Sijoitus, DigiHelsinki Oy, vapaan oman pääoman rahasto

HEL 2022-012019
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 40. / 778 §

Sijoitus DigiHelsinki Oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon vuonna 2022

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä yhteensä 12,5 miljoonan euron sijoituksen tekemisen DigiHelsinki Oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon ja myöntää kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston käytettäväksi vuoden 2022 talousarviomäärärahoja 12,5 miljoonan euroa sijoituksen maksamiseen talousarvion tililtä 8 06 02, Arvopaperit, Muut kohteet, kaupunginhallituksen käytettäväksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

DigiHelsinki Oy

Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia tuottaa, kehittää ja myydä Helsingin kaupunkikonsernille sen tarvitsemia digitaalisia palveluita.

Yhtiö toteuttaa toiminnassaan yleisen edun mukaisia tarpeita ja toimii hankintalainsäädännössä tarkoitettuna hankintayksikkönä sekä Helsingin kaupungin sidosyksikkönä ja yhteishankintayksikkönä.

Yhtiö on kaupungin kokonaan omistama tytäryhteisö.

DigiHelsinki Oy:n perustaminen ja kaupungin pääomitukset

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 1.6.2022, § 142 kaupunginkanslian digitaalisen perustan nettobudjetoidun toiminnan yhtiöittämisen. Päätöksessä linjattiin, että kaupunki sijoittaa 24,3 miljoonaa euroa yhtiön omaan pääomaan seuraavasti:

- Perustamisvaiheessa osakkeiden merkintähintana 0,5 milj. euroa (osakepääoma 0,25 milj. euroa ja sijoitetun vapaan oman pääoman (SVOP) rahasto 0,25 milj. euroa)
- viimeistään 31.12.2022 12,5 milj. euroa (suora sijoitus SVOP-rahastoon)
- viimeistään 31.12.2023 5 milj. euroa ja (suora sijoitus SVOP-rahastoon)
- viimeistään 31.12.2024 6,3 milj. euroa (suora sijoitus SVOP-rahastoon).

Perustamisvaiheen jälkeiset pääomituspäätökset tuodaan myöhemmin erikseen päätöksentekoon. Vuosina 2023‒2024 tehtävien pääomitusten vaiheistusta ja keskinäistä suuruutta voidaan tarvittaessa muuttaa
erillisten päätösten yhteydessä, mikäli pääomitukseen vaikuttavat olosuhteet muuttuvat merkittävästi perustamisvaiheessa ennakoiduista.

Tällä päätöksellä toteutetaan kaupunginvaltuuston päätöksen mukainen vuoden 2022 sijoitus DigiHelsinki Oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Valtiontukiarviointi

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 (1) artiklan mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan julkisen vallan käyttäminen ei ole taloudellista toimintaa. Taloudellista toimintaa ei ole myöskään julkiseen vallankäyttöön erottamattomasti liittyvä toiminta, joka itsenäisesti arvioiden voisi olla tyypiltään taloudellista.

DigiHelsinki Oy (yhtiö) tuottaa digitaalisia peruspalveluita kaupungille tai kaupunkikonserniin kuuluville tytäryhteisöille hankintalain sidosyksikköpoikkeusten perusteella. Yhtiön vastuulla on kaupungin viranomaistoimintaan ja julkisen vallankäyttöön läheisesti liittyviä toimintoja, joita ei voi pitää luonteeltaan taloudellisina. Ilman kyseisiä palveluja kaupunki ei voisi hoitaa lakisääteisiä tai kunnan yleisen toimialan puitteissa hoidettavaksi ottamiaan tehtäviään. Näin ollen kyse olisi julkisen vallankäyttöön erottamattomasti liittyvistä palveluista.

Yhtiön rahoittamiseen ei liity valtiontukia koskevia esteitä, koska yhtiö ei tosiasiallisesti toimi kilpailluilla markkinoilla, kun se tuottaa digitaalisia peruspalveluita viranomaistoimintaa varten. Mikäli tuen saaja harjoittaa hankintalain sidosyksikkösääntelyn puitteissa ulosmyyntiä, tuki myönnetään ehdolla, että tuen saaja pitää ulosmyynnistä erillistä kirjanpitoa.

Lopuksi

Päätös vastaa kaupungin sitoutumista yhtiön rahoitukseen.

Stäng

Detta beslut publicerades 18.11.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36109

tiina.leinonen@hel.fi