Virkasuhteen täyttäminen, palvelukeskusliikelaitos, toimitusjohtaja, KANSLIA-07-7-22
Palvelukeskusliikelaitoksen toimitusjohtajan virkaan ottaminen
Päätös
Kaupunginhallitus otti kauppatieteiden maisteri Minna Hoffströmin palvelukeskusliikelaitoksen toimitusjohtajan virkaan seitsemän vuoden määräajaksi. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.
Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa eikä terveydellisiä tietoja ole käytettävissä virkaan otettaessa, on päätös tällaisen henkilön osalta ehdollinen, kunnes henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella virkaan ottaminen on vahvistettu. Selvitys on esitettävä 30 vuorokauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.
Virkaan otettavan henkilön kanssa sovitaan erikseen ajankohdasta, jolloin hän ottaa viran vastaan.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginhallitus on 15.8.2022, 546 § merkinnyt tiedoksi edellisen viranhaltijan eroilmoituksen palvelukeskusliikelaitoksen toimitusjohtajan virasta 1.8.2022 lukien ja kehottanut kaupunginkansliaa käynnistämään viran täyttämiseksi julkisen hakumenettelyn.
Palvelukeskusliikelaitoksen toimitusjohtajan virka oli julkisesti haettavana 24.8.-12.9.2022. Hakuilmoitus julkaistiin kaupungin sähköisessä rekrytointipalvelussa, TE-palveluiden sivuilla, Monsterissa, Duunitorilla, Oikotiellä sekä Helsingin Sanomien nettisivuilla. Näiden lisäksi rekrytoinnin markkinoinnissa käytettiin Duunitorin tehokampanjaa, nostoja Kauppalehden ja Talouselämän nettisivuilla sekä Helsingin kaupungin LinkedIn työpaikkailmoitusta.
Kaupungin hallintosäännön 23 luvun 3 §:n mukaan virkasuhteen päättämisestä päättää virkasuhteeseen ottava viranomainen. Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää liikelaitoksen johtajan virkaan ottamisesta.
Palvelukeskusliikelaitoksen toimintaa johtaa liikelaitoksen johtokunnan alaisena toimitusjohtaja. Liikelaitosten toimitusjohtajat nimitetään enintään 7 vuoden määräajaksi. Toimitusjohtaja toimii liikelaitoksen johtokunnan esittelijänä.
Hallintosäännön 5 luvun 1 §:n mukaan johtavien viranhaltijoiden tehtävänä on suunnitella, seurata ja valvoa johtamansa hallinnollisen kokonaisuuden toimintaa sekä vastata sen tuloksellisuudesta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Johtavien viranhaltijoiden tehtävänä on myös johtamansa hallinnollisen kokonaisuuden strateginen ohjaus sekä suorituskyvyn ja toiminnan tuloksellisuuden kehittäminen ja ylläpito.
Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon perustuslain 125 §:n 2 momentissa säädetyt yleiset virkanimitysperusteet, jotka ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Hallintosäännön 23 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan liikelaitoksen johtajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, kokemusta johtamistehtävissä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Lisäksi on otettava huomioon se, mitä kelpoisuusehdoista on erikseen säädetty tai määrätty.
Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että tehtävässä menestyäkseen hakijalla on oltava kokemusta suuren palveluliiketoiminnan johtamisesta sekä tuloksellisesta kehittämisestä. Lisäksi edellytettiin näyttöjä organisaatiorajat ylittävien muutosten johtamisesta ja läpiviemisestä henkilöstövaltaisessa palveluorganisaatiossa sekä kokemusta vaativasta sidosryhmätyöstä. Valittavan tulee olla tottunut työskentelemään ihmisten kanssa ja kykenevä johtajana kirkastamaan toiminnan tavoitteet sekä innostamaan ja osallistamaan ihmisiä. Hänen on nähtävä tiivis työskentely kaupungin ylimmän johdon kanssa innostavana. Lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että tehtävässä eduksi on elintarvikealan, ruoka- ja puhtauspalvelujen sekä julkishallinnon tunteminen ja kokemus julkisista hankinnoista.
Kaupungilla johdon tehtävissä sovelletaan kokonaispalkkajärjestelmää. Palkka määräytyy tehtävän vaativuuden sekä tehtävässä menestymisen edellyttämän kokemuksen mukaan.
Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan kansliapäällikkö päättää liikelaitoksen johtajan palkasta, palkan määräytymisperusteesta ja palkan harkinnanvaraisesta tarkistamisesta sekä näiden tehtävien vaativuusluokittelusta ja siihen perustuvasta palkasta. Kansliapäällikkö on rekrytointiprosessin yhteydessä päättänyt palvelukeskusliikelaitoksen toimitusjohtajan kokonaispalkaksi 10 000 euroa kuukaudessa.
Hakijat ja rekrytointiprosessi
Määräajassa virkaan jätti hakemuksensa 32 henkilöä, joista kaksi sittemmin perui hakemuksensa. Hakijaluettelo on esityslistan liitteenä 1. Hakijoiden esittämät ansiot, koulutus, kielitaito ja työkokemus ilmenevät hakemuksista. Hakemuksista laadittu yhteenveto on esityslistan liitteenä 2.
Haun ensimmäinen vaihe toteutettiin videohaastatteluna 15.-18.9.2022. Videohaastatteluun kutsuttiin 10 hakijaa, joilla arvioitiin olevan täytettävänä olevan viran kannalta sopivinta kokemusta palveluliiketoiminnan johtamisesta ja tuloksellisesta kehittämisestä. Kaikki videohaastatteluun kutsutut täyttivät viran kelpoisuusvaatimukset. Hakijoiden videohaastatteluita arvioivat **********
Ensimmäinen haastattelukierros toteutettiin 22.9.2022. Videohaastattelun pohjalta ensimmäiselle haastattelukierrokselle kutsuttiin 7 hakijaa, joista kaksi sittemmin perui hakemuksensa. Haastatteluun kutsutuilla hakijoilla arvioitiin olevan edellä mainittujen kriteerien lisäksi hakemuksen ja videovastausten kautta esiintuotuja edellytyksiä linjakkaaseen johtamistyöhön sekä käytännön esimerkkien kautta esiin tuotua näyttöä onnistuneesta johtamisesta. Jatkoon valittujen henkilöiden näkemykset olivat monipuolisia ja kuvastivat johtamisajattelua ja johtamisen tasoa, jollaista Helsingin kaupunki johtamisen kulmakiviensä kautta johdoltaan edellyttää.
Ensimmäisellä haastattelukierroksella haastattelijoina toimivat **********
********** on suorittanut kauppatieteiden maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon Helsingin kauppakorkeakoulussa vuonna 2004. Lisäksi hän on suorittanut diplomi-insinöörin ylemmän korkeakoulututkinnon Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1995. Vuodesta 2019 alkaen **********
Hakemuksen ja haastattelun perusteella on katsottava, että ********** on vahvaa kokemusta palveluliiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä erilaisissa johtorooleissa yksityisen sektorin puolella. ********** johtamiskokemus on varsin laaja, vaikkakin hänen alaisuudessaan toiminut maksimissaan 80 työntekijän yksikkö on verraten pienempi kuin palvelukeskusliikelaitoksen 1600 työntekijän kokonaisuus. Hän on saanut hyvää kokemusta muutosten läpiviennistä muun muassa nykyisessä roolissaan **********
********** on suorittanut valtiotieteiden maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1990. Lisäksi hän on suorittanut EMBA-tutkinnon Aalto-yliopistossa vuonna 2012 ja tiedottajatutkinnon Markkinointi-instituutissa vuonna 1995. **********
Hakemuksen ja haastattelun perusteella on katsottava, että ********** on varsin laaja palveluliiketoiminnan johtamis- ja kehittämiskokemus, ja hänellä on vahvaa tuntemusta elintarvike- sekä ruoka- ja puhtauspalveluista. Hänellä on kokemusta kohtalaisen suuren kokonaisuuden johtamisesta, sillä hänen johtamassaan organisaatiossa on työskennellyt suurimmillaan 250 henkilöä. Hän on muun muassa johtanut muutosta, josta esimerkkinä on aiemmassa tehtävässä toimeenpantu toimintatapamuutos toimipaikkakohtaisten tuloskorttien käyttöönotosta. Tuloskortteja voitiin hyödyntää budjetointiprosessissa ja laatu- ja ympäristöjärjestelmän kehittämisessä.
********** on suorittanut diplomi-insinöörin ylemmän korkeakoulututkinnon Tampereen teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2000. **********
Hakemuksen ja haastattelun perusteella on katsottava, että ********** on vahvaa kokemusta palveluliiketoiminnan johtamisesta ja tuloksellisesta kehittämisestä toimiessaan ********** johtamiskokemus on kaikkiaan laaja ja hänellä on kokemusta liiketoiminnan muutosten sekä tuottavuusparannusten onnistuneesta läpiviennistä yhdessä henkilöstön kanssa muun muassa toimitusjohtajana **********
Minna Hoffström on suorittanut kauppatieteiden maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon Vaasan yliopistossa vuonna 1994. Lisäksi hän on suorittanut sairaanhoitajan tutkinnon Helsingin sairaanhoito-opistossa vuonna 1989. Hofftsröm on työskennellyt vuodesta 2022 perusturvajohtajana Espoon kaupungilla vastaten kaupungin johtoryhmän jäsenenä Espoon kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden toimialan kokonaisjohtamisesta. Tätä ennen hän vastasi kesäkuusta 2021 alkaen Espoon kaupungin vanhusten palvelujen toiminnasta, budjetoinnista, resursseista ja tavoitteiden toteutumisesta. Ennen Espoon kaupunkia Hoffströmillä on 8,5 vuoden kokemus palveluliiketoiminnan johtamisesta ja uudistamisesta Lääkärikeskus Aavalla sekä Helsingin Lääkärikeskuksella konsernimyynnin ja liiketoiminnan johtamisesta. Ennen siirtymistään palvelualalle Hoffström on toiminut taloushallinnon asiantuntija- sekä esihenkilötehtävissä Nokia Networksilla ja riskihallinannan asiantuntijana Deloitte & Touche Oy:llä.
Hakemuksen ja haastattelun perusteella on katsottava, että Hoffströmillä on vankkaa ja monipuolista kokemusta sekä näyttöä palveluliiketoiminnan johtamisesta ja muutoshankkeiden tavoitteellisesta toimeenpanosta. Hän on toiminut monipuolisesti erilaisissa johto- ja kehittämistehtävissä niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Hoffströmin johtamiskokemus on laaja ja hänen johtamiensa organisaatioiden koko on vaihdellut pienistä asiantuntijatiimeistä useiden tuhansien työntekijöiden organisaatioihin. Hoffströmillä on vahvaa kokemusta muutosten onnistuneesta läpiviennistä, esimerkiksi nykyisessä tehtävässään, jossa hän on tuloksekkaasti johtanut henkilöstön saatavuuden edistämistä sekä vanhusten palvelujen toimintamalliin uudistusta.
********** on suorittanut filosofian tohtorin tutkijakoulutuksen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa vuonna 2020. Lisäksi hän on suorittanut diplomi-insinöörin ylemmät korkeakoulututkinnot Helsingin teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2006 ja Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2002. **********
Hakemuksen ja haastattelun perusteella ********** kokemuksessa painottuu erityisesti palveluiden, prosessien ja toiminnan kehittäminen.
Kaikilla haastatelluilla on pitkä kokemus ja hyvä osaaminen palveluiden johtamisesta. Lisäksi kaikilla haastatelluilla on hyvät yleiset johtamisvalmiudet aiemman johtamiskokemuksen ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa pohjalta, sekä kykyä johtaa muutosta ja esimerkkejä onnistuneista muutosprosesseista.
Verrattuna muihin haastateltuihin arvioitiin, että ********** Minna Hoffström ja kolmas hakija, joka sittemmin perui hakunsa, toivat parhaiten esiin kokemustaan kokonaisvaltaisesta palveluorganisaatioiden johtamisesta kattaen henkilöstö- ja asiakasnäkökulman sekä talouden ja toiminnan johtamisen. Heillä arvioitiin olevan näkemyksellisyyttä palveluliiketoiminnan kehittämisen tarpeiden määrittämiseen kaupunkilaisten tarpeista lähtien sekä kykyä muodostaa toimeenpantava suunnitelma toiminnan kehittämiseksi ja uudistamiseksi. Haastatteluiden perusteella kärkihakijoiden kyky välittää sanomansa uskottavasti ja luontevasti koettiin hyväksi. Näiden arvioiden perusteella hakijat kutsuttiin henkilöarviointeihin ja toiselle haastattelukierrokselle.
Henkilöarvioinnit suoritti Psycon Oy ajalla 23.-30.9.2022.
Ennen toista haastattelukierrosta edellä mainitut kolme jatkoon edennyttä hakijaa esiteltiin myös palvelukeskusliikelaitoksen johtokunnalle 5.10.2022.
Toinen haastattelukierros toteutettiin 7.10.2022. Toisella haastattelukierroksella haastattelijoina toimivat **********
Arviointi
Toimitusjohtaja johtaa ja kehittää liikelaitoksen toimintaa ennakoiden alalla ja asiakastarpeissa tapahtuvia muutoksia. Hän vastaa toiminnan strategisesta ohjauksesta, suorituskyvyn ja toiminnan tuloksellisuudesta sekä siitä, että liikelaitos saavuttaa sille asetetut tavoitteet. Toimitusjohtajan vastuulla on noin 1600 henkilön organisaation johtaminen ja toimintakulttuurin kehittäminen kaupungin yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Hän toimii johtokunnan alaisuudessa ja sen esittelijänä sekä raportoi johtokunnan puheenjohtajalle.
Tehtävässä menestyäkseen toimitusjohtajalla tulee olla kokemusta suuren palveluliiketoiminnan johtamisesta sekä tuloksellisesta kehittämisestä. Lisäksi häneltä edellytetään näyttöjä organisaatiorajat ylittävien muutosten johtamisesta ja läpiviemisestä henkilöstövaltaisessa palveluorganisaatiossa sekä kokemusta vaativasta sidosryhmätyöstä. Toimitusjohtajan tulee olla tottunut työskentelemään ihmisten kanssa ja kykenevä johtajana kirkastamaan toiminnan tavoitteet sekä innostamaan ja osallistamaan ihmisiä. Hänen on nähtävä tiivis työskentely kaupungin ylimmän johdon kanssa innostavana. Eduksi on, jos toimitusjohtajalla on elintarvikealan, ruoka- ja puhtauspalvelujen sekä julkishallinnon tunteminen ja kokemus julkisista hankinnoista.
Lopullinen vertailu suoritettiin kolmen kärkihakijan, ********** Minna Hoffströmin ja hakijan, joka sittemmin perui hakemuksensa, välillä.
Toimitusjohtajan työssä menestyminen edellyttää vahvaa ja monipuolista johtamistaitoa sekä kykyä johtaa muutosta. Toimitusjohtajan työssä menestyminen edellyttää vahvaa ja monipuolista johtamistaitoa sekä kykyä johtaa muutosta. Minna Hoffströmille kunnallinen toimintaympäristö on tuttu, mikä on katsottava hänelle eduksi. ********** on hänelle eduksi päivittäisten teollisessa mittakaavassa toimivien palveluiden uudistamisessa sekä erityisesti puhtauspalvelujen tuntemuksen kannalta. Hän on vastannut eri johtamistehtävissä yleisesti liiketoiminnan perustan luomisesta ja kannattavuuden parantamisesta, muun muassa palveluiden ja tuotteiden konseptoinnista, johtamisjärjestelmän luomisesta, markkinoinnista sekä asiakkuuksista. ********** on rekrytointiprosessin aikana välittynyt hänen kokemuksensa strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta. Rekrytointiprosessin aikana ********** on osoittanut hyviä valmiuksia muutoksen johtamiseen muodostaen selkeitä malleja laajoista kokonaisuuksista sekä tunnistaen sekä ehdottaen konkreettisia toimia käytännön esimerkkien avulla. Hän ei ole toiminut kaupunkiorganisaatiossa, mutta ********** on asiakasnäkökulman kautta kokemusta muun muassa julkishallinnollisen organisaation hankinnoista työskennellessään ********** Hoffströmillä on vahvaa strategisen johtamisen kokemusta yhdistettynä sekä julkisen että yksityisen sektorin merkittävään johtamiskokemukseen ja hyviin taloudellisen johtamisen valmiuksiin. Hän on työskennellyt useissa kehittämispainotteisissa johtotehtävissä ja uusien liiketoimintojen ja palveluiden kehittämisessä. Hänellä on kokemusta haastavien organisaatiomuutosten sekä -uudistusten läpiviennissä ja johtamisessa. Hänellä arvioitiin olevan hyvät valmiudet ja näytöt kokonaisvaltaiseen ja tasapainoiseen operatiivisen toiminnan johtamiseen pitkän ja laajan yksityisen sektorin kokemuksen yhdistyessä Espoon kaupungin vanhustenpalveluiden ja myöhemmin sosiaali- ja terveystoimen haltuunottoon liittyen. Hoffström on arvioiden perusteella onnistuakseen ottanut tehtävät nopeasti haltuun uusien toimintaympäristöjen johtotehtävissä. Rekrytointiprosessin aikana Hoffström on osoittanut käytännön läheisesti näkemyksellisiä ajatuksia siitä, kuinka hän toimitusjohtajana ryhtyisi käytännössä toimeen ja osoittanut vahvuuksiaan talousjohtamisessa. Molemmilla kärkihakijoilla on hyvää kokemusta ja osaamista palveluorganisaation ja liiketaloudellisesta johtamisesta sekä johdon, asiakkaiden ja henkilöstön kanssa avoimesti valmisteltujen tavoitteellisten ja tuloksellisten muutosprosessien läpiviemisestä.
Toimitusjohtajan tulee olla tottunut työskentelemään ihmisten kanssa ja johtajana kirkastamaan toiminnan tavoitteet sekä kyetä innostamaan ja osallistamaan ihmisiä. ********** on helposti lähestyttävä ja hänellä on sujuva sosiaalinen viestintätyyli sekä kykyä vuorovaikuttaa luontevalla tavalla erilaisten persoonien sekä eritaustaisten henkilöiden kanssa. Hoffströmillä on keskusteleva vuorovaikutustyyli, viestinnässään hänellä on kykyä tehdä sujuvaa yhteistyötä myös vahvojen persoonien kanssa. Hoffström kommunikoi varmaotteisesti, hän tuo näkemyksiään rohkeasti esille ja osaa perustella niitä uskottavasti sekä sanavalmiilla tavalla. Hoffströmillä vaikuttaa olevan näyttöjen lisäksi varma ja tasainen työote ja tätä kautta hyvät edellytykset lähteä viemään eteenpäin sovittuja muutoksia ja uudistuksia. Hänen strateginen näkemyksellisyytensä arvioidaan rekrytointiprosessin perusteella olevan varsin hyvällä tasolla ajatellen toimitusjohtajan työn edellyttämää kykyä kehittää toimintaa pitkällä tähtäimellä muuttuvassa toimintaympäristössä sekä tunnistaa tarvittavat prioriteetit monimutkaisestakin kokonaisuudesta. Molempien kärkihakijoiden viestintätaidot arvioidaan vahvoiksi toimitusjohtajan työn kannalta ja he ovat osoittaneet esimerkkien avulla johtajana kykyjä ja valmiuksia osallistaa ja innostaa henkilöstöä ja siten mahdollistaa muutosmyönteistä henkeä organisaatiossa. Molemmat kärkihakijat ovat osoittaneet yhteistyökykyisyyttä ja kykyä tehdä vaativaakin sidosryhmäyhteistyötä. Lisäksi kärkihakijat ovat kohdanneet johtamistyössään paineisia tilanteita, kuten haastavia henkilöstöasioita ja hankalia muutostilanteita, ja kyenneet toimimaan niissä onnistuneesti. Rekrytointiprosessin perusteella arvioidaan kuitenkin, että Hoffströmin johtamisvalmiudet ennakoivat paremmin onnistumista toimitusjohtajan tehtävässä, kun huomioidaan palvelukeskusliikelaitoksen haastava toimintaympäristö ja edessä olevat muutostilanteet, jotka toimitusjohtaja tulee kohtaamaan.
Hakuasiakirjoihin, haastatteluihin ja henkilöarviointiin perustuvan kokonaisarvion perusteella katsotaan, että hakijoista Minna Hoffströmillä on parhaat edellytykset hoitaa edellä kuvattuja toimitusjohtajan virkaan kuuluvia tehtäviä. Hänen valintaansa puoltavat pitkä ja monipuolinen palveluliiketoiminnan johtamiskokemus yhdistettynä kokemukseen talouden ja toiminnan johtamisesta sekä onnistuminen uudistusten läpiviennissä. Hoffströmin valintaa puoltaa myös viimeisen parin vuoden aikana vahvistunut merkittävien kunnallisten palveluiden johtamiskokemus, joka edesauttaa nopeaa tehtävän haltuunottamista. Lisäksi hän on prosessin aikana osoittanut olevansa kokenut ja näkemyksellinen johtaja, joka tarttuu rohkeasti uusiin asioihin. Hänellä nähdään olevan riittävää näkemyksellisyyttä palveluiden uudistamiseen kestävästi, taloudellisesti ja ihmislähtöisesti. Hoffströmillä katsotaan olevan parhaat valmiudet palvelukeskusliikelaitoksen johtamiseen nykytilanteessa vakuuttavalla, innostuneella, kuuntelevalla ja silti erittäin toimeenpanokykyisellä johtamistyylillään. Arvion perustella Hoffströmin päättäväisyys, määrätietoisuus sekä rohkeus tehdä päätöksiä tarjoaa hyvät edellytykset palvelukeskusliikelaitoksen luotsaamiseen yhdessä eri sidosryhmien kanssa kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta suotuisaan suuntaan.
Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 10 kohdan mukaan liikelaitoksen johtajan virkaan ottamisesta päättää kaupunginhallitus.
Muuta
Esitykseen liittyvät hakemukset ovat esityslistan liitteenä 3. Lisäksi toimielimen jäsenillä on mahdollisuus tutustua henkilöarviointiraportteihin ennen kokousta ja kokouksen aikana kaupunginhallituksen työtilassa luottamushenkilöportaalissa. Aineistoon liittyviin sisällöllisiin kysymyksiin vastaa lisätiedonantaja.
Detta beslut publicerades 18.11.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Susanna Laakkonen, asiantuntija, puhelin: 09 310 33418