Avustuksen myöntäminen, kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustukset 2023

HEL 2022-013938
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 17. / 873 §

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustukset 2023

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittelytekstistä ilmenevin perustein myöntää järjestöille avustuksia vuoden 2023 toimintaan yhteensä 4 640 700 euroa liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti. Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksiin vuonna 2023 on varattu kaupungin talousarvioissa valtionperinnöistä saatuja määrärahoja 4 000 000 euroa. Lisäksi kaupunginhallituksen käyttövaroista kohdennetaan avustustoimintaan 640 700 euroa.

Samalla kaupunginhallitus päätti avustusten ehdoista seuraavaa:

- Rahoitus tulee käyttää vuoden 2023 aikana avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana

- Avustusta ei saa käyttää toimintaan, jota kaupunki hankkii avustuksen saajalta ostopalveluna. Mikäli avustettava toiminta muuttuu vuoden ai- kana kilpailutuksen tai muun järjestelyn seurauksena järjestön kaupungille tuottamaksi ostopalvelutoiminnaksi, tulee järjestön ilmoittaa asiasta kaupunginkansliaan, jotta avustuksen maksatus voidaan keskeyttää ja tarvittaessa sopia avustuksen takaisinmaksusta.

- Avustuksen käytöstä tulee antaa selvitys kaupunginkanslialle vapaamuotoisella kirjallisella selvityksellä vuoden 2024 kesäkuun loppuun mennessä, mikäli avustuksen saaja ei hae avustusta vuodelle 2025.

Muutoin selvitys tulee antaa vuotta 2025 koskevan avustushakemuksen yhteydessä. Mukaan tulee liittää yhdistyksen vuoden 2023 toimintakertomus, vahvistettu tuloslaskelma ja tase, tilin- tai toiminnantarkastuskertomus sekä allekirjoitettu vuosikokouksen pöytäkirja, josta ilmenee tieto vastuuvapauden myöntämisestä.

- Järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 § 723 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 3 olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita

- Avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain (1336/1997) ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata

- Kaupungin mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle

- Avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut

Lisäksi kaupunginhallitus päätti kehottaa kaupunginkansliaa huolehtimaan avustusten maksatuksesta niin, että avustusten ensimmäinen ja toinen erä maksetaan samassa yhteydessä helmikuussa, kolmas erä maksetaan kesäkuussa ja neljäs erä syyskuussa kaupungin avustusten yleisohjeiden mukaisesti.

Käsittely

Esteellisyydet

Esteelliset:

  • Marcus Rantala (yhteisöjäävi, hallintolaki 28.1 § kohta 5)
  • Nasima Razmyar (yhteisöjäävi, hallintolaki 28.1 § kohta 5)

Vastaehdotus

Vastaehdotus:
Jussi Halla-aho:

Muutetaan HYTE:

Helsingin Icehearts ry +50 000
Hope-Yhdessa&Yhteisesti ry +10 000
OmaKamu ry +25 000
Myllypuron elintarvikeapu ry +40 000
Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö - Pelastakaa Suomen nuoret ry +40 000

Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry +9000

Amal ry -6000
Pakolaisneuvonta ry -75 000
Suomen Somaliliitto ry -7200
Vapaa liikkuvuus ry -900
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö -250 000
Sahed ry -4600
Maahanmuuttajavammaisten tuki ry -9000
African care ry -6000

Lisäksi kaupunginhallitus kiinnittää jatkoa ajatellen huomiota siihen, että toiminta on yleishyödyllistä ja vaikuttavaa ja että avustusta voidaan myöntää vain jos yhdistys ei kykene rahoittamaan toimintaansa muutoin.

Kaupunginhallitus lisäksi haluaa muistuttaa jatkossa valmistelua varten yhdistysten olevan nk. kolmatta sektoria, jolle tunnusomaista on vapaaehtoisuuteen perustuva kansalaistoiminta ja jonka pääasiallinen rahoitus tulee jäsenmaksuista ja lahjoituksista sekä yhdistyksen omasta varainkeruusta. Edellä olevaan viitaten kaupunginhallitus kehottaa valmistelijaa jatkossa harkitsemaan, ovatko pienet avustukset ylipäänsä tarpeellisia ja yleishyödyllisyydeltään ja vaikuttavuudeltaan sellaisia, joita voidaan pitää perusteltuina.

Kaupunginhallitus edellyttää lisäksi, että jatkossa päätöksenteon tueksi valmisteluasiakirjoissa tulee näkyä yhdistyksen muut saadut julkiset avustukset, taloustiedot sekä raportti edellisen avustuksen käytöstä ja vaikuttavuudesta.

Jussi Halla-ahon vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Eriävä mielipide

Jussi Halla-aho jätti päätökseen eriävän mielipiteen vastaehdotuksestaan ilmenevin perusteluin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksen vaikutukset kaupungin avustustoimintaan

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksessa vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. Helsingin kaupunki vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä alueellaan. Lainsäädäntö (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla 20 §) velvoittaa Helsingin kaupungin eriyttämään sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen talouden muusta kaupungin taloudesta. Valtio rahoittaa 1.1.2023 alkaen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut yleiskatteellisella valtion rahoituksella.

Sosiaali- ja terveystoimialan järjestöavustuksia on rahoitettu ennen uudistusta sekä toimialan käyttötalousmäärärahoista että valtionperintömäärärahoista. Sosiaali- ja terveyslautakunnan jakamat avustukset on jaettu eri avustuslajeihin: lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen, nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen, ikäihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen, kansanterveysjärjestöjen tukeminen, mielenterveystyön ja päihdetyön tukeminen, vammais- ja kehitys-vammatyön tukeminen, maahanmuuttajatyön tukeminen sekä monialayhdistykset. Pelastuslautakunta on jakanut käyttötalouden määrärahoista avustuksia, joissa avustusta saavan rekisteröidyn yhdistyksen toiminta ja avustuksen käyttötarkoitus liittyy onnettomuuksien ehkäisyyn, pelastustoimintaan tai väestönsuojelun edistämiseen Helsingin kaupungissa.

Valtionperintömäärärahat ovat kaupungin talousarviomäärärahoja ja talouden eriyttämisvelvoitteen vuoksi niitä ei voida jatkossa, vuodesta 2023 alkaen, käyttää sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan avustusten rahoittamiseen. Kaupungilla on oikeus hakea valtion perintönä saaman omaisuuden luovuttamista kunnalle. Perintökaaren (40/1965) 5 luvun 1 §:n mukaan perintö menee valtiolle, jollei perillistä ole. Perintökaaren 5 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan omaisuus voidaan luovuttaa myös sille kunnalle, jossa perittävä viimeksi asui. Kiinteä omaisuus voidaan lisäksi luovuttaa sille kunnalle, jossa omaisuus sijaitsee.

Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (7 § 4 mom.) perustelutekstissä todetaan, että järjestöjen toimintaedellytyksien turvaaminen voi tarkoittaa esimerkiksi harkinnan mukaan avustusten myöntämistä järjestöille. Valtion yleiskatteellista rahoitusta voidaan käyttää järjestöavustuksiin. Hallintosäännön mukaan järjestöavustusten jakaminen kuuluu jatkossakin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan tehtäviin.

Kaupunginhallitus vahvisti 8.6.2020 (§ 351) valtionperintönä kaupungille tulevien kuolinpesien varojen hakuperusteiksi ja käyttötarkoitukseksi sosiaali- ja terveystoimialan sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan myöntämät avustukset toimintaan, jolla tuetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Kaupunginhallitus on tehnyt 27.6.2022 (§ 508) päätöksen, jossa se vahvisti kyseessä olevasta päivämäärästä eteenpäin haettavien valtionperintönä kaupungille tulevien kuolinpesien varojen hakuperusteiksi ja käyttötarkoitukseksi avustukset toimintaan, jolla tuetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Kyseiseen päätökseen asti valtionperinnöt on haettu vuonna 2020 määriteltyyn käyttötarkoitukseen.

Kaupungin avustustoiminnan muutoksiin liittyvä aiempi selvitystyö ja päätökset

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaosto käsitteli kokouksessaan 2.5.2022 § 19 sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen eräiden toimintojen uudelleenjärjestelytarpeita. Jaosto kehotti järjestöyhteistyön ja kaupungin avustustoiminnan kaupunkiyhteinen malli -työryhmää valmistelemaan, mitkä järjestöavustukset jatkuisivat sisällöllisesti sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen toimialalla ja mitkä voisi sisällöllisesti siirtää kaupungin talousarvion puolelle.

Kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaosto päätti kokouksessaan 6.6. 2022 (§27) kaupungin avustustoiminnan päälinjoista työryhmän tulosten pohjalta. Kaupungin avustustoiminnan muutoksissa keskitytään sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan ja kunta-Helsingin väliseen vastuunjakoon. Kunta- Helsingin sisäistä avustustoiminnan työnjakoa ei muutettu.

Kaupunginkansliaan keskitettiin keskushallinnon ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan avustusten hallinnollinen käsittely ja valmistelu. Avustuspäätösten sisällöllisessä valmistelussa tehdään yhteistyötä ja hyödynnetään kaikkien toimialojen asiantuntemusta. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta antaa jatkossa vuodesta 2023 alkaen lausunnon hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvistä avustuksista ennen niiden päätöksentekoa keskushallinnossa.

Avustusten myöntämistä koskeva päätöksenteko jakautuu sen mukaan, mistä määrärahoista avustuksia myönnetään. Jos sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan yleiskatteellista valtionrahoitusta koskevassa käyttösuunnitelmassa varaudutaan avustusten myöntämiseen, päätös tehdään sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnassa (tai delegoinnin perusteella viranhaltija). Kunta-Helsingin budjettirahoitukseen perustuvassa avustustoiminnassa päätös tehdään keskushallinnossa (kaupunginhallitus tai delegoinnin perusteella viranhaltija). Avustusten jakamisessa kiinnitetään jatkossa korostetusti huomiota järjestöjen yleishyödyllisyyteen, toiminnan vaikuttavuuteen sekä järjestöjen omavaraisuuteen.

Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä määritellään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät kunnissa ja hyvinvointialueilla. Valtionperinnöistä jaettavien avustusten tulee ensisijaisesti tukea kunnan vastuuta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin, kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Valtion rahoituksesta jaettavien avustusten tulee tukea sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä, joka kytkeytyy hyvinvointialueen lakisääteisiin tehtäviin (sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut).

Kaupunginhallitus päätti 26.9.2022 § 661 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja sosiaali- ja terveydenhuollon- ja pelastustoimen avustusten kriteerit vuodelle 2023.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaosto antoi kaupunginhallitukselle 5.12.2022 lausunnon liitteen yksi mukaiselle esitykselle hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustusten jakautumisesta järjestöittäin. Jaosto katsoi, että riittävän avustustason varmistamiseksi tulee valtionperintömäärärahojen lisäksi tarkoitukseen kohdentaa 640 700 euroa kaupunginhallituksen käyttövaroista. Jaosto esitti kaupunginhallitukselle, että se jakaisi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen 4 640 700 euroa jaoston avustuslausunnon mukaisesti. Jaosto totesi, että se on päätöstä tehdessään korostanut vakautta ja ennakoitavuutta murrosvaiheessa. Jaosto katsoi, että avustuskokonaisuuden kehittämistä tulee jatkaa yhteistyössä järjestöjen kanssa.

Avustuskriteerit

Yleisperiaatteena on, että avustuksen piiriin hyväksyttävän toiminnan tulee tukea voimassa olevan kaupunkistrategian ja kaupunginvaltuuston hyväksymän lakisääteisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelman tavoitteiden toteutumista. Avustuksilla tuetaan helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä edistävää sekä hyvinvointieroja kaventavaa toimintaa.

Avustusten jakamisessa kiinnitetään huomiota järjestöjen yleishyödyllisyyteen, toiminnan vaikuttavuuteen sekä järjestöjen omavaraisuuteen. Avustuksen saajalla tulee olla omaa varainhankintaa tai muuta toimintaresurssia (esim. vapaaehtoistyö), jotta toiminta ei kokonaan ole yhden ulkoisen rahoittajan tuen varassa.

Avustus kohdennetaan pääsääntöisesti välittömään auttamis- ja tukemistoimintaan, joten välillistä järjestötyötä, kuten yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa ja järjestön tunnetuksi tekemistä, ei ensisijaisesti avusteta eikä myöskään järjestötoiminnan hallinnollisia ja vieraanvaraisuuteen liittyviä kuluja (esimerkiksi kokouskulut, tarjoilut, toimistotarvikkeet, kalusteet, ATK, internet, AV-laitteet, puhelin, posti, matka- tai päivärahat, henkilökunnan koulutus, julkaisujen tilaaminen tai tuottaminen, korjausrakentaminen ja remontointi, yleiset kiinteistönhoitokulut) eikä sellaisia ajanvietteeseen liittyviä kuluja, jotka järjestön tai osallistujien voidaan katsoa pystyvän kustantamaan itse (esim. luentopalkkiot, juhlat ja retket).

Avustuksia ei myönnetä kertaluontoiseen toimintaan. Toiminnan tulee olla pitkäjänteistä ja jatkuvamuotoista. Avustusta ei myönnetä uskonnolliseen tai poliittiseen toimintaan, eikä sellaiseen toimintaan, johon hakija saa muuta Helsingin kaupungin avustusta.

Pelastustoiminnan avustukset kohdennetaan järjestöille, joiden toiminta kytkeytyy onnettomuuksien ehkäisyyn, pelastustoimintaan tai väestönsuojelun edistämiseen Helsingin kaupungissa.

Vuoden 2023 avustusten haku ja viestintä sekä saapuneet hakemukset

Kaupunginhallituksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustusten hakuaika vuodelle 2023 oli 1.‒17.10.2022. Kaupunginhallituksen vahvistamista avustuskriteereistä, avustushaun aukeamisesta ja hakuajasta julkaistiin tiedot suomeksi ja ruotsiksi sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla järjestöyhteistyö ja -avustukset alasivulla sekä kaupunginkanslian kuulutukset -sivulla 27.9.2022. Avustushaun aukeaminen kuulutettiin Helsingin Sanomissa sekä Hufvudstadsbladetissa 30.9.2022. Avustusviestintä on hoidettu hyvää hallintotapaa noudattaen ja riittävätasoisesti.

Kuulutuksessa kerrottiin, että avustushakemusten jättäminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti Helsingin kaupungin asiointipalvelusivustolla (https://asiointi.hel.fi(Länk leder till extern tjänst)). Toissijaisesti avustusta sai hakea paperisella lomakkeella. Hakemusten ja liitteiden tuli olla sähköisessä asiointipalvelussa tai kaupungin kirjaamossa viimeistään 17.10.2022 kello 16.00.

Avustushausta järjestettiin avustusinfo 28.9.2022 Teamisin kautta. Kutsu avustusinfoon lähetettiin sähköpostitse 20.9.2022 avustuksia vuonna 2022 saaneille järjestöille sähköpostiosoitteeseen, jonka he olivat avustushakemuksessaan ilmoittaneet. Sähköpostissa oli infon ohjelma, jonka osana oli mm. avustuskriteerit 2023 ja hakuaikataulu.

Tiedot avustusinfosta julkaistiin myös sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla järjestöyhteistyö ja -avustukset alasivulla sekä tapahtumailmoituksena Helsingin kaupungin verkkosivuilla. Avustusinfosta julkaistiin myös hel.fi -uutinen 20.9.2022. Viesti avustusinfosta meni kaupungin työntekijöiden kautta myös seuraaville järjestöverkostoille: KuJaTo, Vety, jalkautuvan päihdetyön verkosto sekä Stadin recovery.

Avustusinfon tallenne julkaistiin Helsinki-kanavalla 29.9.2022 ja linkki jaettiin sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla järjestöyhteistyö ja - avustukset alasivulla. Tallenne oli katsottavissa kaksi viikkoa julkaisusta. Avustusinfon esitykset ovat edelleen sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla järjestöyhteistyö ja -avustukset alasivulla katsottavissa. Avustusinfossa oli 28.9.2022 linjoilla puhujien lisäksi 209 osallistujaa.

Pakollisia liitteitä koskeva hakemusten täydennyspyyntö lähetettiin hakijoille sähköpostilla 18.10.2022. Määräaika liitteiden toimittamiselle oli 25.10.2022 mennessä. Hakijoille kerrottiin viestissä, että mikäli pyydetyt liitteet eivät saavu määräajassa, hakemus tullaan esittämään kaupungin yleisten avustusohjeiden mukaisesti hylättäväksi. Hakijoihin, joilla oli edelleen puutteita pakollisissa liitteissä 25.10. määrärajan jälkeen, oltiin vielä yhteydessä 8.11. ja annettiin lisäaikaa 10.11. asti toimittaa kokonaan puuttuvat tai puutteelliset liitteet.

Kaupunginhallitukselle ja sosiaali- ja terveystoimelle osoitettuja avustushakemuksia vuodelle 2023 saapui yhteensä 197 kappaletta.

Avustusten jakamisessa noudatettavat ohjeet ja periaatteet

Avustusesityksen valmistelussa noudatettiin asian liitteenä 3 olevaa Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta (kaupunginhallitus 28.10.2019 § 723). Lisäksi kaupunginhallitus 26.9.2022 § 661 päätti avustuskriteerit (liite 3), jotka täydentävät kaupungin avustusten yleisohjeita.

Sekä kunnalla, että hyvinvointialueella on tehtävänä hyvinvoinnin edistäminen. Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustukset ovat valtionperinnöistä avustettavia toimintoja, jotka tukevat kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävää sekä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteita.

Sosiaali-, terveys ja pelastustoimialan valtion yleiskatteellisella rahoituksella avustetaan toimintoja, joiden on katsottu olevan merkittävässä ja kriittisessä roolissa sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteisten palvelutoimintojen täydentämisessä ja turvaamisessa kohdennettuna haavoittuvassa asemassa oleville helsinkiläisille. Avustuksilla tuetaan hyvinvointia ja terveyttä edistävää ja hyvinvointi- ja terveyseroja kaventavaa korjaavaa/kuntouttavaa yksilö- tai ryhmämuotoista auttamistoimintaa järjestöissä. Sosiaali-, ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaosto päätti näistä avustuksista 5.12.2022.

Avustuksiin käytettävissä oleva rahoitus

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan myöntämiin järjestöjen avustuksiin on käytettävissä vuonna 2023 yhteensä 6 009 700 euroa.

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksiin vuonna 2023 on varattu kaupungin talousarvioissa valtionperinnöistä saatuja määrärahoja 4 000 000 euroa. Lisäksi kaupunginhallituksen käyttövaroista kohdennetaan avustustoimintaan 640 700 euroa.

Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimialan valtion yleiskatteellisista vuoden 2023 määrärahoista osoitettiin käytettäväksi 1 369 000 euroa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimialan järjestöavustuksiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaosto päätti näistä avustuksista 5.12.2022.

Avustusehdotuksen laatiminen ja hakemusten hylkäysperusteet

Avustusehdotusta laadittaessa selvitettiin, tuottaako avustuksen hakija sosiaali- ja terveystoimialalle ostopalveluja ja mitkä eri tahot avustavat järjestöä. Avustus esitetään hylättäväksi, mikäli avustettavaksi haettu toiminta ei sisälly sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen avustusten jakoperusteisiin, hakija ei ole ollut sosiaali- ja terveystoimialan avustusten piirissä vuonna 2022 tai hylkäämiseen on muu painava syy.

Hylkäysesitysten perusteita ovat myös pakollisten liitteiden puuttuminen, liitteiden puutteellisuus, tietojen virheellisyys tai epäluotettavuus sekä puutteet järjestön hallinnollisissa menettelyissä.

Avustusesityksessä ja määrärahojen jakautumisessa on kiinnitetty huomioita edellisenä vuonna avusta saaneiden toimijoiden toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen ja avustussummien jyrkän vähenemisen ehkäisyyn. Jatkuvuuden turvaamisen vuoksi avustusta ei ole esitetty uusille hakijoille, jotka eivät ole olleet avustuksen piirissä vuonna 2022. Esityksessä on esitetty avustusta eräille järjestöille Ukrainan sotaa paenneita tukevan toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi, joihin on myönnetty avustusta sosiaali- ja terveystoimialan kevään 2022 erillishaussa. Ukrainan kriisi on syttynyt kevättalvella 2022, joten tähän toimintaan ei ole voitu hakea avustusta vuoden 2022 sosiaali- ja terveystoimialan avustushaussa syyskuussa 2021.

Kaupunkistrategian mukaisesti vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi rahoitetaan yleiskatteellisella valtion rahoituksella ja eriytetään talousarviossa lainsäädännön mukaisesti omaksi kokonaisuudekseen. Kaupunki ei myöskään valtionperinnöistä rahoita järjestöavustuksilla sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamista.

Kaupunginhallituksen päätettäväksi esitettävät hakemukset ja päätösehdotukset myönnettävistä avustuksista käyttötarkoituksineen, on kuvattu tämän asian liitteessä yksi, jossa hakemukset esitetään kohderyhmittäin. Liitteessä kaksi esitetään kohderyhmittäin koontina avustuskokonaisuuden 6 009 700 euron jakautuminen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen valtion yleiskatteellisesta rahoituksesta myönnettävien avustusten ja valtionperinnöistä sekä kaupunginhallituksen käyttövaroista myönnettävien kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustusten välillä.

Liitetaulukoissa sarakkeen otsikossa Ehdotettu hyte 2023 ja Käyttötarkoitus tai hylkäysperuste hyte 2023, viitataan kunta-Helsingin valtionperintöjen rahoituksella esitettäviin avustuksiin. Sarakkeen otsikossa Ehdotettu sote ja pela 2023 ja otsikossa Käyttötarkoitus tai hylkäysperuste 2023 sote ja pela viitataan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan yleiskatteellisesta rahoituksesta avustettavaan toimintaan.

Avustuksen käytön kohdentaminen ja valvonta

Jotkin avustettavat toiminnot sijoittuivat jaottelussa kunnan ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tehtävien rajapinnalle. Näiden toimintojen hakijakohtaisissa perusteluissa on kirjaus ”Avustus tulee käyttää kunnan vastuulla olevaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön. Avustusta ei saa käyttää sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan järjestämisvastuulla oleviin, ostamiin tai avustamiin palveluihin tai toimintoihin. Mikäli avustuksen kohteena on osin tai kokonaan edellä mainitut sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelut tai toiminnot, avustuksensaajan tulee neuvotella avustuksen uudelleen kohdentamisesta kaupungin kanssa." Järjestöt raportoivat toiminnasta avustuksen käytönvalvonnan yhteydessä. Järjestöt raportoivat toiminnasta avustuksen käytönvalvonnan yhteydessä.

Avustuksen saajissa on järjestöjä, joiden avustettava toiminta on jakaantunut sekä kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustusten, että sosiaali-,terveys- ja pelastustoimen avustusten piiriin. Näitä järjestöjä ovat Suomen Punainen Risti, Helsingin Muistiyhdistys ry, Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT ry, Mielenterveys- yhdistys HELMI ry, Mieli Suomen Mielenterveys ry (ent. Suomen Mielenterveys-seura ry), Tukiyhdistys Karvinen ry, Tukiyhdistys Majakka ry, Kehitysvammatuki 57 ry ja Monika-Naiset liitto ry.

Kaupunginkanslia järjestää alkuvuodesta 2023 järjestöille kunnan ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävien rajapintoja koskevan infotilaisuuden ja tarvittavat neuvottelut avustuksen kohdentamisesta. Samalla käynnistetään kaupungin avustustoiminnan kehittäminen, johon kuuluu muun muassa keskushallinnon ja toimialojen avustuslajeja, tavoitteita ja kriteereitä koskevan kokonaiskuvan tarkentaminen. Tavoitteena on selkiyttää kaupunkitasoisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustamisen kokonaisuutta ja avustusten kohdentumista kunta- Helsingissä ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla.

Stäng

Detta beslut publicerades 20.12.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Mer information fås av

Johanna Seppälä, osallisuus- ja neuvontayksikön päällikkö, puhelin: 09 310 79780

johanna.m.seppala@hel.fi

Titta Reunanen, vuorovaikutuspäällikkö, puhelin: 09 310 23437

titta.reunanen@hel.fi