Käytöstä poistettujen ajoneuvojen poistaminen rekisteristä, Liikenneliikelaitos HKL
Käytöstä poistettujen ajoneuvojen poistaminen rekisteristä
Päätös
Toimitusjohtaja vahvisti, että seuraavat liikenneliikelaitoksen nimiin merkityt ajoneuvot
- 382-UAM
- PB-2685
- PBV-879
on poistettu käytöstä.
Toimitusjohtaja päätti, että kyseiset ajoneuvot poistetaan myös ajoneuvorekisteristä ja että ajoneuvojen poiston rekisteristä toteuttaa Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara.
Päätöksen perustelut
Liikenneliikelaitoksen (HKL) muiden kuin metroa koskevien toimintojen yhtiöittämisen 1.2.2022 yhteydessä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:lle (Kaupunkiliikenneyhtiö) siirtyivät HKL:n käytössä olleet ajoneuvot.
HKL on yhteistyössä Kaupunkiliikenneyhtiön kanssa tarkistanut HKL:lle jäänyttä omaisuutta ja tässä yhteydessä todettiin kolme ajoneuvoa
- 382-UAM
- PB-2685
- PBV-879
jääneen edelleen HKL:n omaisuudeksi.
Jatkoselvitysten perusteella kaikki em. ajoneuvot ovat olleet HKL:n vuonna 31.12.2015 lakkautettujen organisaatioyksiköiden käytössä ja jääneet aikanaan merkitsemättä ajoneuvorekisteriin käytöstä poistetuiksi asianmukaisesti. Kaikki kolme ajoneuvoa on tosiasiallisesti poistettu käytöstä, eikä niitä ole HKL:n tai Kaupunkiliikenneyhtiön omaisuudessa tai käytössä.
Omaisuusmerkintöjen täsmentämisen tähden ajoneuvojen käytöstä poistaminen vahvistetaan tällä päätöksellä. Samalla varmistetaan ajoneuvojen poistaminen liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ajoneuvorekisterin käytössä olevista ajoneuvoista.
Rakentamispalveluliikelaitos Stara vastaa Helsingin kaupungin ajoneuvohallinnasta keskitetysti ja siten HKL pyytää Staraa huolehtimaan tarvittavista Traficomin rekisteriin liittyvistä toimenpiteistä, jotta kyseiset ajoneuvot saadaan poistettua rekisteristä.
Toimivalta
Hallintosäännön 7 luvun 1 § 1 mom. 11 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kaupunginvaltuusto päättää luovuttaa kaupungin irtainta omaisuutta, kun omaisuuden arvo ylittää 5 miljoonaa euroa.
Hallintosäännön 11 luvussa ei ole annettu liikelaitosten osalta irtaimen omaisuuden luovuttamiseen liittyviä tarkentavia sääntöjä, jolloin irtaimen omaisuuden luovuttamisen kohdalla siitä päättäminen (tai perusteista ja rajoista päättäminen, joiden mukaan viranhaltija päättää) 5 miljoonaan euroon asti kuuluu liikelaitoksen toimitusjohtajan yleistoimivaltaan.
Käytöstä poistetuksi vahvistettavien ajoneuvojen yhteenlaskettu arvo on huomattavasti 5 miljoonaa euroa pienempi, jolloin HKL:n toimitusjohtaja voi päättää ajoneuvojen poistamisesta.
Detta beslut publicerades 26.01.2023
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277