Kertapalkitsemisen lisärahoitus tilinpäätöskirjanpidon 2022 perusteella, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

HEL 2023-003161
Ärendet har nyare handläggningar
§ 67

Kertapalkitsemisen lisämäärärahan myöntämisen periaatteet vuodelle 2022

Social-, hälsovårds- och räddningsnämndens sektorchef

Päätös

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja päätti kertapalkitsemisen lisäämisestä ja kohdentamisesta sosiaali- ja terveystoimialalla vuodelle 2022 kertapalkitsemisen periaatteiden mukaisesti.

Lisäksi toimialajohtaja päätti, että sosiaali- ja terveystoimialan palkkioiden myöntämisen kriteereinä ovat ennalta suunnittelemattomien, muun muassa koronaan ja sen jälkihoitoon liittyvien tehtävien erinomainen suorittaminen, hoito- ja palveluvelan hoitamiseen liittyvien tehtävien vastuullinen hoitaminen, sote-uudistuksen menestyksellinen valmistelu sekä muiden sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2022 tavoitteiden saavuttaminen. Lisäksi kriteereinä käytetään esimerkiksi asiakaskyselyjen perusteella arvioitavaa hyvää asiakaskokemusta ja hyvää henkilöstökokemusta, jota voidaan arvioida esimerkiksi Kunta10-tulosten perusteella.

Palkitseminen toteutetaan palvelukokonaisuuksissa ja hallinnossa edellä mainittujen kriteereiden mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Kertapalkitsemisen raamin kasvattaminen on ollut mahdollista, koska sosiaali- ja terveystoimialan rahoitusehdon toteutuminen varmistui tilinpäätöksen valmistuttua. Sosiaali- ja terveystoimialalla käytetään lisämäärärahalla palkitsemiseen 1,1 prosenttia palkkasummasta, mikä on yhteensä 5 779 000 euroa. Sosiaali- ja terveystoimialan johto on määritellyt palkkioiden myöntämisen kriteerit ja palkitseminen toteutetaan palvelukokonaisuuksissa ja hallinnossa niiden mukaisesti.

HL 50 §:n perusteella lisätty puuttunut tekstitarkennus, TE 9.3.2023

Kertapalkitsemisen raamin kasvattaminen on ollut mahdollista, koska sosiaali- ja terveystoimialan rahoitusehdon toteutuminen varmistui tilinpäätöksen valmistuttua. Sosiaali- ja terveystoimialalla käytetään lisämäärärahalla palkitsemiseen 1,1 prosenttia palkkasummasta, mikä on yhteensä 5 779 000 euroa. Sosiaali- ja terveystoimialan johto on määritellyt palkkioiden myöntämisen kriteerit ja palkitseminen toteutetaan palvelukokonaisuuksissa ja hallinnossa niiden mukaisesti. Kokonaissummasta kohdentuu sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluille 2,337 milj. euroa, terveys- ja päihdepalveluille 1,543 milj. euroa, perhe- ja sosiaalipalveluille 1,523 milj. euroa ja hallinnolle 376 000 euroa.

Hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 momentin 10 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialajohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, muista toimialan henkilöstöasioista.

Detta beslut publicerades 09.03.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Annamari Rinne, työnantajapolitiikan päällikkö, puhelin: 09 310 24044

annamari.rinne@hel.fi

Beslutsfattare

Juha Jolkkonen
sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja