Hankinta, Sustainable Travel Finland -valmennuspolku, Kestävää nostetta matkailuyrityksiin: Etelä-Suomi -hanke, kaupunginkanslia
Hankinta, Sustainable Travel Finland -valmennuspolku, Kestävää nostetta matkailuyrityksiin:Etelä-Suomi -hanke
Päätös
Vs. elinkeinojohtaja päätti oikaista 30.3.2023 § 11 tehdyn päätöksen, koska alkuperäisessä päätöksessä on ollut liitettä koskeva virhe. Virheen korjaaminen ei kuitenkaan johda aiemman päätöksen lopputuloksen muuttumiseen. Planet Egan Oy:n tarjous hyväksytään Sustainable Travel Finland – valmennuspolun toteuttajaksi Kestävää nostetta matkailuyrityksiin:Etelä-Suomi hankkeessa kokonaistaloudellisesti edullisimpana.
Suunniteltu sopimuskausi alkaa kaksi viikkoa viranhaltijan päätöksestä ja päättyy 31.10.2023. Sitova sopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla hankintasopimuksella.
Hankinnan arvolisäveroton kokonaisarvo on 11 900 €. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alle jäävä pienhankinta, johon ei sovelleta hankintalakia. Hankintaan liittyvät kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 1 50 04, kaupunginkanslian elinkeino-osaston matkailuja kohdepalvelut -yksikön hallinnoitavaksi oikeutetulta projektilta, projektinumero 1098083.
Vs. elinkeinojohtaja päätti oikeuttaa elinkeino-osaston matkailupäällikön allekirjoittamaan hankintasopimuksen ja muut hankkeen toteuttamiseen liittyvät asiakirjat.
Päätöksen perustelut
Hankintaoikaisun tekemisestä on säädetty hankintalain 132 §:ssä. Hankintalain 135 §:n mukaan oikaisu voidaan tehdä myös sellaisesta hankintayksikön päätöksestä, johon ei muuten sovelleta hankintalakia.
Kestävää nostetta matkailuyrityksiin:Etelä-Suomi -hankkeen ydintavoite on tukea Etelä-Suomen pandemiasta kärsivien matkailu-, ravintola ja tapahtuma-alojen toipumista ja kilpailukykyä kehittämällä uusia matkailutuotteita kansainvälisille markkinoille. Samalla kehitetään yritysten tiedolla johtamisen osaamista, kyberturvallisuutta ja kestävyyttä, sekä huomioidaan eri kohderyhmien tarpeita matkailupalveluissa.
Hankinta perustuu Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osaston 14.2.2023 päivättyyn tarjouspyyntöön (liite 1). Tarjouspyyntö lähetettiin sähköpostitse viidelle (5) Visit Finlandin hyväksymälle Sustainable Travel Finland -valmentajalle. Valmentajat olivat: Helena Egan Planet Egan Oy, Anne Lukkarila TMI Ak Lukkarila, Kaisa Merilahti Ramboll Finland Oy, Anu Nylund Mood of Finland Oy ja Johanna Heinonen BrainIT. Määräaikaan 28.2.2023 mennessä saapui kolme tarjousta. Tarjoajat olivat Planet Egan Oy, Ramboll Finland Oy ja Mood of Finland Oy. Tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.
Tarjousten valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus, joka koostui kokonaishinnasta (20 %), valmennussuunnitelman kuvauksesta (40 %) sekä palveluntarjoajan pätevyydestä ja referensseistä (40 %).
Elinkeinojohtajan päätöksen 30.3.2023 § 11 jälkeen todettiin virhe tarjousten vertailutaulukon tallennuksessa.
Päätöksessä käytetyn tarjousvertailun perusteella Planet Egan Oy:n tarjous täytti valintaperusteet parhaiten. Kuvaus valmennussuunnitelmasta oli erittäin kattava ja matkailuyritysten tarpeet oli otettu hyvin huomioon. Palveluntarjoajan pätevyys ja referenssit olivat erittäin hyvät. Päätöksen teossa käytetty vertailutaulukko on liitteenä (liite 2). Virheen korjaaminen ei johda aiemman päätöksen lopputuloksen muuttumiseen.
Nyt tehtävä päätös kumoaa elinkeinojohtajan päätöksen 30.3.2023 § 11.
Elinkeinojohtajan oikeus toteuttaa hankintoja perustuu vs. kansliapäällikön päätökseen kaupunginkanslian viranhaltijoiden hankintaoikeuksista 2.8.2022 §151.
Detta beslut publicerades 05.04.2023
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Jonna Pitkänen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 15288