Valtuustoaloite, liikennekaupunkitoiminta aktivoitava liikennekäyttäytymisen oppimiseksi

HEL 2023-004750
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 7. / 168 §

Valtuutettu Arja Karhuvaaran ym. aloite koskien liikennekaupunkitoiminnan aktivoimista liikennekäyttäytymisen oppimiseksi

Kultur- och fritidsnämnden

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Arja Karjuvaaran sekä 17 valtuutetun aloitteessa esitetään, että kaupunki perustaa uusia lasten liikennetaitojen oppimiseen tähtääviä liikenneopetuspuistoja eri puolille kaupunkia kumppanuuksia hyödyntäen. Aloitteen mukaan tämä lisäisi helsinkiläislasten taitoja ja turvallisuutta muuttuvassa liikenneympäristössä.

Nuorisopalvelukokonaisuus katsoo, että nykyisten määrärahojen puitteissa ole mahdollisuutta lisätä toimipisteiden määrää. Helsingissä toimii tällä hetkellä yksi liikennekaupunki osoitteessa Auroranportti 2. Liikennekaupungin tavoitteena on tuottaa lapsille ja nuorille liikennekasvatusta, opettaa itsenäisen ja turvallisen liikkumisen taitoja sekä edistää kestävää liikkumista kaupungissa. Liikennekaupungin liikennekoulujen asiakkaat koostuvat Helsingin esiopetusryhmistä sekä 1.–3.-luokkalaisten koululuokista.

Liikennekaupungin toimintaa ollaan siirtämässä määräajaksi itäiseen Helsinkiin. Laakson yhteissairaalan rakennushankkeen vuoksi nykyisessä toimintaympäristössä on kohonnut riski liikenneturvallisuudelle ja terveydelle. Väistötilojen etsintä liikennekaupungille on käynnissä mutta sopivan tontin löytyminen on erittäin haastavaa.

Liikennekaupungin käyttöaste esikoululaisten ja 1.–3.-luokkalaisten liikennekoulujen osalta erinomainen, lähes kaikki tarjolla olevat liikennekouluajat ovat käytössä. Samaan aikaan toiminnan ulkopuolelle jää vielä noin puolet esikoululaisista sekä yli 80 % 1.–3.-luokkalaisista.

Tilastojen mukaan olisi siis perusteltua lisätä Helsingin liikenneopetuskapasiteettia perustamalla uusi, opetuksellinen liikennekaupunki Helsinkiin, hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrelle. Nykyiselle paikalle Laaksoon on helppo saapua eri puolilta kaupunkia mm. ruonkolinjojen busseilla. Myös väistötilaa on suunniteltu runko- ja raideliikenteen varrelle.

Uusien liikennekaupunkien perustaminen koulujen lähelle vaatii resursseja. Yhden uuden liikennekaupungin toteuttamiseen vaaditaan uuden toimitilan rakentamisen edellyttämät investoinnit sekä noin 200 000 euroa vuosittain (3 vakanssia ja toiminnan edellyttämät käyttötalouden varat). Tällä hetkellä nuorisopalveluiden määrärahat riittävät yhden liikennekaupungin toimintaan.

Nuorisopalvelut selvittävät itäiseen Helsinkiin perustettavan väistötilan ottamista pysyvään käyttöön väistötarpeen poistuttua. Kaksi liikennekaupunkia oppimisympäristönä mahdollistaisi liikennekasvatukseen osallistuvien esikoululaisten määrän nousun yli 80 % ja koululaisten yli 30 %. Väistötilan jättäminen pysyvään käyttöön edellyttäisi tontin osoittamista sekä lisärahoitusta toiminnalle.

Jos valtuustoaloitteen ehdotuksen mukaisesti päätetään uuden liikennekaupungin perustamisesta Helsinkiin, on nuorisopalvelukokonaisuus valmis hallinnoimaan hanketta ja ylläpitämään toimintaa. Nykyisten määrärahojen puitteissa ei kuitenkaan pystytä investoimaan tai resursoimaan toiminnan laajentamiseen uudelle alueelle.

Nuorisopalvelukokonaisuus liikennekasvatuksen tuottajana on perusteltu ratkaisu. On tarkoituksenmukaista säilyttää liikennekasvatuksen erityisosaaminen yhdellä toimialalla ja yhdessä palvelussa. Jatkuvasti muuttuva kaupunkiliikenne vaatii jatkuvaa liikennekasvatuksen kehittämistä ja tätä kehittämistyötä tehdään nuorisopalvelussa jatkuvasti.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2. ja 3. momentin mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu, ja jonka on allekirjoittanut alle 25 valtuutettua. Toimielimen on vastattava aloitteeseen kahdeksan kuukauden kuluessa sen jättämisestä aloitteen tekijälle. Asiaa ei aikataulusyistä voi panna pöydälle.

Stäng

Detta beslut publicerades 17.11.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Mer information fås av

Kristiina Rouhiainen, toiminnanjohtaja, puhelin: 09 310 71665

kristiina.rouhiainen@hel.fi

Tiina Hörkkö, aluepäällikkö, puhelin: 09 310 23188

tiina.horkko@hel.fi