Avustuksen myöntäminen, liikunnan starttiavustukset 2023

HEL 2023-004788
Ärendet har nyare handläggningar
§ 33

Starttiavustusten 2023 jakaminen yhdistyksille

Motionstjänstchef

Päätös

Liikuntapalvelupäällikkö päätti myöntää starttiavustusta seuraavasti:

Hakija
Euroa
Helsinki Flag Football ry 500
Jäätävä Itä Ry 500

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Avustukset maksetaan yhdessä erässä päätöksenteon jälkeen hakijan omalle suomalaiselle pankkitilille. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Päätöksen perustelut

Starttiavustusta voidaan myöntää alle yhden vuoden toimineelle yhdistykselle tai rekisteröintiprosessinsa käynnistäneelle yhdistykselle. Starttiavustus voidaan myöntää yhdistykselle vain kerran. Starttiavustus on
500 euron suuruinen.

Starttiavustus voidaan myöntää liikuntaseuroille, jotka täyttävät seuraavat
kriteerit:

  1. Liikuntaseuran sääntöjen mukainen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys toimii pääasiassa Helsingissä ja sen toiminta on avointa kaikille helsinkiläisille.
  2. Seuran pääasiallisen toiminnan sääntöjen mukaan tulee olla liikuntatoiminta.
  3. Avustettavan seuran tulee noudattaa kaikessa toiminnassaan hyvää hallintotapaa sekä urheiluyhteisön eettisiä periaatteita.

Helsingin kaupunkistrategian 2022–2025 (Kaupunginvaltuusto 13.10.2021, § 293) mukaan Helsingin tavoitteena on olla kaupunki, jossa edellytykset liikkuvaan elämään kohentuvat. Strategiassa mainitaan,
että kaupungin myöntämien liikunta-avustusten avulla luodaan edellytyksiä monimuotoisille vapaa-ajan toiminnoille sekä turvataan helsinkiläisten urheiluseurojen ja muiden järjestöjen edellytykset harrastustoiminnan järjestämiselle. Tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on harrastus. Liikuntaseuroilla on tärkeä rooli harrastusten tarjoajana Helsingissä. Liikunnan avustuksilla mahdollistetaan seurojen liikuntatoimintaa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen 15.3.2022, § 47 mukaisesti avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupungin velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti 6.10.2022, § 22 vuoden 2023 starttiavustusten myöntämisen perusteista. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto delegoi 6.10.2022, § 21 päätösvallan starttiavustusten jakamisesta liikuntaan aktivointi -palvelun liikuntapalvelupäällikölle.

Detta beslut publicerades 22.12.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Janina Kauppinen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 37159

janina.kauppinen@hel.fi

Beslutsfattare

Tuuli Salospohja
liikuntapalvelupäällikkö