Hankinta, DPS sisäinen kilpailutus, siivouspalvelut Kalasataman kirjasto, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2023-004830
Ärendet har nyare handläggningar
§ 8

Siivouspalvelut, Kalasataman kirjasto

Chef för områdesbibliotekstjänsterna

Päätös

Aluekirjastopalvelujen johtaja päätti hyväksyä H A Team Oy:n tarjouksen Kalasataman kirjaston siivouspalveluista yhdeksi (1) vuodeksi ajalle kokonaistaloudellisesti edullisimpana.

Lisäksi hankintaan kuuluu yksi (1) yhden (1) vuoden pituinen optio ajalle 1.10.2024-30.9.2025 ja yksi (1) kahden (2) vuoden pituinen optio ajalle 1.10.2025-30.9.2027. Tilaaja päättää erikseen optioiden käyttöönotosta suoraa hankintaa käyttäen ennen perussopimuskauden/edellisen sopimuskauden päättymistä.

Hankintasopimus on suunniteltu aloitettavaksi 1.10.2023. Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo on noin 50 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Minikilpailutus perustuu Siivous- ja käyttäjäpalveluiden DPS dynaamiseen hankintajärjestelyyn H010-21/HEL 2021-008058, jonka hankintapäätös on tehty 3.9.2021. DPS järjestelyssä on sovittu, että kohdekohtaiset siivouspalvelut mini kilpailutetaan kohderyhmään Siivouspalvelut valittujen palveluntuottajien kesken.

Minikilpailutus perustuu Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan 16.5.2023 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2023-004830. Minikilpailutuksen tarjouspyyntö lähetettiin kaikille DPS dynaamiseen järjestelyyn (Siivouspalvelut) 16.5.2023 mukana oleville palveluntuottajille. Tarjouskilpailu toteutettiin sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä (Tarjouspalvelu).

Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 12.6.2023 klo 12.00. Määräaikaan mennessä saapui neljä (4) tarjousta: H A Team Oy, IC Siivous, Info Controller Oy, Palmia Oy ja Siskon Siivous Oy.

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Tarjoajien kelpoisuus on tarkistettu DPS dynaamisen hankintailmoituksen H010-21/HEL 2021-008058 liittymisen yhteydessä sekä normaalin sopimusseurannan mukaisesti.

Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen

Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus ja kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytettiin parasta hinta-laatusuhdetta, siten että hintavertailu 60 ja laatuvertailu 40 pistettä. Laadullisissa vertailuperusteissa vertailtiin esihenkilön referenssikokemusta, työllistämisehdon käyttöönottoa ja arvioitiin työhyvinvointia.

Kokonaistaloudellisesti edullisimman hinta-laatusuhteeltaan parhaan tarjouksen antoi H A Team Oy.

Vertailutaulukko on tämän päätöksen liitteenä 1. Koska vertailuperusteet sisältävät liikesalaisuutena pidettäviä seikkoja, annetaan tarkemmat arviointiperusteet työhyvinvointiin liittyen vain oman toiminnan osalta ja pyydettäessä.

Toimivalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 12.4.2023, § 50 siirtää hankintojen toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 2. momentin 3. kohdan perusteella siten, että aluekirjastopalvelun johtaja voi päättää hankinnoista 60 000 euroon saakka.

Detta beslut publicerades 22.06.2023

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta joko tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jos hankintayksikkö kuitenkin on tehnyt hankintasopimuksen noudattamatta hankintalaissa säädettyä odotusaikaa, valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta muutoksenhakuaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on 29.5.2023 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Markkinaoikeuden asiointiosoite on 26.5.2023 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Sörnäistenkuja 1
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

    Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

    Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

    Valitukseen on liitettävä:

    1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
    2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
    3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
    Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

    Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

    Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

    Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

    Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

    Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

    Sähköpostiosoite:
    helsinki.kirjaamo@hel.fi
    Postiosoite:
    PL 10
     
    00099 HELSINGIN KAUPUNKI
    Käyntiosoite:
    Pohjoisesplanadi 11-13
    Puhelinnumero:
    09 310 13700

    Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

    Odotusaika

    Dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävien EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 10 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

    Oikeudenkäyntimaksu

    Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

    Pöytäkirja

    Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

    Stäng

    Mer information fås av

    Erna Marttila, kirjastonjohtaja, puhelin: 09 310 85653

    erna.marttila@hel.fi

    Niina Lammi, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 20573

    niina.lammi@hel.fi

    Beslutsfattare

    Saara Ihamäki
    aluekirjastopalvelujen johtaja