Vahingonkorvaus, esinevahinko, 3.4.2023, Kustaankartanon seniorikeskus
Vahingonkorvausvaatimus rikkoutuneista silmälaseista
Päätös
Yksikön päällikkö päätti, että lähihoitaja ********** (jäljempänä hakija) korvataan kohtuussyistä 440 euroa 13.2.2023 asiakastyön yhteydessä rikkoutuneista silmälaseista.
Päätöksen perustelut
Hakija vaatii korvaushakemuksessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaa korvaamaan 13.2.2023 asiakastyön yhteydessä rikkoutuneista silmälaseista 654 euroa.
Hakija työskentelee lähihoitajana sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla Kustaankartanon seniorikeskuksessa. Osastonhoitajan selvityksen mukaan hakija auttoi osaston asiakasta aamutoimissa. Levoton asiakas huitoi käsillään, jolloin hakijan silmälasit putosivat lattialle ja särkyivät korjauskelvottomiksi.
Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja esinevahingolla on oltava syy-yhteys.
Asiassa ei ole esitetty sellaisia tietoja tai sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin todeta, että hakijalle sattunut vahinkotapahtuma olisi johtunut Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan työntekijän virheestä tai laiminlyönnistä.
Mikäli sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala ei ole vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen, voidaan aiheutunut vahinko kuitenkin harkinnan mukaan korvata kohtuussyistä osittain tai kokonaan.
Vahingonkorvauslain mukaan esinevahinkona korvataan kadonneen tai vahingoittuneen esineen arvo. Esineen arvon määrityksessä käytetään lähtökohtana maksukuittia, josta selviää hankintahinta ja -ajankohta. Hakija ei ole liittänyt hakemukseensa ostotositetta rikkoutuneista silmälaseista. Hakijan puhelimitse antaman lisätiedon mukaan ostokuitti ei ole tallella. Häntä on pyydetty toimittamaan optikkoliikkeestä tosite rikkoutuneiden silmälasien ostosta. Hakija ei ole toimittanut tositetta, vaan puhelimitse ilmoittanut silmälasien hankintahinnaksi 630 euroa ja hankinta-ajankohdaksi tammikuun 2022.
Koska ostokuittia ei voida käyttää hankintahinnan ja -ajankohdan todentamisessa, katsotaan hakijalle edellä todetun perusteella kohtuulliseksi korvata rikkoutuneista silmälaseista 440 euroa.
Päätöksenteon tuen päällikön toimivalta päättää vahingonkorvauksesta perustuu sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päätökseen 25.1.2023 § 36.
Detta beslut publicerades 07.09.2023
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Marianne Nevala, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 42832