Osakkeen merkitseminen ja osakassopimuksen hyväksyminen, Pasilan alueellisen pysäköintilaitoksen ylläpitoyhtiö

HEL 2023-007329
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 10. / 81 §

Keski-Pasilan alueellisen pysäköintiyhtiön osakas- ja merkintäsopimuksen hyväksyminen

Stadsstyrelsens koncernsektion

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi Pasilan Keski-Pasilaan rakennettavan alueellisen pysäköintiyhtiön ylläpitoyhtiön osakas- ja merkintäsopimusluonnoksen.

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti osaltaan oikeuttaa Helsingin kaupungin puolesta kaupunkiympäristön toimialan tilat-palveluiden tilaomaisuusyksikön päällikön allekirjoittamaan pysäköintiyhtiön osakas- ja merkintäsopimuksen sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia ja tarkistuksia.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Kaupunki on hankkimassa määräosan kiinteistöstä 19-17-109-7, jonka perusteella kaupunki tulee asemakaavan nro 12360 mukaisen LPA-korttelialueen kiinteistön määräosan omistajaksi. Kaupungille hankitaan kaupunginhallituksen päätöksellä 7 osaketta yhteensä 116 osakkeesta, jotka oikeuttavat 7 pysäköintipaikan omistamiseen tulevassa pysäköintilaitoksessa. Pysäköintilaitokseen sijoitetaan kaupungin tulevan koulu- ja päiväkotikiinteistön 19107/3 asemakaavan nro 12360 osoittamat nimeämättömät autopaikat. Ylläpitoyhtiö perustetaan vasta laitoksen valmistuttua, mutta kiinteistön määräosan ostaminen ja hankkeen sopimuskokonaisuus edellyttävät kaupungin sitoutumista ylläpitoyhtiöön jo ennen rakentamisen aloittamista. Ylläpitoyhtiön merkintämaksu on kaupungin osalta alustavasti 280 euroa. Mikäli merkintämaksu ei riitä kuluihin, sitoutuvat merkitsijät myös investointimaksuihin tai lainoitukseen. Näistä asioista päätetään myöhemmin yhtiökokouksen päätöksin. Hoitokulut katetaan vastikkein.

Yhtiö ylläpitää omakustannusperiaatteella alueelle rakennettavaa pysäköintilaitosta mm. kaupungin koulu- ja päiväkotikiinteistöä varten. Kaupunkiympäristön toimialalta saadun selvityksen mukaan kaupungin osuus pysäköintilaitoksen toteuttamiskustannuksista on noin 385 000 euroa (alv 0 %), vastaten noin 55 000 euroa/ autopaikka. Kaupungille koituva ylläpitoyhtiön arvioitu hoitovastike noin 2 500 euroa/vuosi. Nämä kustannukset sisältyvät toteuttamis- ja urakkasopimuskokonaisuuteen, josta päätetään erikseen.

Ylläpitoyhtiö mm. hoitaa, ylläpitää, uudistaa ja peruskorjaa LPA-tontin määräosaomistajien omistamaa kiinteistöä pysäköintipaikkoineen ja muine tiloineen. Ylläpitoyhtiö noudattaa kiinteistön määräosaomistajien kesken solmittujen hallinnanjako- ja yhteisjärjestelysopimusten sopimusperiaatteita ja tuottaa näihin perustuvia omakustannusperusteisia palveluja osakkeenomistajilleen. Keskitetystä palvelutoiminnasta, huollosta ja isännöinnistä sekä muusta operatiivisista yhteisesti määritellyistä tehtävistä on laadittu alustava tehtäväluettelo ja tehtäviä voidaan laajentaa tarpeen vaatiessa yhteisesti kirjallisesti sopimalla.

Hallintosäännön 8 luvun 1 § 2 mom. 3 kohdan mukaan osakkeiden hankinnasta päättää kaupunginhallitus, joten osakemerkintä ja siihen liittyvä allekirjoitusvaltuutus on valmisteltu sen hyväksyttäväksi 19.6.2023.

Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n 1 mom. 5 kohdan mukaan osakassopimukset hyväksyy kaupunginhallituksen konsernijaosto. Mikäli kaupunginhallitus hyväksyy merkinnän, konsernijaoston hyväksyttäväksi esitetään osakas- ja merkintäsopimuksen hyväksymistä, joka on liitteenä 1. Yhtiöjärjestysluonnos on liitteenä 2, osakasmerkinnät ja maksut -luonnos liitteenä 3 ja talousarvioluonnos liitteenä 4.

Yhtäaikaisesti on kaupunginhallituksen ja konsernijaoston päätettäväksi valmisteltu myös samaa koulu- ja päiväkotirakennusta koskien osakemerkinnät ja sopimuskokonaisuus liittyen Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy:hyn.

Esitys on valmisteltu yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan ja kaupunginkanslian konserniyksikön kanssa.

Stäng

Detta beslut publicerades 28.06.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Pasi Lönnberg, Yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 31851

pasi.lonnberg@hel.fi

Bilagor

1. Osakas- ja merkintäsopimus päivitetty luonnos 020623
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Yhtiöjärjestysluonnos Ylläpitoyhtiö 31.3.23
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.