Hankesuunnitelma, korotus, Itäkeskuksen ja lähtöopastimien turvalaitemuutokset, Liikenneliikelaitos HKL

HEL 2023-007613
Ärendet har nyare handläggningar
§ 18

Itäkeskuksen ja lähtöopastimien turvalaitemuutokset, hankesuunnitelman korottaminen

Verkställande direktör

Päätös

Toimitusjohtaja hyväksyi Itäkeskuksen ja lähtöopastimien turvalaitemuutoksien päivitetyn hankesuunnitelman niin, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta on 825.000,00 euroa.

Päätöksen perustelut

Itäkeskuksen risteysasema tahdistaa liikennettä ja metron kapasiteetin riittävyyteen liittyy epävarmuuksia, koska Itäkeskuksen alue on tunnistettu pullonkaulaksi data-analyysin ja liikenteenohjauksen asiantuntijoiden lausuntojen perusteella. Linjan pitenemisen vuoksi kapasiteettia tullaan tarvitsemaan myös kantametron osuudella, koska pistemäisetkin häiriötilanteet tiheällä vuorovälillä näkyvät koko linjan liikenteessä ja häiriöistä palautuminen voi kestää pitkiäkin aikoja liikennöinnin aikataulun näkökulmasta.

Hankesuunnitelman enimmäishintaa on korotettava, sillä hankkeen toteutussuunnittelun aikana ilmeni lisäsuunnittelutarpeita raidevirtapiirien osalta, mikä mm. nostaa hankkeen toteuttamiseen liittyviä kaapeli- ja kaapelointikustannuksia, muutosten suunnittelua sekä lisätöitä asennuksiin, testaukseen ja käyttöönottoon liittyen sekä ratakaluston käyttökuluista. Myös kaapelien hintojen nousu vallitsevan maailmantilanteen vuoksi nostaa hankkeen kustannuksia.

Aiemmat päätökset

Toimitusjohtaja hyväksyi 20.8.2021, 81 §, Itäkeskuksen ja lähtöopastimien turvalaitemuutoksien hankesuunnitelman niin, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta on 600.000,00 euroa.

Toimivalta

Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa, tilahankkeen tarveselvitykseen perustuvan hanke- tai muun suunnitelman ja muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä.

HKL:n johtokunta on siirtänyt 21.8.2020, 123 § ja 124 §, em. suunnitelmien ja piirustuksien hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa HKL:n toimitusjohtajalle 1 milj. euroon (alv 0 %) asti.

Detta beslut publicerades 05.06.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277

saara.kanto@hel.fi

Beslutsfattare

Saara Kanto
toimitusjohtaja