Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunkiympäristön toimialalle liikuntapaikka- ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmasta vuosiksi 2024–2033

HEL 2023-009883
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 9. / 133 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunkiympäristön toimialalle liikuntapaikka ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmaluonnoksesta vuosiksi 2024–2033

Kultur- och fritidsnämnden

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Liikuntapaikat ja ulkoilualueet -ohjelmaan osoitettua kymmenen vuoden investointiraamia on korotettu merkittävästi. Raamin korottaminen on mahdollistanut rakentamiskustannusten nousun huomioimisen hankkeiden rahoitusvarauksissa. Ohjelmaan on pystytty lisäämään myös osa aiemmin ohjelman ulkopuolelle jääneistä kriittisistä perusparannushankkeista. Raamin taso vuodelle 2024 ei kuitenkaan ole koko valtuustokauden ajaksi sovitulla vuosittaisella tasolla.

Lähivuosien merkittävin uusi liikuntapaikka on Vuosaaren Heteniitynkentän tekojäärata. Lähivuosille lisättyjä perusparannushankkeita ovat vesiliikennelaiturit, väylät ja ruoppaukset, ulkoilureittien sekä kenttien hankkeet. Lisäksi yhtenä pääpainona on lähiliikuntapaikkaohjelman mukaisten hankkeiden toteuttaminen, huomioiden ohjelmassa todetut katvealueet sekä nykyisten paikkojen ylläpito. Tekonurmikenttiä peruskorjataan vuosittain erillisen tekonurmiohjelman mukaisesti. Mustikkamaan ja Herttoniemen liikuntapuistojen mittavat perusparannukset lisäävät puistojen houkuttelevuutta ja käytettävyyttä.

Peruskorjauksen erillishankkeisiin on lisätty pyöräpysäköinnin ja opasteiden hankkeet, joissa korjaamisen lisäksi lisätään ja parannetaan liikuntapaikkojen käytettävyyttä.

Pirkkolan tekonurmen muuttamisesta maalämmöllä lämmitettäväksi kentäksi on valmistunut selvitys, joka tuodaan päätöksen tekoon ja hankkeelle haetaan liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden investointiavustusta.

Muutamien hankkeiden rahoitusvarauksia on siirretty eteenpäin hankkeiden aloitusedellytyksien ja esirakentamisen rahoituksen aikataulujen ollessa epäselviä. Näitä ovat Tolkkisten veneiden talvisäilytysalue ja vesiliikenteen kotisatama -hanke. Hankkeiden toteuttamisen edellytysten muuttuessa parempaan suuntaan pyritään hankkeiden toteutusaikataulut palauttamaan.

Lautakunta kehottaa käymään rakennusohjelman aikataulua läpi niin, että kaupunkiuudistusalueiden kohteita priorisoidaan ja aikaistetaan rakennusohjelmassa.

Ohjelman toteuttaminen vaatii resursseja kaupunkiympäristön toimialan suunnittelusta ja rakennuttamisesta.

Käsittely

Vastaehdotus:
Paavo Arhinmäki: Kappaleen kaksi ensimmäisen lauseen jälkeen lisätään: ”Raamin taso vuodelle 2024 ei kuitenkaan ole koko valtuustokauden ajaksi sovitulla vuosittaisella tasolla.”

Kappaleen kuusi jälkeen uusi kappale 6b. ”Lautakunta kehottaa käymään rakennusohjelman aikataulua läpi niin, että kaupunkiuudistusalueiden kohteita priorisoidaan ja aikaistetaan rakennusohjelmassa.”

Kannattaja: Hilkka Ahde

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 1
Teija Makkonen

Ei-äänet: 12
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Joel Harkimo, Titta Hiltunen, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Nina Suomalainen, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuomi-Nikula

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen äänin 1 - 12.

Se röstningsresultatet i tabellform

Äänestys 1

Ja: Esityksen mukaan

Nej: Kappaleen kaksi ensimmäisen lauseen jälkeen lisätään: ”Raamin taso vuodelle 2024 ei kuitenkaan ole koko valtuustokauden ajaksi sovitulla vuosittaisella tasolla.” Kappaleen kuusi jälkeen uusi kappale 6b. ”Lautakunta kehottaa käymään rakennusohjelman aikataulua läpi niin, että kaupunkiuudistusalueiden kohteita priorisoidaan ja aikaistetaan rakennusohjelmassa.”

Medlem Fullmäktigegrupp
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Stäng
Medlem Fullmäktigegrupp
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kärkkäinen, Eeva Keskustan valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Stäng
Medlem Fullmäktigegrupp
Stäng
Medlem Fullmäktigegrupp
Stäng
Efter fullmäktigegrupp
Fullmäktigegrupp Ja Nej Tomt Bort
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 1 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 3 0 0
Liike Nyt Helsinki 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 2 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 2 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 3 0 0
Stäng

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Liikuntapaikat ja ulkoilualueet -ohjelmaan osoitettua kymmenen vuoden investointiraamia on korotettu merkittävästi. Raamin korottaminen on mahdollistanut rakentamiskustannusten nousun huomioimisen hankkeiden rahoitusvarauksissa. Ohjelmaan on pystytty lisäämään myös osa aiemmin ohjelman ulkopuolelle jääneistä kriittisistä perusparannushankkeista.

Lähivuosien merkittävin uusi liikuntapaikka on Vuosaaren Heteniitynkentän tekojäärata. Lähivuosille lisättyjä perusparannushankkeita ovat vesiliikennelaiturit, väylät ja ruoppaukset, ulkoilureittien sekä kenttien hankkeet. Lisäksi yhtenä pääpainona on lähiliikuntapaikkaohjelman mukaisten hankkeiden toteuttaminen, huomioiden ohjelmassa todetut katvealueet sekä nykyisten paikkojen ylläpito. Tekonurmikenttiä peruskorjataan vuosittain erillisen tekonurmiohjelman mukaisesti. Mustikkamaan ja Herttoniemen liikuntapuistojen mittavat perusparannukset lisäävät puistojen houkuttelevuutta ja käytettävyyttä.

Peruskorjauksen erillishankkeisiin on lisätty pyöräpysäköinnin ja opasteiden hankkeet, joissa korjaamisen lisäksi lisätään ja parannetaan liikuntapaikkojen käytettävyyttä.

Pirkkolan tekonurmen muuttamisesta maalämmöllä lämmitettäväksi kentäksi on valmistunut selvitys, joka tuodaan päätöksen tekoon ja hankkeelle haetaan liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden investointiavustusta.

Muutamien hankkeiden rahoitusvarauksia on siirretty eteenpäin hankkeiden aloitusedellytyksien ja esirakentamisen rahoituksen aikataulujen ollessa epäselviä. Näitä ovat Tolkkisten veneiden talvisäilytysalue ja vesiliikenteen kotisatama -hanke. Hankkeiden toteuttamisen edellytysten muuttuessa parempaan suuntaan pyritään hankkeiden toteutusaikataulut palauttamaan.

Ohjelman toteuttaminen vaatii resursseja kaupunkiympäristön toimialan suunnittelusta ja rakennuttamisesta.

Stäng

Kaupunkiympäristön toimiala on valmistellut tiiviissä yhteistyössä kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala kanssa osana talousarvioehdotuksen valmistelua ehdotuksen liikuntapaikat ja ulkoilualueet - rakentamisohjelmasta 2024–2033.

Talousarvioehdotuksen valmisteluprosessin mukaisesti toimialalautakunnilta ei pyydetä lausuntoa. Investointiohjelmien merkittävyyden ja vaikuttavuuden johdosta palveluverkon pitkän aikavälin suunnitteluun ja talousarvioon kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta lausuu talonrakentamisen ohjelmista sekä liikuntapaikka ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmaluonnoksesta. Talonrakentamisen ohjelmien lausunto käsitellään omana erillisenä kohtanaan.

Rakentamisohjelmaan on lisätty koontihankkeille talousarvio ja taloussuunnitteluvuosien kohteet arvioinnin ja suunnitteluprosessin käynnistämisen helpottamiseksi.

Liikuntapaikkarakentamista toteutetaan usealta investointien alakohdalta. Talousarviokohdan 8 04 Liikuntapaikka- ja ulkoilualueet lisäksi projektialueiden liikuntapaikat ja venesatamat rahoitetaan alakohdalla 8 08 sekä kaupunkiuudistusalueiden liikuntapaikat rahoitetaan alakohdalta 8 09 kaupunkiuudistus. Myös 8 10 Suuret liikennehankkeet -kohdalta rahoitetaan pieni osa Kruunusillat-hankkeeseen liittyvästä venesataman investoinnista. Näihin kaikkiin liittyvät tilahankkeet rahoitetaan omalta alakohdaltaan 8 02.

Stäng

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 05.09.2023 § 118

Stäng

Detta beslut publicerades 18.09.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen

Mer information fås av

Matti Kuusela, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 87783

matti.kuusela@hel.fi

Marjaana Risku, vs. liikuntapaikkapäällikkö, puhelin: 09 310 27989

marjaana.risku@hel.fi

Stefan Fröberg, ulkoilupalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 87901

stefan.froberg@hel.fi