Kokousajat, tarkastuslautakunta 2024

HEL 2023-011924
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 3. / 34 §

Tarkastuslautakunnan kokousajat loppuvuonna 2024

Revisionsnämnden

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti kokoontua vuonna 2024 seuraavasti:

- 16.4.2024 klo 16.15
- 14.5.2024 klo 16.15
- 4.6.2024 klo 16.15
- 10.9.2024 klo 16.15
- 1.10.2024 klo 16.15
- 5.11.2024 klo 16.15
- 10.12.2024 klo 16.15

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Tarkastuslautakunta on päättänyt vuoden 2024 kokousajoista 3.10.2023 § 77. Lautakunnan kokoukset on pidetty marraskuusta 2023 lähtien osoitteessa Sörnäistenkatu 1. Lautakunnan jäsenten kannalta on tarkoituksenmukaista siirtää kokousten alkamista viidellätoista minuutilla.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 29 luvun 2 §:n mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan kutsusta. Toimielimen puheenjohtaja voi asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn vuoksi peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alka-misaikaa päätettynä kokouspäivänä. 3 §:n mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta, jollei toimielin toisin päätä. Jos kokousaikaa muutetaan 2 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, muutoksista on ilmoitettava ennen kokouskutsun lähettämistä. Toimielimen kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti.

Stäng

Tarkastuslautakunta 03.10.2023 § 77

Stäng

Detta beslut publicerades 12.04.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Mer information fås av

Vilma Lamminpää, controller, puhelin: +358931036581

vilma.lamminpaa@hel.fi