Vahingonkorvaus, kiinteistövahinko, Nauvontie 1

HEL 2023-013510
Ärendet har nyare handläggningar
§ 30

Vahingonkorvausvaatimus, muu vahinko

Teamchef

Päätös

Lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakijan vaatimus

Hakija on 23.10.2023 esittänyt kaupungille määrältään 550,50 euron vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen summa koostuu tontin vuosivuokrasta ja vesivahingon aiheuttamista esinevahingoista. Vaatimuksen mukaan hakijan Ruskeasuon siirtolapuutarhassa sijaitsevan mökin ja sen pihan käyttö ovat estyneet kaupungin alueelle rakennuttaman meluaidan ja katurakentamisen työmaan ja sen aikana aiheutuneen melun ja pölyhaitan vuoksi. Vaatimuksen mukaan rakentamisen alta karsitun kasviston poisto on aiheuttanut myös vesivahingon hakijan siirtolapuutarhan tontin pihalla. Hakija epäilee ojituksen meluaidan rakentamisen yhteydessä jääneen tekemättä. Hakija on pyynnöstä toimittanut 11.1.2024 vaatimuksen liitteenä olleiden kuvien kuvaamisajankohdat. Valokuvat on otettu 28.5.2023, 2.6.2023, 8.10.2023 ja 23.10.2023.

Sovellettavat normit ja ohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kadunpidon järjestäminen kuuluu kunnalle. Kadunpito käsittää kadun suunnittelemisen, rakentamisen ja sen kunnossa- ja puhtaanapidon sekä muut toimenpiteet, jotka ovat tarpeen katualueen ja sen yläpuolisten ja alapuolisten johtojen, laitteiden ja rakenteiden yhteen sovittamiseksi.

Katu rakennetaan kunnan hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Katu on suunniteltava ja rakennettava siten, että se sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset. Katusuunnitelmaa laadittaessa noudatetaan soveltuvin osin maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa säädettyjä vuorovaikutusmenettelyitä.

Katusuunnitelmassa tulee esittää katualueen käyttäminen eri tarkoituksiin sekä kadun sopeutuminen ympäristöön ja vaikutukset ympäristökuvaan, jos se alueen tai rakentamistoimenpiteen luonteen vuoksi on tarpeen. Katusuunnitelmasta tulee käydä ilmi kadun liikennejärjestelyperiaatteet, kuivatus ja sadevesien johtaminen, kadun korkeusasema ja päällystemateriaali sekä tarvittaessa istutukset ja pysyväisluonteiset rakennelmat ja laitteet.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä hulevesien hallinnasta, ja kunta vastaa hulevesien hallinnan järjestämisestä asemakaava-alueella.

Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaan toiminnanharjoittajan tai työn tilaajan on tiedotettava etukäteen erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta melun tai tärinän vaikutuspiirissä oleville asukkaille, hoito- ja oppilaitoksille sekä muille sellaisille kohteille, joille toiminnasta voi aiheutua haittaa tai häiriötä. Tiedottaminen on tehtävä vähintään viikkoa ennen erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavan toiminnan aloittamista tai mikäli toiminta ei ole tällöin tiedossa, välittömästi sen jälkeen, kun ajankohta on tiedossa.

Kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä ympäristönsuojelulain mukainen meluilmoitus Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään 30 päivää ennen toiminnan aloittamista, mikäli kyseessä on ammattimainen rakentaminen, purkaminen, korjaus, kunnossapito tai niihin rinnastettava tilapäinen työ, joka aiheuttaa voimakasta runkomelua esimerkiksi asuntoihin, päiväkoteihin, kouluihin tai muihin sellaisiin tiloihin, joissa melusta voi aiheutua kohtuutonta haittaa, jos työtä tehdään muuna aikana kuin arkisin maanantaista perjantaihin kello 7.00–18.00 tai työpäiviä on yli 25.

Liikenneväyliin tai yhdyskuntatekniikkaan liittyvästä rakennus- ja kunnossapitotyöstä ei kuitenkaan tarvitse tehdä ilmoitusta, kun työtä tehdään maanantaista sunnuntaihin kello 7.00–22.00 ja työpäiviä on enintään 25, jos työn suorittamista ilta-aikaan ja viikonloppuisin on liikenneturvallisuuden, liikenteen sujuvuuden tai muun perustellun syyn vuoksi pidettävä välttämättömänä.

Vahingonkorvausvastuun edellytykset

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta.

Vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Melusta johtuvat vahingot voivat tulla korvattavaksi ympäristövahinkolain perusteella, mikäli melua aiheuttavan toiminnan ja vahingon välinen syy-yhteys on todennäköinen. Melusta aiheutunut ympäristövahinko korvataan ympäristövahinkolain nojalla kuitenkin vain, jos häiriön sietämistä ei ole pidettävä kohtuullisena, ottaen muun ohella huomioon paikalliset olosuhteet ja häiriön syntymiseen johtanut tilanne kokonaisuudessaan sekä häiriön yleisyys vastaavissa olosuhteissa muutoin.

Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.

Asiassa saadut tiedot ja selvitykset

Rakentamisesta Nauvontiellä on pyydetty selvitys alueen aluesuunnittelijalta, rakentamisen projektinjohdolta ja siirtolapuutarhojen projektinjohdolta. Saadun selvityksen mukaan kaupunki on rakentanut alueen katuja ja kunnallistekniikkaa, muun muassa suunnitellun meluaidan Nauvontielle.

Nauvontien meluaidan ja kadun peruskorjausrakentaminen on perustunut kaupunkiympäristölautakunnassa 30.3.2021 hyväksyttyihin suunnitelmiin. Päätöksessä on otettu kantaa muun muassa Nauvontien ja siirtolapuutarhan väliin rakennettavaan meluesteeseen, jolla torjutaan raitiotiestä aiheutuvaa melua. Saman päätöksen perusteella on uusittu kadun rakenteita sekä kunnallistekniikkaa.

Meluseinän meluavat työt on toteutettu 9/2022 – 12/2022 välisenä aikana. Paalulaatta on rakennettu 2/2023 – 4/2023 aikana, jolloin meluseinä on jo ollut pystyssä estämässä melua ja muuta haittaa. Projektinjohdon antaman selvityksen mukaan rakentamisen työn aikana otetuissa kuvissa ei ole havaittavissa pölyä.

Urakoitsijan työmaapäiväkirjan mukaan alueella on tehty syksyn 2022 aikana Nauvontien pintarakenteiden purkua, maaleikkausta, Koroistentien kaapeleiden esiin kaivuuta, Nauvontien porapaalutusta ja porapaalutuksen aputöitä sekä Koroistentien kiilaustöitä. Työt on aloitettu 29.8.2022 ja 2.9.2022 välisenä aikana valmistelevilla töillä. Liikennejärjestelyiden rakentaminen alkoi 1.9.2022. Pintarakenteiden purku ja maaleikkaus aloitettiin 5.9.2022 ja 9.9.2022 välisenä aikana. Porapaalutus Nauvontiellä on aloitettu 19.9.2022.

Nauvontiellä hulevedet johdetaan hallitusti hulevesiviemäriin koko kadun alueella. Kadun ja siirtolapuutarhan välisen luiskan sijainti on siirtynyt rakentamisen aikana ja luiskassa olleen vanhan kasvuston tilalle on istutettu uusia kasveja. Vedet eivät johdu katualueelta siirtolapuutarhaan, vaan katu kuivattuu hulevesiviemäreihin, jotka ovat myös tulvamitoitetut. Ruskeasuon siirtolapuutarhan alue on yleisesti kuivatuksellisesti ongelmallinen varsinkin rankkasateiden aikaan. Nauvontien siirtolapuutarhan alue on merkitty Suomen ympäristöpalvelun laatiman hulevesitulvaherkkien alueiden aineistoon hulevesitulva-herkäksi alueeksi. Selvityksen mukaan hulevesien kertyminen tontille ei edellisten perusteella johdu rakentamisesta.

Katu- ja meluaidan suunnitelmat Nauvontielle on vuorovaikutettu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Katusuunnitelmaluonnokset ovat olleet esillä Helsingin kaupungin verkkosivuilla 18.11.−1.12.2020 välisen ajan. Katusuunnitelmaehdotukset ovat olleet nähtävillä 10.2.–23.2.2021 välisen ajan. Suunnitelmien nähtävillä olosta on ilmoitettu kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille.

Katutyöurakan alkamisesta on julkaistu 17.8.2022 klo 13.00 mediatiedote. Työmaasta on tiedotettu Helsingin kaupunkiympäristön sosiaalisen median kanavissa 17.8.2022, 30.8.2022 ja 6.10.2022. Helsingin Sanomissa on julkaistu uutisia katutyöstä 27.7.2022, 31.7.2022, 22.8.2022 ja 6.10.2022.

Siirtolapuutarhojen projektinjohdolta saadun selvityksen mukaan tulvimisesta ja muista ongelmista alueilla on tapauskohtaisesti sovittu erikseen toimenpiteistä siirtolapuutarhayhdistysten kanssa. Palautteet ongelmista siirtolapuutarha-alueilla on annettu palautejärjestelmän, sähköpostin tai keskitetysti siirtolapuutarhayhdistysten kautta. Ruskeasuon alueelta on annettu yksi palaute veden nousemisesta alueella talvelta 2022-2023, jolloin ongelma oli ehtinyt poistua jo ennen kuin toimenpiteitä ehdittiin tehdä kaupungin tilaamana.

Kaupunki on vuoden 2023 lopulla tilannut siirtolapuutarhoja koskevat hulevesiselvitykset. Alustavat materiaalit ovat valmiina, kohdekohtaiset raportit valmistuvat vuonna 2024.

Ilmatieteen laitoksen Kumpulan säähavaintoasemalla tehtyjen mittausten mukaan sateita on mitattu alueella päivittäin 2. - 8.10.2023. 3.10.2023 on vuorokauden sademääräksi mitattu 30 mm ja 6.10.2023 vettä on satanut mittausten mukaan vuorokauden aikana yhteensä 28,6 mm. Ilmastokatsaus summaa lokakuun säähavaintoja katsauksessaan seuraavasti: Etelä-Suomessa oli selvästi tavanomaista sateisempaa. Ensimmäinen voimakas sadealue Etelä-Suomen yli liikkui 3. - 4.10.2023 ja lisäksi 6. - 8.10.2023 matalapainemyrskyjen yhteydessä satoi rankasti.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Kadunpito on kunnan lakisääteinen velvollisuus. Kadunpitoon kuuluu kadun suunnitteleminen, rakentaminen, kunnossa- ja puhtaanapito sekä muut tarvittavat toimenpiteet.

Työt Nauvontiellä on aloitettu alkusyksystä 2022 ja raskaimmat työt on tehty reilusti syksyn puolella. Rakentaminen on toteutettu hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti. Saatujen selvitysten perusteella kaupungin kadunrakennushankkeessa ei ole laiminlyöty Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaista tiedottamis- ja neuvotteluvelvollisuutta. Lisäksi kadunrakennushankkeessa ei annetun selvityksen perusteella ole tehty sellaisia töitä, jotka olisivat vaatineet kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaisen meluilmoituksen tekemistä. Tavanomaiset kadunrakennustöistä aiheutuvat pöly- ja meluhaitat kuuluvat ympäristövahinkolaissa tarkoitetun sietämisvelvollisuuden piirin, ja ne eivät aiheuta korvausvelvollisuutta.

Lokakuun alku 2023 on Ilmatieteenlaitoksen mittausten mukaan ollut sademääriltään suuri muun muassa Etelä-Suomessa. Ruskeasuon siirtolapuutarha sijaitsee tulvaherkällä alueella ja on aiempinakin vuosina kärsinyt tulvista alueella. Asiassa saadun selvityksen perusteella hulevedet eivät valu siirtolapuutarhan alueelle katualueelta eikä lokakuussa 2023 tapahtuneella tulvimisella siten ole myöskään yhteyttä kaupungin kadunrakennushankkeeseen.

Asiassa ei ole kaupungin toimintaa koskevaa virhettä, laiminlyöntiä tai huolimattomuutta eikä myöskään syy-yhteyttä syntyneiden vahinkojen ja kaupungin toiminnan välillä. Kaupunki katsoo edellä esitetyn perusteella, ettei se ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut säännökset

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §

Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 62 §, 84 §, 85 §, 103 e §, 103 i §

Maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) 41 §

Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta (737/1994) 1 §, 3–4 §

Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 17 §, 19 §, 21 §

Toimivalta

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 22.12.2023 tekemän päätöksen § 51 mukaan lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 5 000 euroa.

Detta beslut publicerades 08.02.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506

marjo.laine@hel.fi

Beslutsfattare

Inkeri Lehmusoksa
tiimipäällikkö