Ohje, lasten, iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustan selvittäminen, kaupunginkanslia

HEL 2023-015791
Ärendet har nyare handläggningar
§ 63

Rikostaustan selvittäminen lasten, iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kanssa työskenteleviltä

Personaldirektör

Päätös

Henkilöstöjohtaja antaa liitteenä olevan lasten, vammaisten ja iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan ohjeen.

Päätöksen perustelut

Ohje tulee voimaan 1.1.2024 ja korvaa 24.1.2022 annetun ohjeen lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Helsingin kaupungilla. Aiemman ohjeen päivittämiselle on tarve sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023, myöhemmin valvontalaki) voimaantulemisen myötä.

Valvontalain 28 §:n mukaan sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavalla työnantajalla on oikeus ja yhteensä vähintään kolme kuukautta vuoden tarkastelujaksolla kestävien palvelussuhteiden osalta velvollisuus tarkistaa henkilön rikostausta, kun hänet ensi kerran otetaan työhön tai virkasuhteeseen tehtäviin, joihin kuuluu olennaisesti ja pysyväisluonteisesti iäkkäiden tai vammaisten henkilöiden avustamista, tukemista, hoitoa tai muuta huolenpitoa taikka muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa iäkkään tai vammaisen henkilön kanssa. Samalla tavalla toimitaan annettaessa näitä tehtäviä henkilölle ensi kerran.

Ohje on päivitetty kattamaan iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskeva menettely. Lisäksi ohjetta on muotoiltu helppolukuisemmaksi ja yhteystiedot on päivitetty.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan henkilöstöjohtaja antaa henkilöstöhallintoa koskevia menettelyohjeita.

Detta beslut publicerades 22.12.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Salla Hakoköngäs, HR legal trainee, puhelin: 09 31039940

salla.hakokongas@hel.fi

Beslutsfattare

Petri Lumijärvi
henkilöstöjohtaja

Bilagor

1. Rikostaustan selvittäminen lasten, iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kanssa työskenteleviltä
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.