Sitoutuminen, Aalto-yliopiston operoiman European Space Agency Business Incubator (esaBIC Finland) -palvelun tukeminen vuosina 2024-2027

HEL 2023-015848
Ärendet har nyare handläggningar
§ 31

Aalto-yliopiston operoiman European Space Agency Business Incubator (ESA BIC) Finland -palvelun tukeminen vuosina 2024-2027

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti hyväksyä liitteenä 1 olevan sitoumuksen tukea taloudellisesti avaruusteknologia-alan European Space Agency Business Incubator (ESA BIC) Finland -yrityshautomotoiminnan toteuttamista Aalto-yliopiston kanssa.

Yhteistyön kokonaisarvo on noin 1,5 miljoonaa euroa, josta Helsingin kaupungin osuus vuosina 2024 – 2027 on 150 000 euroa (alv 0 %). Kustannukset, 37 500 euroa per vuosi, maksetaan talousarvion kohdalta 1 40 01.

Sitoumus on ehdollinen ja edellyttää että, European Space Agency myöntää Aalto-yliopistolle jatkokauden ESA BIC Finland -palvelun toteuttamiselle kyseisinä vuosina ja että Aalto-yliopisto toteuttaa hautomotoimintaa ESA:n hyväksymällä tavalla.

Helsingin kaupungin ja ESA BIC:in välisestä yhteistyöstä solmitaan yhteistyösopimus, kun European Space Agencyn rahoitus ESA BIC Finland -ohjelmalle vahvistuu, arviolta kesällä 2024.

Samalla elinkeinojohtaja valtuutti kaupunginkanslian elinkeino-osaston yritysten toimintaympäristöt -yksikön päällikön allekirjoittamaan yhteistyön toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat.

Päätöksen perustelut

Sitoumus on jatkoa vuosina 2018 – 2023 Aalto-yliopiston kanssa toteutetulle ESA BIC -yhteistyölle (elinkeinojohtajan päätökset 18.7.2018, § 81 ja 1.6.2020 § 76). Sitoumuksessa sovitaan avaruusteknologia-alan ESA BIC Finland -toiminnan toteuttamisen taloudellisesta tukemisesta vuosina 2024 – 2027 Aalto-yliopiston kanssa.

Kaupunkistrategian 2021–2025 mukaan Helsingin kaupunki vahvistaa ja kehittää asemaansa yhtenä Euroopan parhaana innovaatio-ympäristönä, startup-keskuksena ja uusien elinkeinojen kehtona. Strategiassa painotetaan myös kaupungin ja korkeakoulujen välisen yhteistyön vahvistamista.

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n osarahoittama ESA BIC Finland -toiminta tukee suomalaisten avaruusalan startup-yritysten liiketoimintakehitystä yrityshautomotoiminnan avulla. Tavoitteena on edistää ohjelmaan osallistuvien startup-yritysten kehitystä elinkelpoisiksi yhtiöiksi, joiden liiketoiminta perustuu avaruussektoriin tai avaruusteknologian hyödyntämiseen sekä tuoda suomalaiselle teollisuudelle ja yrityksille yhteys uuden avaruusteknologian sovellutuksiin. Ohjelmassa syntyvät ratkaisut voivat tuottaa lisäarvoa esimerkiksi paikka-, ilmasto tai liikennedataa hyödyntäville yrityksille tai kaupunkisuunnitteluun. Aikeisemmalla ohjelmakaudella on syntynyt myös esimerkiksi ruoka-alaan kytkeytyviä ratkaisuja.

ESA BIC Finland tarjoaa osallistujayrityksille muun muassa rahoitusta, teknistä sekä asiantuntijatukea, yrityskehityksen palveluita, toimistotilaa ja erikoistumismahdollisuuksia. Tavoitteena on palvella 38 startup-yritystä tulevalla kaudella. Ohjelmaan valitut yritykset saavat Business Finlandilta ja European Space Agencylta yhteensä 85 000 euron tukirahoituksen yritystä kohden, eli kaiken kaikkiaan yli 3 miljoonaa euroa ohjelman aikana.

Helsingin kaupunki on vuosina 2018 – 2023 tukenut ESA BIC Finlandin toimintaa 33 300 eurolla vuodessa. Tulokset ovat olleet hyviä. Toiminnan aikana on tuettu 23 startupia ja syksyllä 2023 ohjelmassa on lisäksi aloittanut uusia yrityksiä. Yritykset ovat kasvaneet ohjelman aikana ja sen jälkeen ja tähän mennessä keränneet yhteensä noin 80 miljoonaa euroa rahoitusta. Yrityksissä työskentelee tällä hetkellä yhteensä jo yli 170 henkilöä ja yritysten yhteen laskettu liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa. Helsingin kaupungin tuki seuraavalle yhteistyökaudelle nostetaan 37 500 euroon vuodessa, huomioiden inflaation vaikutukset.

Aalto-yliopisto toimii hankkeen hallinnoijana ja toteuttajana. Aalto-yliopiston ja Business Finlandin lisäksi hankekumppaneina on suomalaisia kaupunkeja, kuntia ja yrityksiä. Yhteistyöhön liittyvästä ohjausryhmäjärjestelystä ja raportoinnista sovitaan erikseen solmittavassa yhteistyösopimuksessa European Space Agencyn rahoituksen vahvistuttua.

Detta beslut publicerades 22.12.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Ida Björkbacka, johtava asiantuntija, puhelin: 25281

ida.bjorkbacka@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Heidi Humala
yksikön päällikkö

Bilagor

1. Sitoutumiskirjeen luonnos

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.