Vahingonkorvaus, autovaurio, 29.12.2023, Sointutie 2
Vahingonkorvausvaatimus koskien esinevahinkoa
Päätös
Nuorisoasiainjohtaja hyväksyy ********** tekemän vahingonkorvausvaatimuksen enintään 1590,71 euron suuruisena. Korvaus voidaan maksaa sen jälkeen, kun hakija on toimittanut Helsingin kaupungille kuitin korjauskustannusten maksamisesta.
Päätöksen perustelut
Hakija on toimittanut 3.1.2024 vahingonkorvausvaatimuksen Helsingin kaupungille. Hakijan esittämän selvityksen mukaan 29.12.2023 noin klo 13.15 on Fallkullan kotieläintilalla hakijan auto vaurioitunut karanneen ponin ja sen perässä olleen rattikelkan johdosta. Rattikelkka vaurioitti hakijan auton peräosaa ja jäi puskuriin kiinni. Hakija vaatii Helsingin kaupungilta vahingonkorvauksena korjauksesta aiheutuneita kustannuksia. Hakija on toimittanut korjauskustannuslaskelman aiheutuneista kustannuksista.
Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on se, että jokainen joutuu kantamaan kärsimänsä vahingon haitalliset seuraukset itse, ellei jokin erityinen peruste oikeuta korvauksen saamiseen toiselta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Tuottamuksella tarkoitetaan esimerkiksi huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Lisäksi vahingonkorvausvastuu edellyttää teon syy-yhteyttä tapahtuneeseen vahinkoon. Eli voidaan todeta, että vahinko on tapahtunut tietyn teon tai laiminlyönnin seurauksena.
Nuorisopalveluilta saatuun selvitykseen viitaten voidaan todeta, että vahinko on tapahtunut hakijan esittämällä tavalla ja näin ollen Helsingin kaupunki on vastuussa aiheutuneesta vahingosta.
Helsingin kaupungin hallintosäännön ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasäännön mukaisesti vahingonkorvauksesta päättää palvelukokonaisuuden johtaja.
Detta beslut publicerades 30.01.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Heidi Hållman, aluepäällikkö, puhelin: 09 310 71608
Kirsi Hietanen, lakimies, puhelin: 09 310 28007