Aloituspaikat, suomenkielisen perusopetuksen luokkamuotoisen erityisopetuksen järjestämispaikat lukuvuonna 2024-2025

HEL 2024-002757
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 4. / 7 §

Luokkamuotoisen erityisopetuksen järjestämispaikat 1.8.2024 alkaen

Finska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti että suomenkielisen perusopetuksen luokkamuotoisen erityisopetuksen järjestämispaikkoihin lisätään Helsingin normaalilyseo, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ja Tehtaankadun ala-aste 1.8.2024 alkaen. Liitteenä kaikki järjestämispaikat 1.8.2024 alkaen.

Lisäksi Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää antaa perusopetusjohtajalle oikeuden päättää koulukohtaisten luokkamuotoisen erityisopetuksen ryhmien määrästä lukuvuosittain.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston 13.12.2011 (§149) päättämien erityisluokkaverkon tarkistamisen periaatteiden mukaan tarkastellaan erityisluokkaverkkoa kokonaisuutena osana kaupungin palveluverkkoa ja siinä otetaan huomioon sekä alueelliset että keskitetyt erityisen tuen palvelutarpeet. Suunnittelun lähtökohtana on vahvistaa lähikouluperiaatteen ja yhtenäisen perusopetuksen toteutumista. Erityisluokkaverkko suunnitellaan yhteistyössä alueen koulujen kanssa. Alueellinen suunnittelu on tehty suurpiiritasolla. Erityisluokkaverkon suunnittelussa huomioidaan alueiden, koulujen ja oppilaiden tarpeet. Tavoitteena on mahdollisimman pysyvän erityisen tuen palvelun rakentaminen lähikouluperiaatteen mukaisesti.

Luokkamuotoista erityisopetusta annetaan lähipalvelun erityisluokilla ja keskitetyn palvelun erityisluokilla. Lähipalvelun erityisluokilla erityisen tuen oppilaat opiskelevat erityisluokalla yleisopetuksen kouluissa kaikissa seitsemässä suurpiirissä. Lähipalvelun erityisluokalla pyritään luokkamuotoinen erityinen tuki järjestämään siten, että mahdollisimman moni oppilas saa tarvitsemansa tuen omassa lähikoulussa tai mahdollisimman lähellä. Lähipalvelun erityisluokkia on sijoitettu niihin kouluihin, joiden alueella erityistä tukea tarvitsevat lapset asuvat.

Keskitetyn palvelun erityisluokkia ovat vaativan monialaisen tuen luokat. Näitä luokkia ovat pidennetyn oppivelvollisuuden toiminta-alueittain järjestettävä opetus vaikeimmin kehitysvammaisille oppilaille (TOI), pidennetyn oppivelvollisuuden kehitysvammaisten oppilaiden opetus (POY), autismiopetus (EAU), kieleen ja kommunikaatioon tukea tarvitsevien oppilaiden opetus (SLI), kuulovammaisten lasten opetus (EKU) ja tuettujen erityisluokkien opetus. Tuetuilla erityisluokilla opiskelevat psyykkisesti oirehtivat oppilaat, jotka tarvitsevat erityisen paljon tukea opiskeluunsa. Keskitettyä palvelua ovat myös erityiskoulujen erityisluokat. Kaikkia keskitetyn palvelun luokkia ei ole kaikissa seitsemässä suurpiirissä, koska oppilaiden määrä koko kaupungissa ei ole niin suuri, että jokaiseen suurpiiriin tarvittaisiin kaikkia ko. luokkia.

Keskitetyn palvelun eli vaativan monialaisen tuen erityisluokat pyritään sijoittamaan tasapuolisesti eri puolille kaupunkia. Helsingin kaupungin suomenkielisessä perusopetuksessa erityistä tukea saa 15,3 prosenttia oppilaista (20.9.2023). Luokkamuotoisessa erityisopetuksessa näistä opiskelee 46 % erityisen tuen oppilaista.

Helsingin kaupungin perusopetuksessa on 88 koulua. Näiden koulujen lisäksi Helsingissä on 11 sopimuskoulua ja kaksi Helsingin yliopiston koulua, jotka toimivat alueensa lähikouluna. Luokkamuotoisen erityisopetuksen järjestämispaikkoihin tulee kolme koulua lisää. Tämän päätöksen jälkeen lukuvuonna 2024–2025 perusopetuksen suomenkielistä luokkamuotoista erityisopetusta järjestetään 86 kaupungin koulussa ja yhdeksässä sopimuskoulussa ja kahdessa yliopiston koulussa.

Tämän päätöksen jälkeen luokkamuotoisen erityisopetuksen järjestämispaikkoina ovat 80 suomenkielistä peruskoulua, kuusi erityiskoulua, yhdeksän sopimuskoulua ja kaksi Helsingin yliopiston harjoittelukoulua 1.8.2024 alkaen liitteen mukaisesti. Näissä kouluissa on yksi tai useampi erityisluokka.

Yhteensä erityisluokkia on suomenkielisessä perusopetuksessa 373 lukuvuonna 2023–2024. Näistä lähipalvelun erityisluokkia on 208 ja keskitetyn palvelun erityisluokkia 165. Erityisluokkien määrä on noussut lukuvuodesta 2022–2023 yhteensä 13:lla luokalla. Perusopetusjohtajan oikeus päättää koulukohtaisen luokkamuotoisen erityisopetuksen ryhmien määrästä antaa mahdollisuuden uusien ryhmien perustamiseen kesken lukuvuoden tarpeen vaatiessa. Suomenkieliselle jaostolle annetaan tiedoksi kuluvan lukuvuoden erityisluokkien määrät kouluittain syksyn kokouksessa.

Lapsivaikutusten sekä terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Lähikouluperiaatteen mukainen luokkamuotoisen erityisopetuksen sijoittaminen parantaa kokoaikaista erityistä tukea saavan oppilaan mahdollisuutta opiskella omassa lähikoulussaan. Lapsen sosiaalista kehitystä ja kiinnittymistä omaan kouluyhteisöön tuetaan sillä, että oppilas saa tarvitsemansa luokkamuotoisen erityisopetuksen tuen omassa lähikoulussaan. Lapsella on koulun alkaessa tuttuja kavereita omasta lähiympäristöstään. Koulu niveltyy paremmin perheiden arkeen parantaen myös koulun ja kodin yhteistyötä. Oppilaan koulumatkat lyhenevät, kun oppilas opiskelee lähellä kotia. Päätös tukee lähikouluperiaatteen ja yhtenäisen perusopetuksen vahvistumista. Lähikouluperiaatteen mukainen luokkamuotoisen erityisopetuksen järjestäminen selkiyttää koulupolkua, luo jatkuvuutta oppilaalle ja tukee oppilaan hyvinvointia. Alueellisen tarpeen ja tarjonnan mukaan toteutettu tarkastelu tuo pysyvyyttä lapsen koulupolkuun. Ehdotetuilla muutoksilla tuetaan sitä, että lapsille tarjotaan erityisluokka lähipalveluna, jolloin sosiaalinen kiinnittyminen ja lapsen arki rakentuvat omalle alueelle. Näillä lisäyksillä luokkamuotoisen erityisopetuksen lähipalvelu vahvistuu.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 15 luvun 2§ mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää perusopetuslain mukaisen opetuksen koulukohtaisesta järjestämisestä ja mitoituksesta.

Stäng

Detta beslut publicerades 12.03.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

vs. perusopetusjohtaja
Taina Tervonen

Mer information fås av

Maria Tauriainen, oppimisen tuen yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 31855

maria.tauriainen@hel.fi