Helsingin varhaiskasvatussuunnitelma, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2024-005209
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 5. / 23 §

Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman hyväksyminen vuonna 2024

Finska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti hyväksyä liitteenä 1 olevan Helsingin kaupungin suomenkielisen varhaiskasvatussuunnitelman. Suunnitelmaa noudatetaan kunnallisessa ja kunnan valvomassa yksityisessä varhaiskasvatuksessa 1.8.2024 lähtien.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Hallintosäännön 15 luvun 2 §:n mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto ja ruotsinkielinen jaosto oman kieliryhmänsä osalta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää kaupunkitasoisen varhaiskasvatussuunnitelman hyväksymisestä.

Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaa on täsmennetty lapsen tuen järjestämisen osalta vastaamaan Opetushallituksen ohjeistusta. Lisäksi on päivitetty monialaisen yhteistyön osuutta. Suunnitelma on laadittu yhteistyössä ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen kanssa. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkielinen jaosto käsittelee kokouksessaan 4.6.2024 esitystä ruotsinkielisestä varhaiskasvatussuunnitelmasta, nimeltään Planen för småbarnspedagogik i Helsingfors.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on varhaiskasvatuslain perusteella Opetushallituksen antama valtakunnallinen määräys, jonka mukaan paikalliset ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmat laaditaan ja varhaiskasvatus toteutetaan. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden laatimista ohjaa erityisesti varhaiskasvatuslaki, jossa säädetään lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen sekä varhaiskasvatuksen tavoitteista.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen oppimisen edellytyksiä, edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista inklusiivisten periaatteiden mukaisesti.

Varhaiskasvatussuunnitelmakokonaisuus on kolmitasoinen. Se koostuu valtakunnallisesta varhaiskasvatussuunnitelman perusteista, Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmasta sekä lasten varhaiskasvatussuunnitelmista.

Helsingin varhaiskasvatussuunnitelma

Helsingin varhaiskasvatussuunnitelma ohjaa ja velvoittaa varhaiskasvatuksen kaikkia toimintamuotoja sekä kunnan valvomaa yksityistä varhaiskasvatusta. Tällä hetkellä voimassa oleva Helsingin varhaiskasvatussuunnitelma hyväksyttiin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa 10.5.2022.

Muutos aikaisempaan varhaiskasvatussuunnitelmaan liittyy erityisesti lapsen tuen osioon luku 5, jossa kuvataan kolmitasoinen tuki ja tuen muodot. Muutoksessa on huomioitu se, että lapsi voi saada kaikilla tuen tasolla erilaisia ja tarvittaessa useita tuen muotoja. Lisäksi muutos liittyy lukuun 3.3, jossa kuvataan yhteistyö eri tahojen kanssa.

Päivityksen myötä Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmassa täsmennetään lapsen tuen muotoja ja tuen tasoja. Lapsella on oikeus kaikilla tuen tasoilla saada tarvitsemansa tuki sekä tuen muodot. Tuen muotojen määrittely on aina lapsikohtaista ja perustuu lapsen tuen tarpeen arviointiin.

Nyt tehtävät muutokset Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan ovat olleet teknisluonteisia, ja tästä syystä Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman luonnoksesta ei näiden muutosten osalta ole järjestetty kuulemisia.

Lapsivaikutukset

Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman päivittäminen vahvistaa lapsen oikeutta joustavampaan ja oikea-aikaiseen tuen järjestämiseen. Lapsen tuki perustuu tuen tarpeen arviointiin ja tuen suunnitteluun. Lapsella on oikeus saada tarvitsemansa tuki ja pedagogiset, rakenteelliset ja hoidolliset tuen muodot viivytyksettä. Lisäksi muutos vahvistaa varhaiskasvatuksen ja neuvolan välistä monialaista yhteistyötä ja lapsen kehitystä koskevan tiedon siirtoa.

Stäng

Detta beslut publicerades 30.05.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas

Mer information fås av

Piia Nevala, Pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 34658

piia.nevala@hel.fi