Virkasuhteen täyttäminen, työllisyyspalveluliikelaitos, työnantajapalvelut, yksikön johtaja, KANSLIA-01-25-24
Työllisyyspalveluliikelaitoksen työnantajapalveluiden yksikön johtajan virkaan ottaminen
Päätös
Vs. elinkeinojohtaja ottaa kauppatieteiden maisteri Risto Rantalan työnantajapalveluiden yksikön johtajan virkaan 7650 euroa/kk kokonaispalkan mukaisin palkkaeduin. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.
Mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa, eikä terveydellisiä tietoja ole käytettävissä virkaan otettaessa, on päätös tällaisen henkilön osalta ehdollinen, kunnes henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella virkaan ottaminen on vahvistettu. Selvitys on esitettävä 30 päivän kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.
Päätöksen perustelut
Työllisyyspalveluliikelaitoksen perustamista koskevan päätöksen (KV 13.3.2024, § 59) mukaan työllisyyspalveluliikelaitoksen tehtävänä on huolehtia julkisten työvoimapalveluiden tuottamisesta, kaupungin työllisyyden edistämisestä sekä niihin liittyvästä kehittämisestä ja koordinaatiosta ja työikäisten kotoutumista edistävien palveluiden tuottamisesta.
Kaupunginhallitus perusti 6.5.2024 alkaen § 259 Helsingin kaupungin työllisyyspalveluliikelaitoksen yksikön johtajan virat. Niistä yksi on työnantajapalveluiden yksikön johtajan virka. Virat sijoitetaan väliaikaisesti kaupunginkanslian elinkeino-osastolle ja siirretään 1.1.2025 lukien toimintansa aloittavaan työllisyyspalveluliikelaitokseen.
Tehtävänkuvaan kuuluvat työllisyyspalveluliikelaitoksen 1.1.2025 käynnistyvän toiminnan suunnittelu ja valmisteleminen sekä vuoden 2024 loppuun asti käynnissä olevaan työllisyyden kuntakokeiluun liittyvät valvonta-, kehittämis-, seuranta-, tilastointi-, ennakointi- ja ohjaustehtävät.
Työnantajapalveluiden yksikön johtajan virka oli julkisesti haettavana 22.5.-5.6.2024 kaupungin sähköisessä rekrytointipalvelussa. Hakuilmoitus oli lisäksi esillä Työmarkkinatorin, Joblyn, Oikotien ja Duunitorin työnhakusivustoilla sekä LinkedInin työpaikkajulkaisuissa. Rekrytoinnin markkinoinnissa käytettiin myös Helsingin Sanomien diginostoa.
Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 2 momentin 9 kohdan mukaan kansliapäällikkö, ellei ole siirtänyt tehtävää toiselle viranhaltijalle, ottaa palvelukseen kaupunginkanslian viranhaltijat ja työntekijät.
Virkaa täytettäessä on noudatettava perustuslain 125 § 2 momenttia säädettyjä yleisiä virkanimitysperusteita, jotka ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Tämän yksikön johtajan viran kelpoisuusvaatimuksena ovat ylempi korkeakoulututkinto, kokemus johtamistehtävissä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että tehtävään etsitään hakijaa, jolla on näkemystä Helsingin työllisyyspalveluiden tulevaisuudesta. Tehtävään haetaan taitavaa ihmisten johtajaa, jolla on kokemusta ja motivaatiota muutoksen johtamiseen. Työnantajapalveluiden johtamisessa arvostaan kokemusta erilaisten työnantaja-asiakkaiden kanssa tehdystä tuloksellisesta työstä ja kykyä etsiä uudenlaisia tapoja työnantajien tarpeisiin vastaamiseksi. Valittavalla johtajalla tulee lisäksi olla erinomaiset neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot ja vaikuttava tapa esiintyä. Hän on valmentava johtaja, jolla on erinomainen paineensietokyky myös ristiriitaisten odotusten keskellä. Eduksi kerroimme lukevamme erinomaisen englannin kielen taidon.
Kaupungilla johdon tehtävissä sovelletaan kokonaispalkkajärjestelmää. Palkka määräytyy tehtävän vaativuuden sekä tehtävässä menestymisen edellyttämän kokemuksen mukaan. Hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 3 kohdan mukaan henkilöstöjohtaja päättää tehtävien vaativuusluokittelusta ja tarkastusjohtajaa lukuun ottamatta siihen perustuvasta palkasta.
Hakijat ja rekrytointiprosessi
Virkaa haki hakuajan puitteissa 33 henkilöä. Hakijoista kaikki täyttivät virkaan asetetut kelpoisuusvaatimukset. Hakemuksia arvioitaessa huomioitiin, kuinka hyvin hakemuksissa esiin tuotu osaaminen ja aiempi kokemus vastaavat haettavan tehtävän vaatimuksia. Jatkoon kutsuttiin 13 hakijaa, joilla tämä arvioitiin toteutuvan parhaiten.
Seuraava vaihe toteutettiin videohaastatteluna. Videovastaukset pyydettiin Helbit-rekrytointijärjestelmän videohaastattelutyökalulla 6.-10.6.2024.Videohaastattelun vastauksia arvioivat työllisyysjohtaja Annukka Sorjonen ja kehittämispäällikkö Heli Lappi-Rantanen.
Kaikki videovaiheeseen yltäneet olivat kokeneita ja osaavia ammattilaisia. Arvioinnissa painotettiin videoiden perusteella välittynyttä näkemyksellistä johtamisotetta, tapaa välittää videossa sanomansa vakuuttavasti ja jäsentyneesti sekä eteenpäin katsovia ajatuksia haettavana olevan viran substanssiin liittyen. Jatkoon kutsuttiin 7 hakijaa, joiden aiempi kokemus sekä videovastaukset antoivat vakuuttavimman kuvan soveltuvuudesta virkaan.
Seuraava haastattelukierros toteutettiin ryhmähaastatteluina 17.-18.6.2024. Työnantajapalveluiden yksikön johtajan ryhmähaastatteluun kutsuttiin ********** ja Risto Rantala. Ryhmähaastattelussa hakijoita arvioivat työllisyysjohtaja Annukka Sorjonen, asiantuntija Henna Heikkinen, asiantuntija Anne-Mari Mourukoski sekä kehittämispäällikkö Heli Lappi-Rantanen.
********** on suorittanut kauppatieteiden maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa vuonna 2011. **********
********** on suorittanut kauppatieteiden maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon Jyväskylän yliopistossa vuonna 2014. **********
********** on suorittanut kauppatieteiden maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon Helsingin kauppakorkeakoulussa vuonna 2001. **********
********** on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2006. **********
********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon Jyväskylän yliopistossa vuonna 1997. **********
********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon Turun yliopistossa vuonna 2007. **********
Risto Rantala on suorittanut kauppatieteiden maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon Helsingin kauppakorkeakoulussa vuonna 1986. Rantala on työskennellyt Helsingin kaupungilla työnantajapalveluiden palvelupäällikkönä vuodesta 2023 rakentaen työnantajapalvelukokonaisuutta, pk-seudun yhteisiä työnantajapalveluita ja palveluiden koordinaatiokokonaisuutta. Aiemmin hän on työskennellyt Adecco Finland Oy:lla Global Business Management Leadina, aluejohtajana Arffman Consulting Oy:lla sekä toimitusjohtajana StaffEdu Oy:lla.
Kaikilla ryhmähaastatteluun kutsutuilla arvioitiin siis olevan hyvää, keskenään erilaista johtamisosaamista monipuolisesti erilaisista organisaatioista. Ryhmähaastatteluissa hakijoita arvioitiin haettavana olevan viran substanssiin liittyvän ryhmä- ja yksilötehtävän perusteella.
Rekrytointiryhmä arvioi, kuinka hyvin hakijat pystyivät tuomaan ryhmähaastattelutilanteessa esiin näkemyksellistä johtamisotetta, moderneja johtamisen keinoja sekä yhteistyökykyä ryhmässä. Jatkoon valitut toivat myös parhaiten esiin johtamisen näkökulmaa operatiivisen ja kehittämisnäkökulman lisäksi ja pystyivät tuomaan keskusteluun johtotehtävässä vaadittavaa strategisen tason näkemystä. Jatkoon valitut esittivät sanomansa vakuuttavimmin ja onnistuivat tekemään sen kiteytetysti ja niin, että se kutsuu ihmisiä mukaan.
Jatkoon henkilöarviointeihin ja toiselle haastattelukierrokselle kutsuttiin ********** ja Risto Rantala.
Henkilöarvioinnit toteuttivat MPS-yhtiöt Oy ajalla 18.-27.6.2024 ja toisen kierroksen haastattelut pidettiin 1.7.2024.Toisessa haastattelussa hakijoita haastattelivat työllisyysjohtaja Annukka Sorjonen, yksikön päällikkö, vs. elinkeinojohtaja Paula Miettinen, talousarviopäällikkö Pia Ojavuo ja kehittämispäällikkö Heli Lappi-Rantanen.
Arviointi
Työllisyyspalveluliikelaitoksen yksiköiden johtajilla on merkittävä rooli uuden liikelaitoksen toiminnan alkuun saamisessa ja siihen kohdistuviin suuriin odotuksiin vastaamisessa. Työnantajapalveluiden yksikkö vastaa työllisyyspalveluiden työnantaja-asiakkaille tarjottavien palveluiden johtamisesta ja kehittämisestä. Sen johtajan vastuulla on, että työnantajien ja työnhakijoiden tarpeet kohtaavat. Yksikön johtaja johtaa yli 50 henkilön yksikköä ja toimii mm. tiimipäälliköiden valmentavana esihenkilönä.
Lopullinen vertailu suoritettiin kolmen kärkihakijan, ********** ja Risto Rantalan välillä.
Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa näkemyksellisyyttä siitä, kuinka työllisyyttä edistetään vaikuttavasti. Kaikki kärkihakijat ovat prosessin aikana osoittaneet hyvää näkemyksellisyyttä ja esittäneet eteenpäin katsovia ja monipuolisia ajatuksia työllisyyden edistämiseen liittyen. Kaikilla on myös paljon kokemusta erilaisista muutostilanteista sekä myönteinen ja motivoitunut suhtautuminen muutosjohtamiseen.
Työssä onnistuminen edellyttää myös vahvaa ihmisten johtamisen taitoa. ********** vahvuus ihmisten johtamisessa on lempeä, tarvittaessa jämäkkä johtamistapa. ********** on ihmisten johtajana erittäin valtuuttava ja antaa johdettavilleen paljon itsenäisyyttä. Risto Rantala on varma ja motivoitunut ihmisten johtaja. Hän johtaa valmentavalla otteella, mutta tarvittaessa myös ohjaavammin.
Työnantajapalveluiden johtamisessa arvostetaan kokemusta erilaisten työnantaja-asiakkaiden kanssa tehdystä tuloksellisesta työstä ja kykyä etsiä uudenlaisia tapoja työnantajien tarpeisiin vastaamiseksi.
********** toi esiin kokemuksena työnantaja-asiakkaiden kanssa tehtävästä työstä esimerkiksi Aalto yliopistossa ja Helsingin kaupungilla, kun hän on ollut kehittämässä yrityksille ja työnhakijoille tilaisuuksia kohdata ********** haluaisi olla kehittämässä proaktiivisempaa palvelua työnantajille sekä kehittää työnantajien ennakoinnin valmiuksia. ********** on 20 vuoden kokemus erilaisten palveluiden tuottamisesta sekä digitaalisten palveluiden kehittämisestä ja automatisoinnista. Hän haluaisi olla luomassa näihin perustuvia uusia malleja myös työnantajapalveluihin.
Risto Rantala on puolestaan työllisyyspalveluiden palvelupäällikkönä ollut kehittämässä toimintamallia, jossa tehdään uudenlaista yhteistyötä yksityisen sektorin työnvälitysyritysten kanssa ja tarjotaan työnantajille toimialakohtaisia hakijapooleja. Rantala kertoi haluavansa kehittää työnantajapalveluiden toimintaa tehostamalla yhteistyötä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa.
Kaikki kärkihakijat toivat esiin hyviä, keskenään erilaisia uudistamisen ajatuksia, mutta Risto Rantalan näkemykset pohjautuvat selkeimmin vahvaan alueen toimintakentän- ja ympäristön tuntemiseen ja tietopohjaan sekä perustuivat tunnistettuihin työnantajien ja yritysten tarpeisiin.
Valittavalla henkilöllä tulee lisäksi olla erinomaiset neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot sekä vaikuttava ja vakuuttava tapa tuoda ajatuksiaan esiin. Kaikki kärkihakijat ovat varsin sujuvia ja varmoja esiintyjiä. Kaikki tuovat sanomansa esiin kiteytyneesti ja heidän neuvotteluvalmiutensa arvioidaan hyviksi. Kuitenkin Risto Rantalan arvioidaan suoriutuvan varmuutensa ja laajan, työllisyyden ekosysteemiä syvällisesti tuntevan kokemustaustansa perusteella vielä kahta muuta kärkihakijaa vakuuttavimmin erilaisissa haastavissakin neuvottelutilanteissa.
Hakuasiakirjoihin, haastatteluihin ja henkilöarviointiin perustuvan kokonaisarvion perusteella katsotaan, että Risto Rantalalla hakijoista on parhaat edellytykset hoitaa edellä kuvattuja virkaan kuuluvia tehtäviä. Hänen valintaansa puoltaa rekrytointiprosessin aikana esiin tuotu vahva näyttö kyvystä johtaa työnantajapalveluita tavoitteellisesti ja aikaansaavasti, mutta samalla ihmisiä taitavasti johtaen, tulosten pohjautuessa vahvasti yksityisen ja julkisen sektorin toimijoiden väliseen kumppanuuteen.
Lisäksi Rantalan aiempi pitkä kokemus yritysmaailmasta mm. toimitusjohtajana tuo hänelle laaja-alaisuutta ja hänelle on tuttua tulosvastuullisessa toimintaympäristössä johtaminen, mikä tukee tehtävässä onnistumista. Lisäksi eduksi luetaan Rantalan erinomainen englannin kielen taito.
Detta beslut publicerades 05.07.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Henna Heikkinen, asiantuntija, puhelin: 09 310 24383