Lausuntopyyntö, asetus rakentamisen suunnittelutehtävistä ja työnjohtotehtävistä, ympäristöministeriö
Lausunto ympäristöministeriölle luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi rakentamisen suunnittelutehtävien ja työnjohtotehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä sekä tehtävissä edellytettävistä koulutuksista
Päätös
Helsingin kaupungin rakennusvalvontapalvelut antaa ympäristöministeriölle seuraavan lausunnon.
Erittäin vaativat suunnittelu- ja työnjohtotehtävät
On positiivista, että erittäin vaativien suunnittelu- ja työnjohtotehtävien luokka lisätään asetustasolla vaativan ja poikkeuksellisen vaativan väliin. Kyse on rakennusvalvontojen jo noudattamasta, vakiintuneesta ja toimivaksi todetusta käytännöstä ja on hyvä, ettei käytäntöön ole katsottu tarpeelliseksi tehdä suuria muutoksia.
Vaativat, erittäin vaativat ja poikkeuksellisen vaativat tehtävät ovat lähellä toisiaan ja niiden väliset nyanssierot voivat olla vaikeita tulkita. Rakennusvalvonnoilta tullaan vaatimaan tulkinnoissa tarkkuutta.
Maisemarakentamisen ja akustiikan suunnittelutehtävät
Uusista maisemarakentamisen ja akustiikan suunnittelutehtävien vaativuusluokista on perusteltua määrätä asetuksessa.
Erittäin vaativissa ja poikkeuksellisen vaativissa akustiikan suunnittelutehtävissä on yhtenä määräytymisperusteena edellytys ääniympäristön erittäin korkealle tai poikkeuksellisen korkealle laadulle. Tämä on yksi edellä mainituista kohdista, joissa rakennusvalvonnoilta tullaan vaatimaan tarkkaa tulkintaa. Erittäin vaativan ja poikkeuksellisen vaativan akustiikan suunnittelutehtävän erot ovat asetuksessa pienet, mutta rakentamislain 83 §:n kokemusvaatimuksissa ero on merkittävämpi ja eroaa rakennusvalvonnoissa tällä hetkellä noudatettavasta käytännöstä, joka perustuu FISEn pätevyysvaatimuksiin.
Maisemarakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokat vastaavat Helsingin nykyistä, toimivaksi todettua käytäntöä. Asetusehdotuksen liitteen 10 otsikko vastaisi paremmin luvun 9 nimeä muodossa ”Koulutusvaatimukset maisemarakentamisen suunnittelutehtävissä”. On positiivista, että koulutusvaatimuksiin sisältyvät maisema-arkkitehtien ja suunnitteluhortonomien lisäksi muut soveltuvat ja vastaavat tutkinnot. Näin pätevien suunnittelijoiden määrä pysyy riittävänä.
Ilmanvaihdon sekä kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelutehtävät
Vaativien, erittäin vaativien ja poikkeuksellisen vaativien ilmanvaihdon suunnittelutehtävien koulutusvaatimuksiin on tarpeen lisätä lämmityksen, vesi-, ilmanvaihto- ja jäähdytystekniikan lisäksi myös opintoja rakennusten painesuhteiden hallinnasta.
Vaativiin, erittäin vaativiin ja poikkeuksellisen vaativiin kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelutehtäviin on tarpeen lisätä lämmönsiirto- ja virtaustekniikan lisäksi myös opintosuorituksia jäähdytystekniikasta.
Muut suunnittelutehtävät
Muiden kuin maisemarakentamisen ja akustiikan suunnittelutehtävien osalta asetus vastaa pääosin voimassa olevaa rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä annettua valtioneuvoston asetusta erittäin vaativilla suunnittelutehtävillä täydennettynä. Nykyinen asetus on todettu toimivaksi ja on hyvä, ettei näihin säännöksiin ole esitetty juurikaan muutoksia.
Työnjohtotehtävät
Rakentamisen työnjohtotehtävien vaativuusluokista on vuodesta 2015 alkaen ollut käytössä ympäristöministeriön ohje YM4/601/2015. On tervetullutta ja perusteltua, että myös työnjohtotehtävien vaativuusluokista määrätään jatkossa asetuksella.
Perustelumuistio
Perustelumuistiossa käsitellään asetusta laajemmin suunnittelijan pätevyyttä ja kelpoisuutta.
Helsingin rakennusvalvonta katsoo, että kelpoisuus suunnittelutehtävään arvioidaan rakentamislain 85 §:n mukaan jatkossakin rakennusvalvonnassa hankekohtaisesti, vaikka pätevyys osoitetaan rakentamisen suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä toimivien pätevyyden osoittamisesta annetun lain mukaisella todistuksella.
Perustelumuistiossa olisi hyvä ottaa kantaa myös siihen, miten suunnittelijoiden pätevyys arvioidaan, jos edellä mainitun lain mukaisia pätevyystodistuksia ei ole vielä 1.1.2025 saatavilla eikä henkilöä ole aiemmin hyväksytty suunnittelijaksi kyseisessä kunnassa. Käytäntö voisi olla esimerkiksi se, että kuntien rakennusvalvonnat arvioisivat nykyiseen tapaan suunnittelijan kelpoisuuden koulutuksen ja kokemuksen perusteella, kunnes pätevyystodistuksia on mahdollista saada.
Detta beslut publicerades 30.08.2024
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Mer information fås av
Ulpu Juvalainen, rakennuslakimies, puhelin: 09 310 26467