Tutkimuslupa, Ikääntyneiden taloudellinen hyväksikäyttö ja oikeuksiin pääsyn esteet
Tutkimuslupa tutkimukseen ”Ikääntyneiden taloudellinen hyväksikäyttö ja oikeuksiin pääsyn esteet”
Päätös
Arviointitoiminnan johtaja myönsi tutkimusluvan ********** tutkimukselle ”Ikääntyneiden taloudellinen hyväksikäyttö ja oikeuksiin pääsyn esteet” (väitöskirja). Yhteyshenkilö on gerontologisen sosiaalityön päällikkö ********** Tutkimuslupa on voimassa 30.6.2028 saakka.
Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:
Aineistoa käsittelevät ainoastaan tutkimuksen kannalta välttämättömät henkilöt tutkimustarkoituksessa. Jos henkilörekistereihin sisältyviä tai salassa pidettäviä tietoja käsittelevät muut kuin allekirjoittanut, on heidän toimitettava salassapitositoumuksensa kaupungin kirjaamoon tämän päätöksen asiakirjoihin liitettäväksi (saatteena mainittava asian diaarinumero).
Tutkimuksesta ja siihen liittyvien tehtävien suorittamisesta sekä osallistuvan henkilöstön ajankäytöstä on sovittu yhteyshenkilön ja/tai esihenkilön kanssa.
Tutkimusprosessissa noudatetaan yleisiä tutkimuseettisiä periaatteita. Tutkimusraportista ei saa olla tunnistettavissa tutkimukseen osallistuneita henkilöitä.
Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia sosiaali-, terveys- ja pelastustoimelle.
Tutkija sitoutuu noudattamaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain 1050/2018 sekä muun voimassa olevan lainsäädännön tutkijalle asettamia vaatimuksia.
Tutkija saapuu pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimeen.
Sähköinen tutkimusraportti tai sen osoite toimitetaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan käyttöön osoitteella: sotepe.tutkimusluvat@hel.fi. Valmiit tutkimukset ovat henkilökunnan käytettävissä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen intrasivuilla.
Päätöksen perustelut
Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ikääntyneiden taloudellista hyväksikäyttöä. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää riskitekijöitä uhriksi joutumiselle, hyväksikäyttötilanteeseen liittyviä läheissuhteita sekä tunnistaa, miten taloudelliseen hyväksikäyttöön puututaan ja millaisia esteitä puuttumiseen liittyy. Suomessa on aiheeseen liittyvää tutkimusta vain vähän ja tutkimuksen tulokset voivat selkiyttää ammattilaisten taloudelliseen hyväksikäyttöön puuttumista ja kertoa mahdollisista kehittämistarpeista alan sisällä ongelmaan reagoimiseksi. Tutkimus on osa Suomen akatemian rahoittamaa AMIS-hanketta.
Tutkimuskysymykset ovat:
1. Mitkä ikääntyneiden ryhmät ovat riskissä joutua taloudellisen hyväksikäytön uhriksi?
2. Millaisia taloudellisen hyväksikäytön piirteitä esiintyy viranomaisen tietoon tulleessa rikollisuudessa?
3. Millaisissa suhteissa taloudellista hyväksikäyttöä tapahtuu?
4. Miten hyväksikäyttöön puututaan ja millaisia esteitä oikeuksiin pääsyyn liittyy?
Tutkimusaineisto kerätään haastattelemalla 5-20 ikääntyneiden parissa toimivaa sosiaalityöntekijää. Osallistujat rekrytoidaan yhteyshenkilön kautta. Yksi haastattelu kestää noin tunnin ja haastattelut tallennetaan, litteroidaan, pseudonymisoidaan ja analysoidaan sisällönanalyysin keinoin.
Osallistujia informoidaan tutkimuksesta, heidän oikeuksistaan sekä henkilötietojen käsittelystä. Osallistuminen on vapaaehtoista ja osallistujat antavat kirjallisen suostumuksensa. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tietoturvallisesti liitteenä olevan tietosuojaselosteen mukaisesti ja arkistoidaan ilman tunnistetietoja. Tulokset kirjataan siten, ettei osallistujia voida tunnistaa. Tutkija sitoutuu noudattamaan hyvää tieteellistä käytäntöä ja eettisiä ohjeita. Tutkimukselle on myönnetty puoltava eettinen lausunto osana AMIS-tutkimushanketta. Tulokset julkaistaan artikkeleina kotimaisissa tai kansainvälisissä tutkimusjulkaisuissa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päätöksen 30.11.2023 § 249 mukaan tutkimusluvan myöntämisestä tai hylkäämisestä päättää arviointitoiminnan johtaja palveluansa koskevissa tutkimusluvissa.
Detta beslut publicerades 09.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Sini-Emilia Asikainen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 43788