Helsingin kaupungin osallistuminen ROBUST-hankkeeseen

HEL 2016-009672
Ärendet har nyare handläggningar
§ 36

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2018 EU:n rahoittamalle ”ROBUST” hankkeelle

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti viitaten kansliapäällikön 22.1.2018 §:ssä 24 (HEL 2017–013280) tekemään päätökseen, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää talous- ja suunnitteluosaston kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikölle hankkeen ”ROBUST” (projektinumero 1098037) kustannusten maksamiseen vuodelle 2018 enintään 75 000 euroa. Hankkeelle myönnetty EU-tuki kattaa kustannukset kokonaisuudessaan.

Päätöksen perustelut

Rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja on hyväksynyt hankehakemuksen 22.9.2016 § 44 (HEL 2016–009672) ja hakemus on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Euroopan Komission rahoittamasta Horizon 2020 -ohjelmasta.

Talous- ja suunnitteluosaston kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö vastaa hankkeen raportoinnista rahoittajalle ja koordinoijalle Wageningenin yliopistolle. Hanke toteutetaan vuosien 2017 – 2021 aikana.

Hankkeelle on avattu Laske järjestelmään projektinumero 1098037 ja sille sovitut alaprojektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toteuttajille. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tukiosuudet tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita. Epäselvissä tilanteissa tulee olla yhteydessä elinkeino-osaston EU-suunnittelijaan. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.

Elinkeinojohtajan päätös on sidottu EU:n Horizon 2020 ohjelmasta saadun rahoituspäätöksen ja konsortiosopimuksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Detta beslut publicerades 07.05.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: 09 310 36571

mirja.eklund@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Santtu Von Bruun
yksikön päällikkö