Oikaisuvaatimus rakennusviraston palveluosaston lakimiehen päätöksestä vahingonkorvausasiassa
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta päätti hylätä rakennusviraston palveluosaston lakimiehen päätöksestä 6.3.2017 (56 §) tehdyn oikaisuvaatimuksen. Palveluosaston lakimies on mainitulla päätöksellä hylännyt vahingonkorvausvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja tai selvitystä, että asiassa annettua päätöstä olisi syytä muuttaa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) annetun lain 4 pykälän mukaan kadun kunnossapitovastuu kuuluu kunnalle. Myös kunnan hallinnassa oleva tori, katuaukio, puisto ja muu näihin verrattava yleinen alue on kunnan pidettävä alueen käyttötarkoituksen vaatimassa kunnossa. Tienkäyttäjän on tieliikennelain (267/1981) 3 pykälän mukaisesti noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.
Oikeuskäytännön nojalla kunnossapitoon liittyvän vahingonkorvausvastuun lähtökohtana on tuottamusvastuu eli vahingonkorvausvastuun syntyminen edellyttää huolimattomuutta, laiminlyöntiä tai virheellistä menettelyä. Pelkästään kaatuminen kaupungin kunnossapitoalueella ei kuitenkaan osoita kadunpitäjän tuottamusta: kadunpitäjän on osoitettava toimineensa huolellisesti ja siten näytettävä tuottamuksen puuttuminen.
Vahingonkorvaushakemuksen ja oikaisuvaatimuksen mukaan hakija on kaatunut rullaluistimilla 12.5.2016 kello 8.15 Eerikinkatu 50 kohdalla jalkakäytävän yli kulkevaan työmaaputkeen. Hakija katsoo, että putkesta ei oltu kunnolla varoitettu.
Rakennustöihin liittyvä kasteluletku on kulkenut kevyen liikenteen väylän yli. Hakijan tulosuunnasta katsottuna letku on ollut alamäen jälkeen, joka on mahdollisesti vaikuttanut hakijan rullaluisteluvauhtiin. Kasteluletkun alkupäässä paloposti on ollut ympyröitynä muovisilla suoja-aidoilla. Letku on itsessään merkitty kahdella sulkupylväällä ja heijastinnauhalla. Lisäksi kummastakin suunnasta tulevia kulkijoita on varoitettu meneillään olevasta työstä katutyökylteillä.
Hakija on todennut, että letkua ei oltu ympyröity kokonaan suoja-aidoilla. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole kokonaan sulkea ja estää kulkua kevyen liikenteen väylällä ympyröimällä letku, vaan letkusta on varoitettu kahdella sulkupylväällä. Paloposti puolestaan on ollut kokonaan ympyröitynä muovisilla suoja-aidoilla. Vahingon tapahtuma-aikana on ollut valoisaa ja auringoista, kuten hakijakin on todennut. Letku on väriltään sininen, ja lisäksi sen päällä oleva heijastinnauha tuo lisäväriä, joten letku itsessään on jo hyvin havaittavissa. Hakijan mukaan työstä varoittavaa liikennemerkkiä ei näkynyt, vaikka hän oli tullut kahden korttelin pituisen matkan. Liikennemerkki on ollut hakijan tulosuunnassa varoittamassa sieltä suunnasta tulevaa liikennettä.
Edellä olevan perusteella Helsingin kaupunki ei ole laiminlyönyt varoittaa asianmukaisesti kevyen liikenteen väylän yli kulkevasta letkusta.
Lautakunta katsoo, että Helsingin kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapito- ja huolellisuusvelvoitteitaan eikä kaupunki siten ole vastuussa aiheutuneesta vahingosta. Palveluosaston lakimiehen päätöstä ei näin ollen ole tässä tapauksessa syytä muuttaa.
Kuntalain (410/2015) siirtymäsäännösten nojalla oikaisuvaatimusten käsittelyssä sovelletaan vanhan kuntalain (365/1995) säännöksiä 1.6.2017 asti. Vanhan kuntalain 89 §:n 1 ja 2 momenttien, 92 § 1 momentin sekä 93 §:n mukaisesti lautakunnan alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön asianosainen tai kunnan jäsen voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen asianomaiselle lautakunnalle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Asiassa on vaadittu vahingonkorvausta 12.5.2016 kello 8.15 Eerikinkatu 50 kohdalla Kampissa tapahtuneesta vahingosta. Palveluosaston lakimiehen päätös on toimitettu asianosaiselle tiedoksi 13.3.2017. Oikaisuvaatimus on saapunut säädetyssä määräajassa 3.4.2017.
Esitetyt vaatimukset
Hakija katsoo, että kaatuminen rullaluistimilla on aiheutunut riittämättömistä varoitusmerkeistä ja näin ollen kaupungin kunnossapitovelvollisuuden laiminlyönnistä. Hakijan mukaan letkua ei oltu ympyröity, heijastintarraa ei näkynyt eikä myöskään tietyöliikennemerkkiä oltu asetettu. Hakijan vaatii korvauksena 3.639,37 euroa.
Saadut selvitykset
Vahingonkorvaushakemuksen johdosta saadun kunnossapitopiirin antaman piirroksen mukaan kevyen liikenteen väylän yli menevä kasteluletku on ollut merkittynä asianmukaisesti. Kunnossapitopiirin antamassa kuvassa näkyy muoviset suoja-aidat, sulkupylväät sekä heijastinnauhan ja liikennemerkkien paikat. Oikaisuvaatimuksen käsittelyn yhteydessä on kysytty kunnossapitopiiriltä tarkennuksia siihen, että miten letkusta oli varoitettu ja miten hyvin se on ollut havaittavissa.
Johtopäätökset
Asiassa saatujen selvitysten nojalla on katsottava, että Helsingin kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitovastuutaan ja huolellisuusvelvoitettaan, vaan jalankulkuväylän yli menevästä letkusta on varoitettu riittävästi ja asianmukaisesti. Näin ollen Helsingin kaupunki ei ole vastuussa aiheutuneesta vahingosta.
Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies 06.03.2017 § 56
Detta beslut publicerades 28.06.2017
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.
Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Föredragande
Mer information fås av
Matti Laihonen, asiamies, puhelin: 09 310 38813