De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2017-001310
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 17. / 35 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta, joka koskee Pakilassa ja Paloheinässä pitkään esillä olleiden liikennehankkeiden toteuttamista

Stadsmiljönämnden

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle:

Pakilantie on alueellinen kokoojakatu, jonka tehtävänä on palvella Maunulan, Pakilan ja Paloheinän sisäistä liikennettä ja alueen yhteyksiä päätieverkkoon, Tuusulanväylälle ja Kehä I:lle. Pakilantien keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä vaihtelee kadun eri osilla Kehä I:n eteläpuolella 11 000:n ja 14 000:n välillä ja Kehä I:n pohjoispuolella 6 000:n ja 12 500:n välillä. Osuuskunnantie on Pakilantien länsipuolella tonttikatu ja itäpuolella paikallinen kokoojakatu, jonka keskimääräinen liikennemäärä on noin 2100 ajoneuvoa vuorokaudessa. Pakilantien itäpuolella Osuuskunnantietä pitkin liikennöi bussilinja 67.

Pakilantiellä Pirjontien ja Kuusmiehentien välillä noin 2,5 km matkalla tapahtui vuosina 2007−2016 yhteensä 108 liikenneonnettomuutta, joista 31 johti henkilövahinkoihin. Kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia Pakilantiellä ei ollut. Onnettomuuksissa loukkaantui yhteensä 9 jalankulkijaa ja 13 polkupyöräilijää. Helsingin alueellisilla kokoojakaduilla on tapahtunut keskimäärin yksi henkilövahinko kilometriä kohden vuodessa, joten Pakilantien kyseisen osuuden turvallisuustaso on tilastojen valossa hieman keskimääräistä heikompi.

Jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden kannalta vaarallisimpia kadunylityspaikkoja ovat ne valo-ohjaamattomat suojatiet, joiden kohdalla autoliikenteelle on useampia kaistoja suuntaansa. Pakilantiellä tällaisia suojateitä on Paanutien, Lepolantien ja Kyläkunnantien risteyksissä sekä Tammiontien eteläpuolella. Suurimmassa osassa pyöräliikenteen risteysonnettomuuksia pyöräilijä tuli liittymään Pakilantien kaksisuuntaista pyörätietä sivukadulta tulevan autoilijan näkökulmasta oikealta. Näitä onnettomuuksia pystytään vähentämään yksisuuntaisilla pyöräteillä, joilla pyöräliikenne kulkee samaan suuntaan kuin autoliikenne.

Vuonna 2016 valmistui pyöräliikenteen esikaupunkialueiden tavoiteverkkosuunnitelma, jonka mukaisesti sekä Pakilantielle että Osuuskunnantielle on tarkoituksenmukaista toteuttaa pyöräliikenteen yksisuuntaiset järjestelyt. Pyöräliikennejärjestelyiden lisäksi Osuuskunnantien jalankulkuolosuhteita on tarpeen parantaa Pakilantien ja Jakokunnantien välillä leventämällä jalkakäytäviä niin, että niiden koneellinen talvikunnossapito olisi mahdollista ja jalkakäytävät olisivat turvallisia myös talvisin.

Pakilantien ja Pirjontien risteykseen on rakennettu kiertoliittymä, ja Rajametsäntien ja Osuuskunnantien risteyksissä sekä Kehä I:n ramppiliittymissä on liikennevalot. Lisäksi Pakilantien ja Halkosuontien risteyksen pohjoishaaralla on jalankulkuvalot turvaamassa Pakilantien ylittämistä.

Raide-Jokeriin liittyen hyväksytty liikennesuunnitelma Pirjontien kiertoliittymän ja Tuusulanväylän välille. Suunnitelmassa raitiotie on sijoitettu kadun keskelle, moottoriajoneuvoliikenteelle on varattu yksi kaista molempiin suuntiin ja pyörätiet ovat pyöräliikenteen tavoiteverkon mukaisesti muutettu yksisuuntaisiksi.

Pakilantien liikennejärjestelyiden parantaminen Pirjontien ja Kehä I:n välillä on pohjoisen suurpiirin tärkeimpiä liikenneturvallisuushankkeita. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 11.11.2014 Pakilantien varren maankäytön suunnitteluperiaatteet Paloheinän ja Pakilan kaupunginosien rajan ja Pirjontien väliselle alueelle. Useita asemakaavahankkeita on jo vireillä ja osa niistä edellyttää toteutuessaan muutoksia liikennejärjestelyihin. Nykyisellään Pakilantiellä esiintyy lyhytaikaisiä ruuhkatilanteita aamun ja iltapäivän vilkasliikenteisimpinä aikoina sekä päivittäistavarakauppojen asiointiliikenteestä johtuvia autojonoja. Uusien liiketilojen suunnittelu on tärkeää tehdä liikenneturvallisuus- ja pyörätiesuunnitelmien kanssa yhtenä kokonaisuutena ja ajoittaa liikennejärjestelyjen rakentaminen etupainotteisesti. Tehostuva maankäyttö lisää liikennettä, mutta liikenteen kasvusta johtuvia haittoja voidaan ehkäistä liikennejärjestelyillä.

Ajonopeuksia voidaan hillitä kadun rakenteellisilla ratkaisuilla kuten ylileveitä ajokaistoja kaventamalla ja rakentamalla korotettuja liittymäalueita niihin kohtiin, joissa on erityisen paljon jalankulkijoiden kadunylitystarvetta. Jalankulkijoiden liikenneturvallisuutta voidaan parantaa liikennevalo-ohjaamattomissa liittymissä siten, että moottoriajoneuvoilla on liittymissä vain yksi ajokaista molempiin suuntiin. Jalankulun kanssa eri tasossa olevat yksisuuntaiset pyörätiet parantavat pyöräliikenteen sujuvuuden ja liikenneturvallisuuden lisäksi myös jalankulkijoiden liikenneturvallisuutta. Harkinnan arvoisia ja myös autoliikenteen sujuvuutta parantavia toimenpiteitä ovat liittymävälien pidentäminen sulkemalla joitakin risteyksiä moottoriajoneuvoliikenteeltä tai muuttamalla risteyksiä suuntaisliittymiksi, joissa vasemmalle kääntyminen estetään.

Pakilantien liikennejärjestelyistä on laadittu suunnitelmaluonnoksia ja niitä on esitelty asukkaille. Jo rakennettujen katujen parantamiseen budjetoidut määrärahat ovat kuitenkin viime vuosina olleet niin pieniä, että alueelle suunniteltujen parannustoimenpiteiden toteuttaminen on toistaiseksi viivästynyt. Kaupungin 10-vuotisessa investointiohjelmassa Pakilantien parannustoimenpiteet on sijoitettu vuosille 2023-2024. Pyöräliikenteen tavoiteverkon osalta on priorisoitu kantakaupungin tavoiteverkon ja baanaverkon toteutusta, joten Osuuskunnantien pyörätiet eivät ole kaupungin 10-vuotisessa investointiohjelmassa.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Valtuustoaloite

Valtuutettu Matti Enroth sekä 19 muuta valtuutettua ovat tehneet 1.2.2017 valtuustoaloitteen, jonka sisältö on seuraava:

Osuuskunnantien ja Pakilantien liikenneturvallisuutta on jo pitkään ollut tarvetta parantaa. Valtuutettu Matti Enroth teki 7.10.2009 aloitteen pyörätien rakentamisesta Osuuskunnantielle. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 19.5.2010 aloitetta koskevan kaupunginhallituksen esityksen, jonka mukaan ko. alueen pyöräilyedellytyksiä voidaan parantaa rakentamalla erillinen pyöräväylä tai rauhoittamalla muutoin liikennettä kadulla.

Pakilantien liikenne on vilkasta ja Pakilantiellä tapahtuu suurin osa alueen liikenneonnettomuuksista. Pakilantien liikenneongelmista on keskusteltu viranomaisten kanssa Pakilassa järjestetyissä yleisötilaisuuksissa ja muissa yhteyksissä.

Esitän, että kaupunki ryhtyy toimiin Osuuskunnantien pyörätiehankkeen toteuttamiseksi sekä Pakilantien liikennesuunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi.

Stäng

Detta beslut publicerades 22.08.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Mer information fås av

Kari Tenkanen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37132

kari.tenkanen@hel.fi