Lausunnon antaminen ympäristöministeriölle rakennuksen ääniympäristöä koskevasta asetusluonnoksesta

Pormestari päätti antaa ympäristöministeriölle seuraavan lausunnon:

Yleiset kommentit

Asetusehdotuksen tavoitteena on selkeyttää rakennusten ääniympäristöä koskevaa sääntelyä sekä edistää säännösten soveltamisen ennakoitavuutta, yhtenäisyyttä ja vaikuttavuutta. Lausunnolla oleva asetusluonnos ei vielä täysin vastaa tätä tavoitetta, vaan sitä on monilta osin tarpeen selventää ja tarkentaa. Uusi asetus antaa kuitenkin mahdollisuuden rakennuksen ääniympäristön ohjausvaatimusten selkeytymiselle.

Perustelumuistiossa esitetyt perustelut ja taustoitukset kullekin pykälälle ovat joiltakin osin suppeat. Niitä on syytä avata tarkemmin pykälien selkeyttämiseksi ja tulkinnanvaraisuuden vähentämiseksi. Soveltamisalaa koskevat määräykset rakennuksen eri huoneisto ym. tyypeistä ovat osittain tulkinnanvaraisia. Etenkin laadullisiin normeihin liittyy runsaasti tulkinnanvaraa.

Asetusluonnoksesta nousee esille kolme erityisen huomion arvoista seikkaa. Ne ovat rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyyttä koskevat vaatimukset, oleskeluun käytettävien parvekkeiden määrittäminen sekä käyttötarkoituksen muutoksissa noudatettava säätely.

Yksityiskohtaisia kommentteja, 1 § soveltamisala

Lausuntokierroksella olevan maankäyttö- ja rakennuslain muutosta koskevan hallituksen esityksen mukaan uutena rakennuksena pidetään myös rakennukseen tehtävää laajennusta ja kerrosalaan laskettavan tilan lisäämistä. Perustelumuistiossa olisi hyvä selventää, miten asetusta sovelletaan rakennuksen sisäistä kerrosalaan laskettavaan tilaa lisättäessä.

2 § Määritelmät

Asetuksen määritelmissä tulisi myös määritellä käsitteet impulssimainen, kapeakaistainen ja pienitaajuinen melu. Perustelumuistion teksti 5 §:n kappaleessa 2 ei määrittele melutyyppejä riittävän tarkasti.

3 § Rakennuksen ääniympäristön suunnittelu, toteutus ja todentaminen

Pykälän toinen momentti antaa tilaa suunnittelulle, lisää joustoa ja tapauskohtaista harkintamahdollisuutta, jota voidaan pitää kannatettavana.

4 § Vaatimukset rakennuksen ääneneristävyydelle

Pykälässä on säädös asuntojen ja muiden tilojen väliselle ilma- ja askelääneneristävyydelle. Tulkintaa saattaa sekoittaa perustelumuistio kappale, jossa kerrotaan, että vaatimus ei koske esim. asuinhuoneistoon kuuluvia pieniä wc-, kylpyhuone- ja löylytiloja.

Asetusluonnoksen 4 §:n 2 momentin mukaan impulssimainen, kapeakaistainen tai pienitaajuinen melu ei saa lepoon ja nukkumiseen käytettävissä huoneissa ylittää yhden tunnin keskiäänitasoa 25 dB. Pykäläkohtaa tulisi täsmentää vuorokauden aikaan liittyen. Asumisterveysasetuksen pienitaajuisen melun toimenpiderajaa sovelletaan vain yöaikaiseen melun.

Luonnoksen 4 §:n 3 momentin alussa olevien tilojen osalta tulisi täsmentää, että niiden ääneneristys on suunniteltava ja toteutettava tilan käyttötarkoitus huomioon ottaen niin, että niissä saavutetaan toimintaa
vastaava riittävän hyvä ääniympäristö eikä niitä lähellä sijaitsevien muiden jo olemassa olevien rakennusten tiloihin aiheuteta ääniympäristön heikentymistä.

Pykälän 3 momentin loppu, jonka mukaan sisäänvedettyjen parvekkeiden ja viherhuoneiden ääneneristys on suunniteltava ja toteutettava siten ettei ääniympäristöstä aiheudu haittaa asukkaille, jää epäselväksi. Myöskään perustelumuistosta ei käy ilmi säädöksen tarkoitusta.

5 § Vaatimukset rakennuksen melun- ja tärinäntorjunnalle

Rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyyttä koskeva säädös on monilta osin epäselvä. Perustelumuistion sivulla 8 todetaan säädöksen koskevan ulkoa kantautuvaa melua. Sivulla 15 puolestaan todetaan, että säännöksessä otettaisiin huomioon tilan kokonaismelutaso, johon vaikuttaa ulkomelutason lisäksi taloteknisten laitteiden ja hissin äänitaso, sekä tilaan rajoittuvista tiloista aiheutuva äänitaso.

Asetusluonnoksen mukaan ulkovaipan ääneneristävyys on suunniteltava ja toteutettava siten, että äänitaso asunnossa, majoitus- ja potilashuoneessa ei ylitä keskiäänitasoa 30 dB ja esim. pienitaajuinen melu ei ylitä nukkumiseen tai lepoon käytettävissä huoneissa keskiäänitasoa 25 dB.

Lukuarvo 30 dB etenkin ilman vuorokaudenaikaan liittyvää määrettä on hämmentävä. Se poikkeaa yleisesti käytössä olevista ja sovellettavista valtioneuvoston päätöksen (993/1992) melutason ohjearvoista sisällä sekä asumisterveysasetuksen toimenpiderajoista.

Alueidenkäytön suunnittelussa ympäristömeluun liittyvää arviointia tehdään pääsääntöisesti perustuen valtioneuvoston päätökseen 993/1992 melutason ohjearvoista. Rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyyden mitoittava tekijä on yleensä päiväaikainen liikennemelu ja sille asetettu ohjearvotaso sisällä 35 desibeliä. Melutason ohjearvoja on sovellettu sekä kaavoitettaessa uudisrakennuksia tai tehtäessä käyttötarkoituksen muutoksia. Kapeakaistaista ja impulssimaista melua on käsitelty kuten ohjearvot edellyttävät ja pienitaajuisen melun osalta on suunnittelussa pyritty tavoittelemaan sisällä yöaikaista keskiäänitasoa 25 dB.

Perustelumuistion mukaan melualueilla annettavia kaavamääräyksiä sovelletaan ulkovaipan ääneneristävyyden mitoituksessa 5 §:n 1 momentissa annetun lukuarvon sijasta. Asemakaavoissa annettava kaavamääräys on useimmiten äänitasoerovaatimus, joka tarkoittaa ulkomelutason ja sallittavan sisämelutason erotusta. Säädöksessä kuitenkin puhutaan sisällä sallittavasta keskiäänitasosta, mikä on aivan eri asia.

On vaikea nähdä perusteita 5 §:n 1 momentissa esitetyille melutason ohjearvoista poikkeavalle ulkovaipan ääneneristävyyden mitoitukselle. Poikkeuksena edelliseen voidaan esittää pienitaajuista melua koskevaa säätelyä, joka tavoitteiltaan ja määritelmiltään vastaa sitä, mitä
asumisterveysasetuksessa on asiasta säädetty. Mikäli ulkovaipan mitoitusperusteet poikkeavat melutason ohjearvoissa säädetyistä, voi se johtaa epäyhtenäiseen menettelyyn kaavoituksen, poikkeamisten ja lupamenettelyn kesken.

Asetusluonnoksen tavoitteena on varmistaa asuntojen ulkokuoren riittävä ääneneristävyys, jota voidaan pitää kannatettavana. Asetusluonnoksesta poikkeava ratkaisuvaihtoehto voisi olla se, että asuinrakennusten ulkovaipan ääneneristävyydelle määritettäisiin minimitaso, joka voisi kaupunkialueilla olla esim. 30 desibeliä. Tällöin asemakaavoissa tehtävän suunnittelutarpeen ja tarkkuuden arviointi yhtenäistyisi ja selkiytyisi, kun kaavamääräyksissä esitettävälle mitoitukselle saataisiin minimitaso.

Lisäksi on oleellista, ettei kaupunkiympäristöön sijoittuvien parvekkeiden osalta heikennetä niiden sijoittamisen, suunnittelun ja toteuttamisen edellytyksiä nykyisestä muodostamalla tarpeettoman tiukkaa tulkintaa parvekkeilla sallittavasta melutasosta. Parvekkeiden suunnittelun tavoitteena on pääsääntöisesti pidetty sitä, että parvekkeilla saavutettaisiin päiväajan ohjearvotaso 55 dB, jotta olosuhteet niillä olisivat melun kannalta viihtyisiä. Oleskeluun ja virkistykseen tarvittavina alueina tai tiloina parvekkeille ei lähtökohtaisesti ole tarvetta, koska asuintonteilta tai -kortteleista osoitetaan riittävät melulta suojatut piha- ja oleskelualueet. Parvekkeiden nähdään tuovan asunnoille kuitenkin merkittävää lisäarvoa, vaikka tavoitteena pidettävää ohjearvotasoa ei aivan saavutettaisikaan. Myös muiden suunnittelukysymysten ja kaupunkikuvallisten näkökohtien vuoksi parvekkeiden sallimisella on suuri merkitys. Näin ollen asetuksessa ei tulisi antaa sitovaa numeerista vaatimustasoa parvekkeiden melutasosta.

Huomautettakoon, että 5 §:n 2 momentin taulukossa jossa ulkotilan enimmäisäänitason lukuarvo 35 dB impulssimaisen tai kapeakaistaisen äänen ollessa kyseessä pitänee olla 45 dB, mikäli perustelumuistion keskeisissä ehdotuksissa mainittu lukuarvon tiukennus 5 desibeliä erityisen häiritsevää melua ulkotiloja koskien pitää paikkansa. Taulukossa ei ole myöskään huomioitu pienitaajuista melua lainkaan.

Edelleen 5 §:n viimeinen momentti jää merkitykseltään epäselväksi. Asuin-, majoitus- ja potilastilojen osalta puhutaan runkoääni- ja tärinäeristyksestä, muiden tilojen osalta melun- ja tärinäntorjunnasta. Ilmeisesti kuitenkin kaikkia tiloja koskee sama laadullinen normi toimintaa vastaavan riittävän hyvän ääniympäristön saavuttamisesta. Laadullinen normi voi olla perusteltavissa, mutta säädöksen merkitys ilman perustelumuistiossa esitettävää taustoitusta jää auki.

6 § Vaatimukset rakennuksen ääniolosuhteille

Asetusluonnoksen 6 §:n 2 momentin mukaan virkistykseen käytettävät rakennuksen piha- ja oleskelualueet sekä oleskeluun käytettävät parvekkeet on sijoitettava, suunniteltava ja toteutettava siten, että melutaso ei ylitä päiväajan kello 7-22 keskiäänitasoa 55 desibeliä. Perustelumuistiossa on todettu, ettei asetus koskisi siis esimerkiksi tuuletusparvekkeita, mutta tarkempaa määritelmää oleskeluun käytettävästä parvekkeesta ei ole esitetty. 4 §:n 3 momentissa todetaan puolestaan, että sisäänvedettyjen parvekkeiden ja viherhuoneiden ääneneristys on suunniteltava ja toteutettava siten, että ääniympäristöstä ei aiheudu asukkaille haittaa. Oleskeluparvekkeet tulee ensisijaisesti sijoittaa siten, että melutaso on mahdollisimman pieni ja melutason ohjearvo päivällä voidaan saavuttaa ns. normaalilla avattavalla lasituksella. Säädösehdotus tukee tätä näkemystä, mutta siihen sisältyy käytännössä kuitenkin myös suuria haasteita. Perustelumuistiossa em. kohtaa on täsmennetty määrityksellä "oleskeluun tarkoitettujen". Määritelmä olisi syytä olla tältä osin täsmällinen myös varsinaisessa asetuksessa. Epäselväksi jää, minkä takia tässä yhteydessä on mainittu erityisesti sisäänvedetyt parvekkeet ja viherhuoneet.

Piha-ja oleskelualueiden osalta säädös poikkeaa merkittävästi nykyisestä melutason ohjearvojen (Vnp 993/1992) mukaisesta lähtökohdasta, jossa leikkiin ja oleskeluun tarkoitetuilla piha-alueille on sovellettu sekä päivä- että yöajan keskiäänitasoja. Pääsääntöisesti Helsingissä päiväajan ohjearvotason saavuttaminen pihoilla on kriittisempää, koska Helsingissä ei juurikaan sovelleta ns. uusien alueiden tiukempaa 45 dB:n yöajan ohjearvoa. Kyseessä on kuitenkin merkittävä muutos vallitsevaan käytäntöön, joten sen perusteleminen kattavasti on tärkeää. Joillain alueilla, jos esim. yöaikainen liikenteen osuus on poikkeuksellisen suuri, voi yöajan ohjearvon soveltamisesta luopumisella olla melko merkittäviäkin vaikutuksia.

7 § Korjausrakentaminen, muutostyö ja rakennuksen käyttötarkoituksen muutos

Käyttötarkoituksen muutoksen osalta kvalitatiivinen säännös, jonka mukaan ääniympäristöstä ei saa aiheutua asukkaille haittaa, on riittämätön. Rakennusten käyttötarkoituksen muutosta asumiseen tulee ääniympäristön osalta koskea samat säädökset kuin uudisrakentamista. Ehdotetun asetusluonnoksen avulla on tarkoitus varmistaa, etteivät rakennusten ääniolosuhteet vaaranna niiden käyttäjien terveyttä, lepoa tai työskentelyä. Asetusluonnos ei esitetyssä muodossaan varmista asukkaiden yhdenvertaisia asumisterveydellisiä olosuhteita.

Asetusluonnos ei huomioi myöskään tilojen tai rakennusten käyttötarkoitusten muutoksen vaikutusta ympäröivien rakennusten asukkaille tai käyttäjille. Rakennus tai osa siitä voidaan muuttaa esimerkiksi kokoontumishuoneistoksi, jossa voidaan soittaa musiikkia suurella äänenvoimakkuudella. Käyttötarkoituksen muutoksen hakijalle tulisi voida osoittaa vaatimuksia ääneneristävyyden osalta jo muutosvaiheessa, jotta toiminnanaikaiset meluhaitat voidaan hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella etukäteen välttää. Samalla vältytään esimerkiksi terveydensuojelun perusteella vaadituilta rajoituksilta ja korjausvaatimuksilta, jotka voivat olla jälkikäteen kohtuuttomia toiminnanharjoittajaa kohtaan.

Asetusluonnoksen 7 §:n 3 momentin mukaan rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyys olisi rakennuksen korjaus- ja muutostyössä ja rakennuksen käyttötarkoitusta muutettaessa suunniteltava ja toteutettava siten, että asetusluonnoksen 5 §:n 1 momentissa säädetyt ulkovaipan ääneneristävyyttä koskevat vaatimukset täyttyvät. Liittyen siihen, mitä lausunnossa aiemmin todetaan kyseisestä momentista, on tärkeää, että myös käyttötarkoituksen muutoksissa sovelletaan yhtenäistä mitoitusperustetta ulkovaipan ääneneristävyydelle.

Kolmannessa momentissa rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyydelle asetettu vaatimus korjaus- ja muutostöiden ja käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä jättää tulkinnanvaraa esim. hankkeissa, jotka eivät kohdistu itse julkisivuun. Yhtenäisten tulkintojen varmistamiseksi tämän asetuksen perustelumuistiossa olisi hyvä avata, miten asetusta sovelletaan maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen osalta esimerkiksi rakennuksen sisäistä kerrosalaan laskettavaa tilaa lisättäessä.

Toisaalta asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle ei ole rajattu esimerkiksi kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita, joten jää epäselväksi mitä korjaus- ja muutostöille ja käyttötarkoituksen muutokselle esitetty vaatimus tarkoittaa näiden osalta.