Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston tilahankkeiden suunnitelmien hyväksymistä koskevan toimivallan siirtäminen
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti siirtää hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan toimivaltaa päättää lautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymän tarveselvityksen perusteella hyväksyä tilahankkeita koskevat hanke- ja muut suunnitelmat kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden rakennetun omaisuuden hallinta -palvelun päällikölle seuraavasti:
Rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö
-päättää hyväksyä tilahankkeita koskevat hankesuunnitelmat, kun hankkeen kokonaisarvo on enintään 1000 000 euroa, ja niistä on toimialalautakuntien tai kansliapäällikön hyväksymä tarveselvitys tai kyseinen tilahanke on välttämätön rakennuksen teknisen kunnon tai esimerkiksi sisäilmaongelman korjaamiseksi, ja muut suunnitelmat silloin, kun ne ovat hankesuunnitelman mukaisia.
Käsittely
Sari Hildén: Päätösesityksen 3. kappale muutetaan seuraavasti:
-päättää hyväksyä tilahankkeita koskevat hankesuunnitelmat, kun hankkeen kokonaisarvo on enintään 1000 000 euroa, ja niistä on toimialalautakuntien tai kansliapäällikön hyväksymä tarveselvitys tai kyseinen tilahanke on välttämätön rakennuksen teknisen kunnon tai esimerkiksi sisäilmaongelman korjaamiseksi, ja muut suunnitelmat silloin, kun ne ovat hankesuunnitelman mukaisia.
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää siirtää hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan toimivaltaa päättää lautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymän tarveselvityksen perusteella hyväksyä tilahankkeita koskevat hanke- ja muut suunnitelmat kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden rakennetun omaisuuden hallinta -palvelun päällikölle seuraavasti:
Rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö
- päättää toimialalautakuntien tai kansliapäällikön hyväksymän tarveselvityksen perusteella hyväksyä tilahankkeita koskevat hankesuunnitelmat, kun hankkeen kokonaisarvo on enintään 1 000 000 euroa, ja muut suunnitelmat silloin, kun ne ovat hankesuunnitelman mukaisia.
Helsingin kaupunginvaltuuston 3.5.2017 (206 §) hyväksymän hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää lautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymän tarveselvityksen perusteella hyväksyä tilahankkeita koskevat hanke- ja muut suunnitelmat kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa. Kaupunginhallitus päätti 18.9.2017, että kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto tai sen määräämä päättää hyväksyä lautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymän tarveselvityksen perusteella tilahankkeita koskevat hanke- ja muut suunnitelmat, kun hankkeen suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallitus päätti 22.5.2017, että 30.9.2017 asti kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto tai sen määräämä päättää hyväksyä lautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymän tarveselvityksen perusteella tilahankkeita koskevat hanke- ja muut suunnitelmat, kun hankkeen suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa. Edelleen kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päätti 29.5.2017 siirtää kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan toimivaltaa määräaikaisesti 30.9.2017 saakka. Päätösten määräaikaisuuden vuoksi asiasta päätetään nyt uudelleen.
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston toimivaltaa esitetään delegoitavaksi kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden rakennetun omaisuuden hallinta -palvelun päällikölle siten, että tämä päättää tarveselvityksen perusteella enintään miljoonan euron arvoisesta hankesuunnitelmasta ja hankesuunnitelman mukaisesta muusta suunnitelmasta. Päätösehdotuksen mukaisilla muilla suunnitelmilla tarkoitetaan hankkeen jatkosuunnittelun tuloksena syntyneitä tarkempia suunnitelmia, kuten yleissuunnitelmia, joiden hyväksymisessä tarkastetaan, että niiden sisältö vastaa hankepäätöstä. Näin ollen niiden hyväksymisessä on kyse hankepäätöksen toimeenpanosta, jonka on tarkoituksenmukaisinta olla viranhaltijatasolla. Ehdotetun toimivallan siirron tarkoituksena on, että päätöksenteko tapahtuisi toiminnallisesti tarkoituksenmukaisella tasolla, ja toimivallan siirto vastaa nykytilannetta.
Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto 29.05.2017 § 113
Detta beslut publicerades 17.10.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Kaisu Tähtinen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37035
Hildén Sari, rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö, puhelin: 09 310 40315