Takaisinsaantivaatimus, liukastuminen, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Takaisinsaantivaatimus, liukastuminen, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan takaisinsaantivaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Takaisinsaantivaatimuksen mukaan hakija on oikeutettu takaisinsaantiin maksamassaan liukastumisvahingossa 3501714274 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Liukastuminen on tapahtunut 8.3.2017 noin kello 8.45 Vuorenpeikontien ja Sahaajankadun välisellä kevyen liikenteen väylällä, joka on ollut liukas ja jäinen. Takaisinsaantivaatimuksessa on vaadittu kaupunkia korvaamaan 3 312,79 euroa.
Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on hiekoitettu viimeksi vahinkopäivänä kello 3.00 ja tätä ennen vahinkopäivää edeltävänä päivänä kello 6.00. Vahinkopaikka on siis hiekoitettu aamuyöllä ennen vahinkotapahtumaa.
Ilmatieteenlaitokselta saatujen säätietojen perusteella lämpötila on vaihdellut vahinkopäivänä ja sitä edeltävänä päivänä -5°C:n ja +1,5°C:n välillä. Lumikertymä on Kaisaniemen mittausasemalla ollut vahinkopäivänä 4,0 cm. Vaihtelevien lämpötilojen ja lumisateen vuoksi kunnossapito hiekoittaa käytäviä säännöllisesti kello 6.00-22.00 välisenä aikana ja tarvittaessa muulloinkin.
Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo, ettei ole laiminlyönyt katujen kunnossapitolain mukaisia velvollisuuksiaan, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 07.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Jenna Willisi, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 38058