Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2017-009110
Ärendet har nyare handläggningar
§ 102
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Enhetschef

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui 24.5.2017 kello 17.00 ajettaessa piha-alueella olevaan katupuun kantoon. Hakija on esittänyt kaupungille 293,72 euron korvausvaatimuksen.

Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikalla on puun kanto, joka sijaitsee piha-alueella kasvualustalla. Kantoon osuminen edellyttää reunakiven ylittämistä ja poikkeamista ajoradan ulkopuoliselle alueelle. Hakija on noussut ajoradalta alueelle, mitä ei ole tarkoitettu ajoneuvoliikenteelle.

Ajoneuvon kuljettajan on tiellä ja tien ulkopuolella moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljetettaessa noudatettava olosuhteiden edellyttämää varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Velvollisuus korostuu ajettaessa muulla kuin ajoneuvoliikenteelle tarkoitetulla alueella.

Vahinko on tapahtunut kellonaikaan, jolloin on ollut valoisaa ja näkyvyys on ollut hyvä.

Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo, ettei ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Tieliikennelaki (267/1981) 3 §, 5 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Detta beslut publicerades 03.10.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506

kymp.korvausasiat@hel.fi

Beslutsfattare

Päivi Korkeakoski
yksikön päällikkö