Hakaniemenrannan ideakilpailun jatkotoimeksianto

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2017-009670
Ärendet har nyare handläggningar
§ 76

Hakaniemenrannan ideakilpailun arvostelupöytäkirjan hyväksyminen ja ideakilpailun päättäminen

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Hakaniemenrannan ideakilpailun tulokset ja palkintojen ja lunastusten maksamisen liitteenä olevan tuomariston arvostelupöytäkirjan mukaisesti sekä hyväksyä kilpailun järjestämisestä aiheutuneet kulut määrältään yhteensä 48 728,25 euroa liitteen mukaisesti. Palkinnot ja lunastukset ovat yhteensä 120 000 euroa.

Maankäyttöjohtaja päätti lisäksi, että jatkotoimeksiannot voidaan tilata suorahankintana kilpailun voittaneelta työryhmältä kuitenkin niin, että päätös jatkosuunnittelusta tehdään vielä erikseen. Jatkotoimeksiannon ennakoitu arvo on noin 63 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Suunnittelukilpailun tausta ja tarkoitus

Kilpailun tavoitteena oli laatia Hakaniemenrannan ja Siltavuorensalmen rantojen kokonaisvaltainen ja toteuttamiskelpoinen suunnitelma alueen tulevaisuuden kehittämisen ohjaamiseksi. Suunnitelman tuli luoda alueelle jotakin uutta ja ainutlaatuista. Tavoitteena oli, että alueelle muodostuu kaikille kaupunkilaisille avointa, vetovoimaista ja urbaania merenrantaa. Suunnitelmassa tuli ottaa huomioon sekä nykyiset olosuhteet että tulevat muutokset.

Maisema-arkkitehtuurin ja arkkitehtuurin tulee olla korkeatasoista, ajallisesti kestävää ja ympäristön identiteetin huomioon ottavaa. Uudisrakentamisen tulee luoda urbaania, laadukasta ja elämyksellistä kaupunkitilaa ja merellistä ympäristöä ottaen huomioon alueen arvokkaat kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot. Suunnitelman tulee luoda alueelle uusi ajallinen kerrostuma. Tavoitteena oli löytää julkisille tiloille ja puistoille monitoiminnallisia ja monimuotoisia ratkaisuja. Uudiskortteleiden kivijalkaan tuli sijoittaa liiketiloja kaupunkikuvan elävöittämiseksi ja liittämiseksi kaupunkitilaan. Rantojen tulee toimia kaikille kaupunkilaisille avoimina vetovoimaisina virkistysvyöhykkeinä. Rantaan oli suunniteltava myös yhtenäinen ja miellyttävä tila jalankululle, joka liittyy Rantareittiin suunnittelualueen reunoilla.

Lisäksi suunnittelussa tuli ottaa huomioon alueen keskeinen asema liikenteen solmukohtana.

Suunnittelukilpailusta ilmoittaminen

Suunnittelukilpailua koskeva hankinta-ilmoitus julkaistiin Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosan verkkoversiossa (TED eNotices) 20.10.2017.

Kilpailusäännöt ja aikataulu

Kilpailussa noudatettiin Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kilpailusääntöjä. Kilpailun järjestäjät, palkintolautakunta ja Suomen Arkkitehtiliiton kilpailuasiantuntija olivat hyväksyneet kilpailuohjelman liitteineen. Kilpailu alkoi 16.10.2017 ja päättyi 26.1.2018. Kilpailuun jätettiin 68 kilpailuehdotusta.

Kilpailun arvostelu

Kilpailuehdotusten arvostelu suoritettiin kilpailuohjelmassa kuvattujen arvosteluperusteiden mukaisesti. Suunnittelukilpailun ehdotuksien arvioinnin suoritti palkintolautakunta (liite). Arviointiryhmä kokoontui yhteensä 7 kertaa arvioidakseen ehdotuksia. Palkintolautakunnan sihteeri ja asiantuntijat eivät osallistuneet päätöksentekoon. Kilpailun tulokset julkistettiin 1.6.2018.

Kilpailun ratkaisu

Palkintolautakunta päätti yksimielisesti asettaa ensimmäiselle sijalle ehdotuksen nro 17 nimimerkillä ”CINQUE PALAZZI”, joka parhaiten vastasi kilpailuohjelmassa asetettuja tavoitteita.

Jatkotoimeksiannot

Kilpailuohjelman kohdan 2.5 mukaisesti, järjestäjä tekee mahdollisen jatkotoimeksiannon yleisten alueiden toteutussuunnittelusta sekä korttelisuunnitelmien ja julkisten tilojen suunnittelusta asemakaavan pohjaksi kilpailun voittajan kanssa (tai jos voittajia on useita, yhden tai useamman voittajan kanssa) julkisen hankintamenettelyn mukaisesti suorahankintana sopimuksen suunnittelutoimeksiannosta. Jatkotoimeksiannon edellytyksenä on, että jatkotoimeksiantoon valittu toimittaja täyttää teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset. Jos voittajia on useita, kutsutaan kaikki voittajat neuvotteluihin.

Detta beslut publicerades 06.09.2018

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2000 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4000 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6000 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anne Suonpää, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 37253

anne.suonpaa@hel.fi

Janne Prokkola, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37233

janne.prokkola@hel.fi

Perttu Pulkka, arkkitehti, puhelin: 09 310 37465

perttu.pulkka@hel.fi

Heli Hietala, lakimies, puhelin: 09 310 21642

heli.hietala@hel.fi

Beslutsfattare

Raimo K Saarinen
maankäyttöjohtaja