Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto valtuutettu Björn Månssonin ym. valtuustoaloitteesta koskien esiintymislavan rakentamista Sibeliuksen puistoon
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Sibeliuksen puiston korjaus- ja kehittämistarpeet todetaan Kampinmalmin ja Töölön aluesuunnitelmassa vuosille 2017‒2026. Sibeliuksen puisto tulee suunnitella ja järjestää uudelleen. Kunnostustarpeen kiireellisyyttä korostaa puiston asema suosittuna matkailukohteena. Aluesuunnitelmassa linjataan, että Sibeliuksen puistossa halutaan kehittää tapahtumakäyttöä, erityisesti pienimuotoista konserttitoimintaa.
Aluesuunnitelman yhteydessä puistoon laadittiin hankeohjelma, jossa alustava kustannusarvio on 530 000 euroa. Tällä hetkellä puiston peruskorjaus on ohjelmoitu investointiohjelmassa vuodelle 2019. Sille on taloussuunnitelmaehdotuksessa varattu alustavasti 500 000 euroa. Rahoituksesta ei vielä ole varmuutta. Kunnostuksessa on varauduttu myös pienimuotoiseen esiintymislavaan. Mahdollinen suurempi lavahanke vaatii erillisrahoituksen. Laajan konserttikäytön sovittaminen puiston arvoihin on hyvin haasteellista. Jo nykyinen käyttöpaine on aiheuttanut puistossa erittäin näkyvää kulumista. Puiston tapahtumakäytön monipuolistaminen edellyttäisi myös alueen wc-palvelujen parantamista.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Valtuustoaloite
Björn Månsson ja 14 muuta ovat tehneet 13.9.2017 seuraavan valtuustoaloitteen:
Vi undertecknade föreslår att staden utreder möjligheterna att bygga en estrad i Sibeliusparken nära Sibeliusmonumentet, där körer och musikensembler kunde uppföra Sibelius och annan finländsk musik för gästande turister. Staden skulle bekosta estradbygget, men Sibeliusakademin, konservatoriet, musikskolor och skolornas musikklasser skulle står för uppvisningarna, och finansiera sina kostnader med hjälp av en penninginsamling på platsen bland åskådarna/lyssnarna.
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 15.12.2017 mennessä.
Detta beslut publicerades 08.12.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Anu Kiiskinen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 38419
Anu Lamminpää, maisema-arkkitehti, puhelin: 09 310 37258