EU:n Horizon 2020 -ohjelma, HANDSHAKE-hankehakemuksen hyväksyminen rahoitushakuun

HEL 2017-010516
Ärendet har nyare handläggningar
§ 8

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2022 EU:n rahoittamalle hankkeelle ”HANDSHAKE”

Strategidirektör

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunkiympäristön toimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenteen liikenne- ja katusuunnittelupalvelulle enintään 169 493 euroa vuodelle 2022 hankkeen HANDSHAKE (projektinumero 1098051) kustannusten maksamiseksi. Määrärahalle saadaan sadan prosentin tuki.

Päätöksen perustelut

HANDSHAKE-hankkeen tavoitteena on pyöräliikenteen olosuhteiden kehittäminen eurooppalaisissa kaupungeissa. Hanke on niin sanottu hyvien käytäntöjen hanke, jossa kolme pyöräliikenteen pääkaupunkia Amsterdam, Kööpenhamina ja München jakavat oppejaan kymmenelle tulevaisuuden pyöräliikenteen pääkaupungille, kuten Helsingille. Kaupunkiympäristön toimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenteen liikenne- ja katusuunnittelu toimii kaupungin edustajana ja vastuutahona kyseisessä hankkeessa ja vastaa hankkeen toteutuksesta ja raportoinnista. Hanke toteutetaan 2018–2022 välisenä aikana. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.

Kansliapäällikkö on hyväksynyt HANDSHAKE-hankkeen hankehakemuksen päätöksellään 20.10.2017 § 129 ja hakemus on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Horizon 2020 -ohjelmasta 23.5.2018 hankekoodilla 769177. Strategiajohtaja on hyväksynyt hankkeen jatkohakemuksen päätöksellään 10.11.2021 § 76.

Hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Istituto di Studi per I´lntegratzione dei Sistemi Italiasta. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 4 825 544 euroa, josta Helsingin osahankkeen osuus on 334 688 euroa. Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset vuonna 2022 ovat 169 493 euroa. Hankkeen tuki kattaa menot kokonaisuudessaan. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1098051 ja sille sovitut projektirakenneosat. Projektirakenneosat on annettu tiedoksi hankkeen projektipäällikölle. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 6.2.2022 § 32 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Strategiajohtajan päätös on sidottu hankkeen rahoittajan ja koordinaattorin kanssa tehdyn partnerisopimuksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle

Detta beslut publicerades 03.03.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Beslutsfattare

Markus Kühn
strategiajohtaja
Sanna Savonius
Kehitysyksikön päällikkö