Kasvatus- ja koulutuslautakunnan vastaus Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry:n kirjeeseen jumalanpalveluksiin osallistumisesta kouluissa
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry:lle seuraavan vastauksen:
Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta sekä koulussa järjestettäviä juhlia ja uskonnollisia tilaisuuksia koskevia säännöksiä kuvataan Suomen perustuslaissa (731/1999) sekä esi- ja perusopetusta koskevassa lainsäädännössä. Tämän lisäksi opetushallitus on ohjeistanut opetuksen järjestäjiä kuten kouluja juhlien ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista säännösten edellyttämällä tavalla.
Koulun juhlat ovat osa opetusta ja koulun toimintaa, johon oppilaiden tulee osallistua. Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Koulun tulee tiedottaa oppilaiden huoltajille koulussa järjestettävistä tapahtumista ja niiden sisällöstä, erityisesti tämä koskee uskonnollisia tilaisuuksia. Helsingissä on opetushallituksen ohjeistuksen mukaisesti käytössä lomake, jonka tavoitteena on turvata säädösten mukainen toiminta tilaisuuksien sisällön tiedottamisesta huoltajille. Lomakkeen kehittämiseksi on arvokasta saada palautetta.
Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, tai sisällyttää koulun toimintaan uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia. Tällaiset tilaisuudet ja toimitukset ovat uskonnon harjoittamista. Perustuslain 11 §:n 2 momentin mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen.
Vapaus olla osallistumatta uskonnolliseen tilaisuuteen ja toimitukseen on riippumaton yhdyskunnan jäsenyydestä. Näin ollen myöskään tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvia ei voida velvoittaa osallistumaan asianomaisen uskonnollisen yhdyskunnan uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin. Perustuslain 11 §:n 2 momentin tarkoituksena ei ole estää muiden positiivista uskonnon harjoittamisen vapautta. Sen tarkoituksena on ensisijaisesti suojata henkilöä omantuntonsa vastaiselta uskonnon harjoittamiselta.
Oppilaan huoltaja ilmoittaa, osallistuuko oppilas uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin vai ei. Ilmoituksen voi tehdä kertaluonteisesti esimerkiksi kouluun ilmoittauduttaessa tai tarvittaessa tapauskohtaisesti. Ilmoituksen muodon päättää opetuksen järjestäjä. Ilmoituksen jälkeen koulu huolehtii siitä, että oppilaan osallistuminen uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen taikka siihen osallistumatta jättäminen toteutuu huoltajan ilmoituksen mukaisena.
Koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (perustuslakivaliokunta 2/2014 vp). Vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään. Koulun tulee huolehtia myös siitä, ettei uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia.
Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen.
Opetuksen järjestäjällä ja koululla on velvollisuus tiedottaa huoltajille koulun toiminnasta. Koska oppilaalla on huoltajan ilmoituksesta perustuslain 11 §:n 2 momentin nojalla mahdollisuus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen, tiedotteista on käytävä ilmi koulun järjestämät uskonnolliset tilaisuudet ja toimitukset. Koulun on myös huolehdittava siitä, että tieto koulun uskonnollisista tilaisuuksista ja toimituksista sekä niille vaihtoehtoisesta toiminnasta sekä niiden sisällöstä saavuttaa huoltajat ja oppilaat riittävän ajoissa.
On tärkeää viestiä kouluille, mikäli juhlien sisällöissä ja niiden vaihtoehdoissa on kehitettävää.
Käsittely
Vastaehdotus:
Dani Niskanen: Lisäys kohdan 10 jälkeen: "Kasvatus- ja koulutuslautakunta valtuuttaa tämän vastauksen myötä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan vastaamaan mahdollisiin tuleviin samansisältöisiin kirjeisiin."
Kannattaja: Pia Kopra
Vastaehdotus:
Seppo Siika-aho: Poistetaan esityksestä kohta:
"Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, tai sisällyttää koulun toimintaan uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia. Tällaiset tilaisuudet ja toimitukset ovat uskonnon harjoittamista."
Lisätään lausuntoon seuraavaa:
"Koulut eivät tarjoa koko koulun tilaisuuksina minkään uskontokunnan jumalanpalveluksia, hartauksia ja muuta uskonnonharjoitusta. Tämä ei kuitenkaan koske perinteiden ylläpitoa, kuten suvivirren tai joulukuvaelman esittämistä juhlissa tai joulukirkkoa"
Kannattaja: Anu Korppi
Vastaehdotus:
Vesa Korkkula: Lisätään kohdan (4) jälkeen:
"Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että koulut eivät enää liitä ja tarjoa kaikille yhteiseen toimintaansa kuuluvana minkään uskontokunnan jumalanpalveluksia, hartauksia ja muuta uskonnonharjoitusta. Tämä ei koske kevätjuhlassa suvivirren tai joulujuhlassa joulukuvaelman esittämistä."
Tästä lisäyksestä johtuen, on loogista poistaa seuraavat kohdat (muutoin päätös olisi sisäisesti ristiriitainen):
"Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, tai sisällyttää koulun toimintaan uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia. Tällaiset tilaisuudet ja toimitukset ovat uskonnon harjoittamista."
"Koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (perustuslakivaliokunta 2/2014 vp). Vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään."
"Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen."
"Koska oppilaalla on huoltajan ilmoituksesta perustuslain 11 §:n 2 momentin nojalla mahdollisuus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen, tiedotteista on käytävä ilmi koulun järjestämät uskonnolliset tilaisuudet ja toimitukset. Koulun on myös huolehdittava siitä, että tieto koulun uskonnollisista tilaisuuksista ja toimituksista sekä niille vaihtoehtoisesta toiminnasta sekä niiden sisällöstä saavuttaa huoltajat ja oppilaat riittävän ajoissa."
Kannattaja: Heikki Valmu
Seppo Siika-ahon ja Vesa Korkkulan vastaehdotuksista äänestettiin vastakkain, jonka jälkeen voittanut ehdotus äänestettiin vastakkain esittelijän ehdotuksen kanssa.
Tämän jälkeen äänestettiin erikseen Dani Niskasen vastaehdotuksesta vastakkain esittelijän ehdotuksen kanssa.
1 äänestys
JAA-ehdotus: Poistetaan esityksestä kohta:
"Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, tai sisällyttää koulun toimintaan uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia. Tällaiset tilaisuudet ja toimitukset ovat uskonnon harjoittamista." Lisätään lausuntoon seuraavaa:
"Koulut eivät tarjoa koko koulun tilaisuuksina minkään uskontokunnan jumalanpalveluksia, hartauksia ja muuta uskonnonharjoitusta. Tämä ei kuitenkaan koske perinteiden ylläpitoa, kuten suvivirren tai joulukuvaelman esittämistä juhlissa tai joulukirkkoa"
EI-ehdotus: Lisätään kohdan (4) jälkeen: "Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että koulut eivät enää liitä ja tarjoa kaikille yhteiseen toimintaansa kuuluvana minkään uskontokunnan jumalanpalveluksia, hartauksia ja muuta uskonnonharjoitusta. Tämä ei koske kevätjuhlassa suvivirren tai joulujuhlassa joulukuvaelman esittämistä." Tästä lisäyksestä johtuen, on loogista poistaa seuraavat kohdat (muutoin päätös olisi sisäisesti ristiriitainen): "Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, tai sisällyttää koulun toimintaan uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia. Tällaiset tilaisuudet ja toimitukset ovat uskonnon harjoittamista." "Koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (perustuslakivaliokunta 2/2014 vp). Vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään." "Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen." "Koska oppilaalla on huoltajan ilmoituksesta perustuslain 11 §:n 2 momentin nojalla mahdollisuus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen, tiedotteista on käytävä ilmi koulun järjestämät uskonnolliset tilaisuudet ja toimitukset. Koulun on myös huolehdittava siitä, että tieto koulun uskonnollisista tilaisuuksista ja toimituksista sekä niille vaihtoehtoisesta toiminnasta sekä niiden sisällöstä saavuttaa huoltajat ja oppilaat riittävän ajoissa."
Jaa-äänet: 3
Emma Kari, Anu Korppi, Seppo Siika-aho
Ei-äänet: 5
Ted Apter, Joakim Horsma, Vesa Korkkula, Mirita Saxberg, Heikki Valmu
Tyhjä: 5
Ville Jalovaara, Pia Kopra, Abdirahim Mohamed, Dani Niskanen, Pia Pakarinen
Poissa: 0
Suoritetussa äänestyksessä Vesa Korkkulan vastaehdotus voitti Seppo Siika-ahon vastaehdotuksen äänin 5–3. Tyhjää äänesti 5.
2 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisätään kohdan (4) jälkeen: "Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että koulut eivät enää liitä ja tarjoa kaikille yhteiseen toimintaansa kuuluvana minkään uskontokunnan jumalanpalveluksia, hartauksia ja muuta uskonnonharjoitusta. Tämä ei koske kevätjuhlassa suvivirren tai joulujuhlassa joulukuvaelman esittämistä." Tästä lisäyksestä johtuen, on loogista poistaa seuraavat kohdat (muutoin päätös olisi sisäisesti ristiriitainen): "Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, tai sisällyttää koulun toimintaan uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia. Tällaiset tilaisuudet ja toimitukset ovat uskonnon harjoittamista." "Koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (perustuslakivaliokunta 2/2014 vp). Vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään." "Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen." "Koska oppilaalla on huoltajan ilmoituksesta perustuslain 11 §:n 2 momentin nojalla mahdollisuus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen, tiedotteista on käytävä ilmi koulun järjestämät uskonnolliset tilaisuudet ja toimitukset. Koulun on myös huolehdittava siitä, että tieto koulun uskonnollisista tilaisuuksista ja toimituksista sekä niille vaihtoehtoisesta toiminnasta sekä niiden sisällöstä saavuttaa huoltajat ja oppilaat riittävän ajoissa."
Jaa-äänet: 7
Ted Apter, Joakim Horsma, Ville Jalovaara, Pia Kopra, Dani Niskanen, Pia Pakarinen, Mirita Saxberg
Ei-äänet: 4
Emma Kari, Vesa Korkkula, Seppo Siika-aho, Heikki Valmu
Tyhjä: 2
Anu Korppi, Abdirahim Mohamed
Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Vesa Korkkulan vastaehdotuksen äänin 7–4. Tyhjää äänesti 2.
3 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisäys kohdan 10 jälkeen: "Kasvatus- ja koulutuslautakunta valtuuttaa tämän vastauksen myötä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan vastaamaan mahdollisiin tuleviin samansisältöisiin kirjeisiin."
Jaa-äänet: 8
Ted Apter, Joakim Horsma, Emma Kari, Vesa Korkkula, Anu Korppi, Mirita Saxberg, Seppo Siika-aho, Heikki Valmu
Ei-äänet: 4
Ville Jalovaara, Pia Kopra, Dani Niskanen, Pia Pakarinen
Tyhjä: 1
Abdirahim Mohamed
Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Dani Niskasen vastaehdotuksen äänin 8–4. Tyhjää äänesti 1.
Kolmen suoritetun äänestyksen jälkeen kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti asiasta esittelijän ehdotuksen mukaisesti.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry on lähettäneet kasvatus- ja koulutuslautakunnalle kirjeen, jossa esitetään, että koulu ei enää liitä ja tarjoa toimintansa kuuluvana minkään uskontokunnan jumalanpalveluksia, hartauksia ja muuta uskonnonharjoitusta.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 21.11.2017 § 113
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Pöydällepanoehdotus:
Vesa Korkkula: Pöydätään.
Esittelijä
Lisätiedot
Tuulia Tikkanen, opetuskonsultti, puhelin: 310 88047
Detta beslut publicerades 19.12.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Tuulia Tikkanen, opetuskonsultti, puhelin: 09 310 88047