Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoitushakuun hankkeessa "FIKSU ASSA"
Määrärahan myöntäminen vuodelle 2020 EU:n rahoittamalle hankkeelle ”Fiksu Assa”
Päätös
Vt. strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunginkanslian elinkeino-osaston yrityspalvelut -yksikölle 38 000 euroa vuodelle 2020 hankkeen ”Fiksu Assa – Asemanseudut uusien vähähiilisten liiketoimintakonseptien kehitysalustana” (projektinumero 1098057) kustannusten maksamiseksi. Myönnetylle määrärahalle saadaan tukea enintään 26 600 euroa.
Päätöksen perustelut
Fiksu Assa -hankkeen tavoitteena on edistää vähähiilistä liiketoimintaa kiihdyttämällä olemassa olevien ratkaisujen, palveluiden tai ideoiden jalkautumista asemanseudulla ja skaalautumaan kestäväksi vähähiiliseksi toiminnaksi asemilla. Elinkeino-osaston yrityspalvelut -yksikkö toimii hankkeessa kaupungin edustajana ja vastuutahona. Hanke toteutetaan vuosina 2018–2020, ja määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.
Kansliapäällikkö on hyväksynyt Fiksu Assa -hankkeen hankehakemuksen päätöksellään 2.3.2018 § 62 ja hakemus on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Uudenmaan liitolta 7.8.2018 hankekoodilla A74096. Uudenmaan liitto on hyväksynyt hankkeen muutoshakemuksen 13.5.2019.
Hanketta hallinnoi ja koordinoi HSY ja Helsinki toimii hankkeessa partnerina. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 423 274 euroa. Helsingin osuus kustannuksista on 65 034 euroa ja sille saadaan tukea enintään 45 524 euroa. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1098057 ja sille sovitut projektirakenneosat. Projektirakenneosat on annettu tiedoksi hankkeen Helsingin osuuden toimijoille. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.
Kansliapäällikkö on päätöksellään 31§ 11.2.2020 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.
Vt. strategiajohtajan päätös on sidottu hankkeen rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.
Detta beslut publicerades 25.03.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685