Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite graffiti- ja muraalitaiteen saamiseksi Herttoniemen ja Siilitien väliseen meluvalliin

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-002599
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 4. / 88 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Sami Muttilaisen ym. valtuustoaloitteesta graffiti- ja muraalitaiteen saamiseksi Herttoniemen ja Siilitien välille rakennettavaan melumuuriin

Kultur- och fritidsnämnden

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että kyseinen melumuuri voisi olla soveltuva kohde luvalliselle graffititaiteelle. Kaupungin tulee kuitenkin ensin selkeyttää omia toimintamallejaan ja sopia, miten näin suuria julkisen tilan taidehankkeita voitaisiin toteuttaa. Luontevin aika käynnistää keskustelut näin mittavien hankkeiden taidesisällöistä ja kustannuksista olisi rakentamishankkeiden suunnittelun ja niistä päättämisen yhteydessä. Taidehankkeen olisi tällöin voinut sisällyttää alkuperäiseen rakentamisohjelmaan ja rakentamisen kustannuksiin. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan omana toimintana näin mittavan julkisen katutaidehankkeen toteuttaminen ei ole nykyresurssein mahdollista.

Esitetyn maalauspaikan koko on 7 500 m², mikä tekee mahdollisesta hankkeesta poikkeuksellisen. Tämän kokoluokan teoksen tekeminen, teettäminen tai tekemisen avustaminen toimialan käyttötalousmenojen tai avustusmäärärahojen puitteissa on haastavaa. Mittavimmat aiemmin nuorisopalveluissa toteutetut katutaideprojektit Kulosaaren melumuuri (koko 600 m²) ja Malminkartanon juna-asema (koko 1 200 m²) olivat huomattavasti nyt esitettyä aluetta pienempiä.

Kustannukset näin suureen teokseen olisivat mittavat. Neliötä kohden voidaan arvioida kuluvan noin 3 spraymaalipurkkia, jolloin maalin tarpeen tässä esitetyssä meluaidassa voidaan karkeasti arvioida olevan noin 22 500 purkkia. Yleensä laskennallisesti arvioidaan yhden purkin arvoksi noin 4 euroa, jolloin yksin nämä kustannukset seinän osalta ovat noin 90 000 euroa. Kustannuksista puuttuu vielä kokonaan muun muassa pohjatöiden ja liikenteenvalvonnan kustannukset. Joka tapauksessa hankkeen kustannukset ilman taiteilijoiden omia kuluja ylittävät 100 000 euroa.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan lisäksi kaupunkikonsernissa on muitakin tahoja, joiden tehtäviin voi kuulua tämän kaltaisten hankkeiden edistäminen. Toimija, jolla on erityinen mahdollisuus, ja nykyisen strategian mukaan myös velvollisuus, tuottaa kaupunkia kehittäviä ja elävöittäviä tapahtumia on Helsingin Juhlaviikot.

Kaupunginosia elävöittävien hankkeiden tuotantotapana voi olla myös esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin kautta tulevaa yhteisötaidetoimijoiden aloite ja sen toteuttaminen. Tällöinkin teoskokonaisuuden tekemistä kannattaisi jaksottaa useammalle vuodelle, jolloin siitä tulisi muuttuva ja elävä osa kaupunkitilaa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan mukaan ensisijainen vaihtoehto laajan katutaidehankkeen toteuttamiseen ja tukemiseen on kytkeä hanke osaksi melumuurin rakentamisen prosessia ja budjettia. Mikäli taidehankkeen kytkeminen rakennushankkeeseen ei enää tällä aikataululla ole mahdollista, voi kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala toimialajohtajan johdolla käynnistää keskustelun Helsinki-viikon säätiön kanssa siitä, voisivatko juhlaviikot ottaa asiassa taiteellisen ja tuotannollisen vastuun. Joka tapauksessa koko melumuurin maalaushanke on niin mittava operaatio, että sen toteuttaminen ei voi toteutua vielä tämä kesänä, vaan hanke vaatii pidemmän suunnittelu- ja toteutusaikataulun.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esittää, että meluvalliin pyrittäisiin toteuttamaan taidetta jossain muodossa ja kokoluokassa.

Käsittely

Vastaehdotus:
Sami Muttilainen: Lisätään lausunnon loppuun:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esittää, että meluvalliin pyrittäisiin toteuttamaan taidetta jossain muodossa ja kokoluokassa.

Kannattaja: Arja Karhuvaara

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Sami Muttilaisen vastaehdotuksen yksimielisesti.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että kyseinen melumuuri voisi olla soveltuva kohde luvalliselle graffititaiteelle. Kaupungin tulee kuitenkin ensin selkeyttää omia toimintamallejaan ja sopia, miten näin suuria julkisen tilan taidehankkeita voitaisiin toteuttaa. Luontevin aika käynnistää keskustelut näin mittavien hankkeiden taidesisällöistä ja kustannuksista olisi rakentamishankkeiden suunnittelun ja niistä päättämisen yhteydessä. Taidehankkeen olisi tällöin voinut sisällyttää alkuperäiseen rakentamisohjelmaan ja rakentamisen kustannuksiin. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan omana toimintana näin mittavan julkisen katutaidehankkeen toteuttaminen ei ole nykyresurssein mahdollista.

Esitetyn maalauspaikan koko on 7 500 m², mikä tekee mahdollisesta hankkeesta poikkeuksellisen. Tämän kokoluokan teoksen tekeminen, teettäminen tai tekemisen avustaminen toimialan käyttötalousmenojen tai avustusmäärärahojen puitteissa on haastavaa. Mittavimmat aiemmin nuorisopalveluissa toteutetut katutaideprojektit Kulosaaren melumuuri (koko 600 m²) ja Malminkartanon juna-asema (koko 1 200 m²) olivat huomattavasti nyt esitettyä aluetta pienempiä.

Kustannukset näin suureen teokseen olisivat mittavat. Neliötä kohden voidaan arvioida kuluvan noin 3 spraymaalipurkkia, jolloin maalin tarpeen tässä esitetyssä meluaidassa voidaan karkeasti arvioida olevan noin 22 500 purkkia. Yleensä laskennallisesti arvioidaan yhden purkin arvoksi noin 4 euroa, jolloin yksin nämä kustannukset seinän osalta ovat noin 90 000 euroa. Kustannuksista puuttuu vielä kokonaan muun muassa pohjatöiden ja liikenteenvalvonnan kustannukset. Joka tapauksessa hankkeen kustannukset ilman taiteilijoiden omia kuluja ylittävät 100 000 euroa.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan lisäksi kaupunkikonsernissa on muitakin tahoja, joiden tehtäviin voi kuulua tämän kaltaisten hankkeiden edistäminen. Toimija, jolla on erityinen mahdollisuus, ja nykyisen strategian mukaan myös velvollisuus, tuottaa kaupunkia kehittäviä ja elävöittäviä tapahtumia on Helsingin Juhlaviikot.

Kaupunginosia elävöittävien hankkeiden tuotantotapana voi olla myös esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin kautta tulevaa yhteisötaidetoimijoiden aloite ja sen toteuttaminen. Tällöinkin teoskokonaisuuden tekemistä kannattaisi jaksottaa useammalle vuodelle, jolloin siitä tulisi muuttuva ja elävä osa kaupunkitilaa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan mukaan ensisijainen vaihtoehto laajan katutaidehankkeen toteuttamiseen ja tukemiseen on kytkeä hanke osaksi melumuurin rakentamisen prosessia ja budjettia. Mikäli taidehankkeen kytkeminen rakennushankkeeseen ei enää tällä aikataululla ole mahdollista, voi kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala toimialajohtajan johdolla käynnistää keskustelun Helsinki-viikon säätiön kanssa siitä, voisivatko juhlaviikot ottaa asiassa taiteellisen ja tuotannollisen vastuun. Joka tapauksessa koko melumuurin maalaushanke on niin mittava operaatio, että sen toteuttaminen ei voi toteutua vielä tämä kesänä, vaan hanke vaatii pidemmän suunnittelu- ja toteutusaikataulun.

Stäng

Kaupunginkanslia on pyytänyt 16.5.2018 mennessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa kaupunginvaltuutettu Sami Muttilaisen ja 18:n muun valtuutetun allekirjoittamasta valtuustoaloitteesta, jossa esitetään, että kaupunki ryhtyisi toimiin graffiti- ja muraalitaiteen saamiseksi Herttoniemen ja Siilitien välille rakennettavaan meluvalliin. Aloite kokonaisuudessaan on liitteenä.

Stäng

Detta beslut publicerades 02.05.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja
Tommi Laitio

Mer information fås av

Tiina Hörkkö, aluepäällikkö, puhelin: 09 310 23188

tiina.horkko@hel.fi

Stuba Nikula, kulttuuripalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 37000

stuba.nikula@hel.fi