Valtuutettu Alviina Alametsän aloite kaupungin tilojen ja alueiden vuokraamisen eettisisistä ohjeista

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-002605
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 6. / 528 §

V 26.9.2018, Valtuutettu Alviina Alametsän aloite kaupungin tilojen ja alueiden vuokraamisen eettisisistä ohjeista

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian viikoksi pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian viikoksi pöydälle Otso Kivekkään ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle seuravaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Alviina Alametsän aloitteen loppuun käsitellyksi.

Stäng

Valtuutettu Alviina Alametsä ja 19 muuta valtuutettua
esittävät aloitteessaan, että Helsingin kaupunki laatii tilojensa ja alueidensa vuokrausta koskevat eettiset ohjeet päätöksenteon tueksi. Aloitteessa todetaan, että Helsinki on sitoutunut strategiassaan osallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon, sekä suvaitsevaisuuden edistämiseen. Näiden arvojen ja tavoitteiden tulee heijastua myös siihen, millaista toimintaa ja tapahtumia voidaan järjestää Helsingin omistamissa tiloissa ja yleisillä alueilla.

Aloitteessa todetaan, että on syytä varmistaa, että Helsinki on kaikille turvallinen kaupunki, eikä kaupungin tiloja ja alueita käytetä esimerkiksi YK:n rotusyrjinnän vastaista sopimusta rikkoviin tilaisuuksiin, tai väkivaltaisen toiminnan harjoittamiseen tai suunnitteluun.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa 20.8.2018 § 505 vahvistettuihin tilojen asukaskäytön periaatteisiin.

Kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että Helsingissä on tarjolla eri toimijoiden vastuulla olevia matalan kynnyksen asukastiloja ja kokoontumismahdollisuuksia tasapuolisesti. Kaupunkistrategian mukaisesti julkisten alueiden ja tyhjien tilojen tilapäistä käyttöä kulttuuri- ja kansalaistoimintaan helpotetaan ja kaupunki pyrkii edistämään myös vajaakäytössä olevien muiden kuin kaupungin omistuksessa olevien tilojen käyttöä.

Kaupungin toimialoilla ei ole ollut aikaisemmin yhtenäisiä eettisiä ohjeita tilojen vuokrauksen päätöksenteon tueksi. Kirjasto on aiemmin linjannut, että sen strategian ja tavoitteiden vastaista toimintaa ei järjestetä kirjastossa, kuten esimerkiksi sananvapauden rajoittamiseen pyrkivää kampanjointia tai laitonta toimintaa. Kaupunginhallituksen vahvistamat asukaskäytön periaatteet muodostavat ensimmäisen kaikille toimialoille yhteisen ohjeistuksen tilojen asukaskäytön päätöksenteon tueksi.

Kaupungin tilojen asukaskäytön periaatteiden mukaan kaupungin tilojen asukaskäytön pohjana olevat arvot ovat asukaslähtöisyys, ekologisuus, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus, taloudellisuus, turvallisuus, osallisuus ja osallistuminen sekä yrittäjämyönteisyys. Kaupungin omistamien tilojen asukaskäytön tulee olla edellä mainittujen arvojen mukaista ja tilojen käyttöä edistetään edellä mainittujen arvojen pohjalta selkeästi, avoimesti ja niin laajasti kuin se on mahdollista.

Asukaskäytön periaatteiden mukaan tilojen tarjoamisessa asukaskäyttöön noudatetaan tasapuolisuutta ja avoimuutta.
Tiloja käyttäessä tulee noudattaa hyviä tapoja sekä Suomen lakeja. Kaupungin tilojen asukaskäytön periaatteita pyritään noudattamaan soveltuvin osin myöskin kaupunkikonserniin kuluvissa tytäryhteisöissä ja säätiöissä.

Kaupunginhallitus toteaa, että kaupungin tilojen asukaskäytön periaatteissa mainitut arvot ja edellytys noudattaa toiminnassa hyviä tapoja ja Suomen lakeja, muodostavat aloitteessa esitetyn eettisen ohjeistuksen päätöksenteon tueksi.

Stäng

Detta beslut publicerades 24.09.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Titta Reunanen, alueosallisuuden päällikkö, puhelin: 09 310 23437

titta.reunanen@hel.fi