Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmien kohdentaminen lukuvuonna 2018-2019

HEL 2018-005072
Ärendet har nyare handläggningar
§ 36

Muutos perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmien kohdentamiseen lukuvuonna 2018-2019

Direktören för grundläggande utbildning

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetusjohtaja päättää perustaa perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmän Merilahden peruskouluun kevätlukukauden ajaksi, alkaen 1.1.2019.

Päätöksen perustelut

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan tekemän päätöksen (29.5.2019) mukaisesti perusopetusjohtaja voi vuosittain perustaa perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmiä tulosbudjetin puitteissa tarvittavalle oppilasmäärälle.
Merilahden alueelle on kohdistunut voimakas muuttovirta, jonka vuoksi myös valmistavaan opetukseen tarvitaan lisää resursseja. Valmistavaan opetukseen ohjauksessa pyritään aina ohjaamaan oppilas kotiaan lähinnä olevaan opetusryhmään, jolloin myös koulumatkat pysyvät kohtuullisina.

Detta beslut publicerades 09.04.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Marika Pasanen, suunnittelija, puhelin: 09 310 20428

marika.pasanen@hel.fi

Leeni Siikaniemi, opetuskonsultti, puhelin: 09 310 86212

leeni.siikaniemi@hel.fi

Beslutsfattare

Outi Salo
perusopetusjohtaja