Vahingonkorvausvaatimus työntekijän silmälasien vahingoittumisesta

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-008489
Ärendet har nyare handläggningar
§ 33
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Vahingonkorvausvaatimus työntekijän silmälasien vahingoittumisesta

Förvaltningschef

Päätös

Hallintopäällikkö päätti hylätä ********** vahingonkorvausvaatimuksen silmälasiensa vahingoittumisesta, koska vahingon korvaamiselle ei ole vahingonkorvauslain tai työsopimuslain mukaisia perusteita.

Päätöksen perustelut

Päiväkodin työntekijä ********** on vaatinut 9.8.2018 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneella vahingonkorvaushakemuksella 300 euron suuruista korvausta vahingoittuneista silmälaseistaan.

Saadun selvityksen mukaan työntekijän silmälasit vahingoittuivat päiväkodissa ulkoilun aikana 23.7.2018. Työntekijän lasit olivat kassissa pihapöydällä. Sisälle mentyään työntekijä otti silmälasit kassista ja huomasi niiden olevan väännetty niin, että muoviosa oli murtunut. Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan silmälasit oli ostettu vuonna 2016, jolloin ne olivat maksaneet 300 euroa.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Saman lain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Työsopimuslain 12 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantajan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsopimuksesta tai työsopimuslaista johtuvia velvollisuuksia, on korvattava työntekijälle siten aiheuttamansa vahinko.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti 21.5.2017 § 23 hallintosäännön 14 luvun 1 §:n perusteella siirtää toimivaltaansa siten, että hallintopäällikkö päättää vahingonkorvauksesta silloin, kun kaupunki on toimialaa koskevissa asioissa korvausvelvollinen, taikka vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi ja haettava määrä on enintään 5000 euroa.

Saadun selvityksen mukaan vahinko ei ole aiheutunut toisen työntekijän virheestä tai laiminlyönnistä työssä eikä työnantaja ole rikkonut työsuhteesta tai työsopimuslaista johtuvia velvollisuuksiaan, joten Helsingin kaupunki ei ole asiassa vahingonkorvauslain eikä työsopimuslain nojalla korvausvelvollinen.

Detta beslut publicerades 14.08.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Jaana Lax, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 55728

jaana.lax@hel.fi

Beslutsfattare

Marko Enberg
hallintopäällikkö