Raportointi kaupunginhallitukselle 5 miljoonan euron erillismäärärahan toteutumisesta, sosiaali- ja terveystoimi
Sosiaali- ja terveystoimialan raportti kaupunginhallitukselle 5 miljoonan euron erillismäärärahan toteutumisesta nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja alueiden välisen eriytymisen torjumiseen
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle tiedoksi liitteenä olevan raportin kaupunginhallituksen 5 miljoonan euron erillismäärärahan toteutumisesta nuorten syrjäytymiseen ja alueiden välisen eriytymisen torjumiseen sosiaali- ja terveystoimialalla.
Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että erillismäärärahasta vuodelta 2019 säästyvä määräraha 290 400 euroa siirretään vuodelle 2020 käytettäväksi hankkeen jatkotoimenpiteisiin.
Käsittely
Idän aikuissosiaalityön päällikkö Sari Tuominen oli kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Aikuissosiaalityön päällikkö Sari Tuominen on kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Kaupunginhallitus päätti 19.3.2018 § 169 myöntää 5,0 milj. euron erillismäärärahan talousarviokohdasta (1 30 01) Kaupunginhallituksen käyttövarat nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja alueiden välisen eriytymisen torjumiseen lautakuntien esitysten pohjalta seuraavasti:
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala 2,0 milj. euroa
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala 1,0 milj. euroa
Sosiaali- ja terveystoimiala 2,0 milj. euroa.
Samalla kaupunginhallitus päätti, että hankkeen etenemisestä ja tuloksista raportoidaan lautakunnille ja kaupunginhallitukselle ennen vuoden 2018 budjettineuvotteluiden käynnistymistä ja säännöllisesti hankkeiden edetessä. Selvityksessä eritellään erityisesti, mitkä kaupungin omat toiminnot ovat tehokkaita nuorten syrjäytymisen ehkäisyn ja siihen puuttumisen kannalta.
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 13.2.2018 § 32 esittää kaupunginhallitukselle, että vuodelta 2017 käyttämättä jääneet kaupunginhallituksen käyttövarat kohdennetaan sosiaali- ja terveystoimessa 2 milj. euron osalta seuraavasti:
1. Nuorelle helppoja uusia palveluja kokeilujen kautta 1 700 000 euroa
2. Palvelut tutuiksi nuorille 140 000 euroa
3. Tieto ja teknologia kehittämisen tukena 100 000 euroa
4. Projektipäällikkö tukemaan edellä mainittua muutoskokonaisuutta 60 000 euroa.
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 9.10.2018 § 252 esittää kaupunginhallitukselle, että erillismäärärahasta vuodelta 2018 säästyvä määräraha 1 272 693 euroa siirretään vuodelle 2019 käytettäväksi hankkeen jatkotoimenpiteisiin.
Kaupunginvaltuusto päätti 27.2 2019 § 73 kaupunginhallituksen esityksestä myöntää sosiaali- ja terveystoimelle nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja alueiden välisen eriytymisen torjumiseen käyttämättömiä määrärahoja 1 272 700 euroa vuodelle 2019.
2ME-hanketta on jatkettu vuonna 2019 alkuperäisin kehittämistoimenpitein sosiaali- ja terveystoimen 16‒29-vuotiaiden nuorten palveluissa. Lisämäärärahaa on säästymässä vuoden 2019 lopussa yhteensä 290 400 euroa, jolla voidaan palkata 2ME-hankkeeseen vuodelle 2020 kuusi sosiaaliohjaajaa ja projektipäällikkö varmistamaan nuorten ajanvarauksettomia palveluja, viestinnän kehittämistä ja osallisuuden vahvistamista.
Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.10.2018 § 252
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle tiedoksi liitteenä olevan raportin kaupunginhallituksen 5 miljoonan euron erillismäärärahan toteutumisesta nuorten syrjäytymiseen ja alueiden välisen eriytymisen torjumiseen sosiaali- ja terveystoimialalla.
Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että erillismäärärahasta vuodelta 2018 säästyvä määräraha 1 272 693 euroa siirretään vuodelle 2019 käytettäväksi hankkeen jatkotoimenpiteisiin.
Käsittely
Idän aikuissosiaalityön päällikkö Sari Tuominen oli kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Esittelijä
Lisätiedot
Sari Tuominen, idän aikuissosiaalityön päällikkö, puhelin: 310 46700
Nanne Isokuortti, projektipäällikkö, puhelin: 310 24909
Detta beslut publicerades 30.10.2019
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Sari Tuominen, idän aikuissosiaalityön päällikkö, puhelin: 09 310 46700
Sanna Salminen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 24909