Toimivallan siirtäminen kaupunkiympäristön toimialalla liikenneliikelaitoksessa (HKL) vakuusasiakirjojen hyväksymisessä

HEL 2018-009455
Ärendet har nyare handläggningar
§ 186

Vakuusasiakirjojen hyväksyminen Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksella

Verkställande direktör

Päätös

Toimitusjohtaja päätti, kumoten asiassa 14.9.2018 (80 §) tekemänsä päätöksen, että HKL:lle saapuvat vakuusasiakirjat voi hyväksyä henkilöstö- ja liiketoiminnan tuki -yksikön johtaja, hallintopäällikkö tai hankintapäällikkö.

Lisäksi toimitusjohtaja päätti, että suomalaisten vakuudenantajien antamien vakuuksien vapauttamiseen liittyvät asiakirjat allekirjoittaa hankintapäällikkö tai hänen estyneenä ollessaan hallintopäällikkö yksin, ja että ulkomaisten vakuudenantajien vakuuksien vapauttamiseen liittyvät asiakirjat allekirjoittaa HKL:n henkilöstö- ja liiketoiminnan tuki -yksikön johtaja tai hänen estyneenä ollessaan hänen sijaisensa yksin.

Päätöksen perustelut

Hallintosäännön 24 luvun 1 § 4 mom. mukaan muut kuin toimielimen tai viranhaltijan päätöksiin perustuvat asiakirjat allekirjoittaa hallintosäännössä mainittu viranhaltija tai hänen määräämänsä henkilö.

Detta beslut publicerades 02.01.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anna Lonka, lakimies, puhelin: 09 310 26741

anna.lonka@hel.fi

Beslutsfattare

Ville Lehmuskoski
toimitusjohtaja
Miika Tetri