Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio
Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui lähisiirron yhteydessä 9.8.2018 Lintulahdenkujalla. Tullessaan autolle ja lähdettyään ajamaan sillä, hakija on havainnut, että ajoneuvo ei toimi normaalilla tavalla, vaan rattia tärisytti. Korjaamolla on myöhemmin huomattu, että molemmat takavanteet ovat vahingoittuneet ja renkaat puristuneet sisäpinnoilta kasaan. Hakijan mukaan hinaustilanteessa asennettava hydrauliikkahaarukka on mahdollisesti aukaistu liian aikaisin ja on vaurioittanut takarenkaita. Hakija vaatii kaupunkia korvaamaan vähintään uudet renkaat ja tarvittaessa muut ajoneuvon korjauskulut.
Hakija on käynyt näyttämässä ajoneuvoa kaupungin vauriotarkastuksessa 19.9.2018, jolloin on todettu, että liikkeelle lähdettäessä ratti täristää. Vahingoittuneet renkaat oli jo vaihdettu, joten niistä on esitetty vain valokuvat.
Ajoneuvojen siirtoyksiköstä saadun selvityksen mukaan hakijan ajoneuvoa on jouduttu siirtämään 9.8.2018 kello 12.35 osoitteesta Lintulahdenkuja 10 osoitteeseen Lintulahdenkuja 4, sillä katualue oli varattuna Flow-festivaalien takia.
Ajoneuvon siirtotyön suorittaa urakoitsija siirronvalvojan valvonnassa. Lähisiirron aikana ajoneuvo liikkuu vetävät pyörät ylhäällä, hinausauton hydrauliseen nostoaisaan kiinnitettyinä. Auton jousitus toimii kuten tiellä ajettaessa, siirtonopeus on pieni ja siirronvalvoja tarkkailee, että siirto tapahtuu asianmukaisesti.
Siirronvalvoja laatii lähisiirrosta siirtopöytäkirjan. Pöytäkirjaan merkitään tieto, mikäli ajoneuvo vaurioituu siirron yhteydessä. Hakijan ajoneuvoa koskevaan siirtopöytäkirjaan ei ole merkitty, että ajoneuvolle olisi siirtotoimenpiteiden yhteydessä aiheutunut vaurioita. Pöytäkirjan oheen liitetään valokuvat, jotka on otettu ennen siirtoa.
Saadun selvityksen mukaan hakijan ajoneuvo on käännetty vinssaamalla sivusuunnasta ja takapää on nostettu ilmaan. Hakijan ajoneuvo on siis nostettu takapäästä nostoaisaan siirron ajaksi. Tämä on normaali toimintatapa eikä se vaurioita ehjää ajoneuvoa. Hakijan ilmoittaman kaltaisia vikoja ei nähdä mahdolliseksi syntyvän siirtotilanteessa, varsinkaan molempiin renkaisiin. Siirrolla ei myöskään nähdä olevan yhteyttä etupään tärinään ja kolinaan, sillä etupäähän ei siirrossa ole koskettu.
Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta. Tuottamuksen lisäksi edellytetään syy-yhteyttä suoritetun toiminnan ja aiheutuneen vahingon välillä. Tämä jää näyttämättä, sillä ajoneuvo on viety tarkastettavaksi yli kuukausi lähisiirron jälkeen.
Hakijan ajoneuvon lähisiirto on hoidettu asianmukaisesti. Asiassa ei ole esitetty sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin todeta, että ajoneuvossa ilmenneet viat olisivat seurausta sille tehdystä lähisiirrosta. Näistä seikoista johtuen kaupunki katsoo, ettei se ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Laki ajoneuvojen siirtämisestä (828/2008) 6 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 14.02.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Tiia Strömberg, valmistelija, puhelin: 09 310 39930