Poikkeamispäätöshakemus, Pasilan tila RN:o 6:0, Veturitie 19, VR-Yhtymä Oy
Pasila, Pohjois-Pasila, Veturitie 19 poikkeamishakemus
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä 17. kaupunginosan (Pasila, Pohjois-Pasila) osoitteessa Veturitie 19 kiinteistötunnusta 091-410-6-0 koskevan poikkeamishakemuksen. Hakemuksen mukainen hanke edellyttää poikkeamista asemakaavan nro 7510 mukaisesta käyttötarkoituksesta (LR, lrta, tavara-asemaksi varattava rautatiealueen osa) siten, että alueelle sijoitetaan ammattiasiakkaille suunnattua tukkutoimintaa, yritysten välistä varastomyyntiä ja läpivirtausterminaalitoimintaa käsittävää logistiikkaa.
Maankäyttöjohtaja päätti myöntää poikkeamisen määräaikaisena 1.4.2029 asti seuraavilla ehdoilla:
- Radanpitäjän käyttämät nykyiset huoltotieyhteydet tulee turvata piha-alueiden jatkosuunnittelussa. Huoltotieyhteyksien on oltava käytettävissä vuoden ympäri 24 tuntia vuorokaudessa.
- Väyläviraston hallinnassa olevien piha-alueiden käytöstä tulee sopia Väyläviraston kanssa.
- Tukkutoiminnan tulee olla suunnattu ammattiasiakkaille, poikkeaminen asemakaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta ei sisällä kuluttajille suunnattua vähittäismyyntiä.
Hakija
VR-Yhtymä Oy (jättöpäivämäärä 6.11.2018)
Rakennuspaikka
17. kaupunginosan (Pasila, Pohjois-Pasila) kiinteistötunnus 91-410-6-0
Hakemus
Hakija hakee lupaa kokonaispinta-alaltaan noin 10 000 m²:n rakennuksen ja noin 60 000 m²:n piha-alueen osalta kymmenen vuoden määräaikaista käyttötarkoituksen muuttamista rakennustarvikkeiden ja talotekniikkatuotteiden tukkutoimintaan poiketen asemakaavan tavara-asematoimintojen käyttötarkoituksesta. Hakijan mukaan olemassa oleva rakennus saneerataan tukkuvarastokäyttöön tekniikan osalta, mutta julkisivut vain osittain lähinnä tukkujen sisääntulon alueella.
Hakija perustelee hakemustaan sillä, että hanke tuo merkittäviä tehokkuushyötyjä ja liikennesuoritesäästöjä mm. Keski-Pasilan ja Postipuiston uudisrakentamisessa. lisäksi hakijan mukaan rakennustarvikkeiden läpivirtausterminaalitoiminnalla, eli eri valmistajilta tulevien tuotteiden koonnilla aina yhdeksi toimituseräksi on suuri lisäarvo keskustan ahtailla työmailla.
Säännökset, joista poiketaan
Haettu toimenpide on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 1 momenttia.
Lähtötiedot
Alueella on voimassa 29.9.1976 vahvistettu asemakaava nro 7510. Asemakaavan mukaan kiinteistö on rautatiealueen osa ja se tulee varata tavara-asemaksi. Alueelle saa asemakaavan mukaisesti sijoittaa myös liikenteen hoitoon liittyviä toimistotiloja, rautatiekaluston ja moottoriajoneuvojen huolto- ja korjaamotiloja sekä näihin verrattavia tiloja. Toimistotiloja saa rakentaa enintään 15% alueen rakennusoikeudesta.
Helsingin yleiskaavassa (2016) hakemuksen kohteena oleva kiinteistö oli valmisteluvaiheessa osoitettu osaksi kantakaupunki C2 -aluetta, mutta korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (8.11.2018, KHO:2018:151) mukaisesti kaupunginvaltuuston 26.10.2016 hyväksymästä yleiskaavasta kumottiin Veturitien itäpuoleiset ruutumuotoiset kantakaupunkimerkinnät.
Kumotuilta osin voimaan jää Yleiskaava 2002, jossa alue on osoitettu liikennealueeksi. Yleiskaavamerkinnän mukaan alueelle saa rakentaa liikenteen hoidon kannalta tarpeellisia tiloja ja laitteita sekä yhdyskuntateknisen huollon tiloja.
Nykytilanteessa alueella sijaitseva rakennus (rakennustunnus 35890) rakennettiin alunperin VR:n tavaraterminaaliksi, mutta nykyisin kiinteistö on toiminut Postin logistiikkakeskuksena. Postin terminaalitoiminnassa kiinteistön laajat piha-alueet ovat olleet lähes täynnä rekkoja, kuorma-autoja ja terminaalitoiminnan henkilökunnan autoja.
Osallisten kuuleminen ja lausunnot
Hakemuksesta on tiedotettu naapureille kaupunkiympäristön toimialan asemakaavoitus -palvelun kirjeellä (13.11.2018). Heille on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen. Laajempi kuuleminen ei ole tarpeen, koska poikkeamisella ei ole vaikutuksia laajemmalle alueelle.
Muistutuksia ei ole esitetty.
Hakemuksesta on pyydetty lausunnot ELY-keskukselta, Liikennevirastolta (nyk. Väylävirasto) ja Senaatilta.
Väylävirasto piti tärkeänä, että radanpitäjän käyttämät nykyiset huoltotieyhteydet tulee turvata piha-alueiden jatkosuunnittelussa ja Väyläviraston hallinnassa olevien piha-alueiden käytöstä tulee sopia Väyläviraston kanssa.
ELY peräänkuulutti vertailua nykyisen tilanteen ja hakemuksen mukaisen tilanteen välillä liikennesuoritteen näkökulmasta sekä kaupan laadun tarkempaa määrittelemistä.
Päätöksen perustelut
Haettu toimenpide voidaan toteuttaa, koska liikenne- ja logistiikka-alueella rakennuksen muutos tukkuvarastotiloiksi on rakennuksen tarkoituksenmukaista hyödyntämistä. Liikennesuoriteselvityksessään hakija toteaa, että raskaiden ajoneuvojen liikenne alueella pienenee oleellisesti ja ajoneuvokanta on tulevaisuudessa pääosin paketti- ja henkilöautoja. Lisäksi jakeluliikenne työmaille muualla kantakaupungin alueella todennäköisesti pienenee kuormien yhdistelemisen vuoksi.
Poikkeamisen erityinen syy on elinkeinoelämän toimintaedellytysten edistäminen ja asuntotuotannon kustannustehokkuuden lisääminen viereisillä projektialueilla.
Haettu toimenpide ei päätöksessä asetetuin ehdoin aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle taikka alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun taikka rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Haettu toimenpide ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Hakijalle on toimitettu saapuneet muistutukset ja lausunnot (sähköposti 23.1.2019). Hakija on toimittanut vastineenaan selvityksen liikennevaikutuksista ja tukkukaupan toiminnasta.
Sovelletut oikeusohjeet
Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 § 1 mom, 145, 171, 173 ja 174 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus 85 ja 86 §
Hallintosääntö 16 luku 5 § kohta 3a
Rakennusvalvontataksa 2019, 8 §
Maksu
1 000 euroa
Voimassaolo ja jatkotoimenpiteet
Ennen mahdolliseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä on saatava rakennuslupa, mikäli sellaista edellytetään. Rakennus- tai muu mahdollisesti vaadittava lupa on haettava kahden vuoden kuluessa poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta lukien. Lupahakemukseen on liitettävä tämä päätös lainvoimaisuustodistuksineen.
Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeisenä arkityöpäivänä jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon. Julkipanopäivä vastaa pöytäkirjan nähtävilläolopäivää. Päätöksen valitusaika päättyy 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kuulutusteksti kirjaamoon
Detta beslut publicerades 28.03.2019
Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta
- se, jonka oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen, päätös välittömästi vaikuttaa
- viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistaja ja haltija
- sellaisen kiinteistön omistaja ja haltija, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa
- se, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa
- kunta ja naapurikunta, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa
- toimialueellaan sellainen rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen
- viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun päätös on julkipanon jälkeen annettu.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Mer information fås av
Anna-Maija Sohn, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37448