Henrik Borgströmin puisto, polkuyhteys välillä Föglönkuja−Koirasaarentie, puistosuunnitelman hyväksyminen
Henrik Borgströmin puisto, polkuyhteys välillä Föglönkuja−Koirasaarentie, puistosuunnitelman hyväksyminen
Päätös
Maankäyttöjohtaja päättää hyväksyä seuraavan puistosuunnitelman:
- VIO 5965/1 Henrik Borgströmin puiston, polkuyhteys välillä Föglönkuja–Koirasaarentie (liite 2)
Päätöksen perustelut
Lähtökohdat ja tavoitteet
Puistosuunnitelma koskee uuden käytävän rakentamista Henrik Borgströmin puiston itäosaan Föglönkujan ja Koirasaarentien välissä. Voimassa olevassa asemakaavassa nro 12000 puisto on merkitty lähivirkistysalueeksi (VL). Suunniteltu reittilinjaus on voimassa olevan asemakaavan mukainen.
Alue, jonka läpi käytävä kulkee, on jyrkkäpiirteistä kallioista kangasmetsää. Maaston korkeusasemat vaihtelevat +19.00…+31.00 välillä. Henrik Borgströmin puiston pohjoisosa on osa Tullisaaren kartano- ja tilakeskuksen kulttuuriympäristöä. Puistossa kasvaa myös asemakaavassa suojeltuja nuoria tammia, mutta polkuyhteyden varrella ei sijaitse arvokkaita luonto- tai kulttuuriympäristökohteita. Alueella ei ole entuudestaan rakennettuja reittejä.
Suunnitelma
Lähtökohtana on sovittaa uusi käytävä mahdollisimman pienin toimenpitein jyrkkäpiirteiseen kallioiseen metsämaastoon. Käytäväyhteys rakennetaan kapeana, 1,5 metrin levyisenä polkuna, jotta ympäröivää puustoa ja metsänpohjakasvillisuutta saadaan säilytettyä. Jyrkkäpiirteisestä maastosta johtuen reitin pituuskaltevuus on enimmillään noin 13 %. Kivituhkan pysyvyyttä parannetaan orgaanisella sideaineella. Polun jyrkimpien osuuksien varrelle tehdään kahdet käsijohteilla varustetut puurakenteiset portaat ja yhdet maastoaskelmat. Pengerluiskat maisemoidaan kuorikateverhoiluin.
Tontin 49057 ja Koirasaarentien välissä käytävä jatkuu rasitteena tontin läpi. Suunnittelualueen pohjoispäässä käytävä liittyy tontin 49040 pelastustiehen ja se sovitetaan pelastustien linjaukseen.
Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä 1 olevasta suunnitelmaselostuksesta nro VIO 5965/1.
Vuorovaikutus
Puistosuunnitelmaluonnos on ollut esillä Helsingin kaupungin verkkosivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat 24.9.-22.10.2018 välisenä aikana.
Suunnitelmaluonnosta koskeva yleisötilaisuus pidettiin maastokävelyn muodossa Henrik Borgströmin puistossa maanantaina 8.10.2018 klo 17:00-18:00.
Saatu asukaspalaute on kirjattu vuorovaikutusmuistioon (liite 3).
Kustannukset ja aikataulu
Rakennettavan käytävän pituus on noin 135 m ja työalueen laajuus on noin 900 m².
Puistosuunnitelman rakennuskustannukset ovat noin 100 000 euroa (alv. 0 %).
Henrik Borgströmin puisto kuuluu hoitoluokkaan C1 (lähimetsä).
Vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 1 000 euroa/vuosi eli 0,2 euroa/m² (alv. 0 %). Laskelma sisältää puistopolun hoidon ja suunnitelma-alueeseen sisältyvän metsän hoidon.
Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristön toimialan toimintasuunnitelmassa 2018.
Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 03 01 02 Perusparantaminen ja liikennejärjestelyt, Jalankulun ja pyöräilyn väylät.
Sovelletut säännökset
Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 §.
Detta beslut publicerades 26.11.2018
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Mer information fås av
Sari Knuuti, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 23213