Sorolantien ja Vanhan Nurmijärventien liikenteen ohjaussuunnitelma

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-012696
Ärendet har nyare handläggningar
§ 5

Sorolantien ja Vanhan Nurmijärventien liikenteen ohjaussuunnitelma

Chef för trafik- och gatuplaneringen

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Sorolantiellä ja Vanhan Nurmijärventiellä piirustuksen 6849 mukaisesti.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 3 000 euroa

Päätöksen perustelut

Sorolantie on noin 5,5 metriä leveä päättyvä tonttikatu, jonka eteläreunalla on noin 2 metrin levyinen jalkakäytävä. Kadun leveys mahdollistaa henkilöautojen pysäköinnin kadun reunalla niin, että esimerkiksi roska-autot mahtuvat ohitse. Kuorma-autojen pysäköinti kadulla tekee siitä ahtaan roska-autoille. Sorolantien pysäköinti nykyisin tapahtuu pääsääntöisesti kadun jalkakäytävättömällä pohjoisreunalla. Kaupunkiympäristölautakunnassa 30.10.2018 hyväksyttyjen periaatteiden mukaan pysäköinti ohjataan kadun jalkakäytävättömälle puolelle, mikäli se ei heikennä kadun turvallisuutta tai vaikuta merkittävästi asukkaiden pysäköintimahdollisuuteen. Tällä helpotetaan kapean, koulun edustalla olevan jalkakäytävän kunnossapitoa.

Maastokäyntien aikana ja kadun asukkaiden lähettämissä kuvissa on havaittu, että kuorma-autoja toistuvasti pysäköi Sorolantiellä. Myös kadun eteläreunalla esiintyy pysäköintiä. Kuorma-autoille osoitetaan pysäköintipaikkoja alle kilometrin etäisyydelle, Kartanonkaarelle.

Detta beslut publicerades 18.01.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Taina Toivanen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37433

taina.toivanen@hel.fi

Beslutsfattare

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö