Virkasuhteen täyttäminen, pelastuslaitos, ylipalomiesten virat (6 kpl)

HEL 2018-013079
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 5. / 17 §
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Oikaisuvaatimus ylipalomiesten virkojen täyttämistä koskien

Räddningsnämnden

Päätös

Pelastuslautakunta päätti hylätä oikaisuvaatimuksen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Oikaisuvaatimus on tehty muutoksenhakuajan kuluessa.

Pelastuslaitoksen toimintasäännön mukaan pelastusjohtaja ottaa alaisensa viranhaltijan. Pelastusjohtaja on 4.1.2019 päättänyt valita kuusi henkilöä kuuteen ylipalomiehen virkaan.

Virkoihin oli yhteensä 26 viran kelpoisuusehdot täyttänyttä hakijaa. Päätöksen mukaan valituilla henkilöillä on kaikilla työkemusta yli 15 vuotta ja he ovat osoittaneet työssä osaamista toimimalla laajasti pelastustoimen eri tehtävissä sekä kouluttautumalla oma-aloitteisesti eri erityisosaamisalueille. Henkilöt ovat osoittaneet ammattitaitonsa ja osaamisensa työtehtävissään sekä arvonsa työyhteisöissä. Valitut henkilöt ovat hoitaneet menestyksekkäästi ylipalomiehen tehtäviä vuoden 2017 alusta. Päätöksen mukaan valitut henkilöt olivat kokonaisuutena arvioiden ansioituneimpia ja soveliaimpia ylipalomiehen virkoihin.

Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut päätöstä oikaistavaksi perustamalla uusi virka, johon hänet valitaan.

Oikaisuvaatimus on hylättävä, koska oikaisuvaatimuksen kohteena olevassa päätöksessä ei ole päätetty virkojen perustamisesta. Pelastuslautakunnalla ei ole toimivaltaa perustaa virkoja.

Oikaisuvaatimuksen tekijä on lisäksi vaatinut päätöstä oikaistavaksi nykyisiä virkasuhteita muuttamalla, niin että oikaisuvaatimuksen tekijä tulee valituksi ylipalomiehen virkaan. Oikaisuvaatimusta on tulkittava siten, että oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo olevansa ansioituneempi ylipalomiehen virkaan kuin joku virkaan valituista.

Vaatimuksensa perusteluissa oikaisuvaatimuksen tekijä ilmoittaa mm. valmistuneensa neljä vuotta aikaisemmin kuin virkaan valitut henkilöt ja että hänellä tämän vuoksi on enemmän työkokemusta kuin virkaan valituilla. Lisäksi hän on toiminut varaesimiehen tehtävässä yli viisi vuotta. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että pidemmän työkokemuksensa perusteella hän olisi valittuja henkilöitä ansioituneempi ylipalomiehen virkaan.

Perustuslain mukaan julkisten virkojen yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Taito tarkoittaa koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

Perustuslain säännös edellyttää virkaan hakijoiden ansioiden vertailua. Koulutuksen ja työkokemuksen ohella on arvioitava viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Tämän harkinnan perusteella valitaan ansioitunein hakija.

Virkaan valintapäätöksen perustelujen ydin on hakijoista tehty ansiovertailu, jossa esitetään hakijoiden koulutus ja työkokemus sekä tiedot kelpoisuusvaatimuksen täyttymisestä. Oikeuskäytännön mukaan kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi virkaan pelkästään siksi, että hänellä on pitempi työkokemus kuin muilla hakijoilla (KHO 1997/2296). Hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arvioinnin perusteella on lain mukaan mahdollista päätyä valitsemaan kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista muukin kuin kokenein. Virkaa täyttävällä viranhaltijalla on laaja harkintavalta painottaa yhtä kelpoisuusvaatimuksiin sisältyvistä vaatimuksista ja ohittaa esimerkiksi pidempi työkokemus ansiovertailuun perustuvan kokonaisarvion nojalla. Pitempi kokemus ei automaattisesti tee hakijaa kokonaisuutena paremmaksi (KKO:2005:24 ja KKO:1996:141).

Oikaisuvaatimus on hylättävä, koska päätös virkaan valinnoista perustuu kokonaisarviona tehtyyn vertailuun 26 hakijan ansioista. Pidempi työkokemus ei tai muut oikaisuvaatimuksessa esitetyt seikat eivät osoita, että hakija olisi ansioituneempi ylipalomiehen virkaan kuin jokin valituista. Hakijoiden joukossa on ollut useita hakijoita, joilla on yli 15 vuoden työkokemus. Pelastusjohtaja on käyttänyt päätöksessään laajaa harkintavaltaa, jossa valintaperusteina olivat työkokemus, työssä osoitettu osaaminen sekä sopivuus ylipalomiehen tehtävään.

Oikaisuvaatimuksen tekijä viittaa valituksessaan vääryyteen, koska hänet olisi ohitettu jonossa ylipalomiehen virkaan valinnoissa. Valittajan käsitys jonotuslistasta on virheellinen. Työnantaja päättää siitä, missä järjestyksessä ja milloin virkoja täytetään. Virkaikään tai työkokemusaikaan perustuva jonotuslista ei ole lain mukainen nimitysperuste.

Stäng

Kaupunkiympäristön toimiala Pelastuslaitos Pelastustoimen osasto Pelastusjohtaja 04.01.2019 § 2

Päätös

Pelastusjohtaja päätti valita ylipalomiehen virkoihin (6) seuraavat henkilöt 1.1.2019 alkaen.

**********

Päätöksen perustelut

Ylipalomiesten virkojen haku toteutettiin sisäisellä haulla Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaisesti (23 luku, 2§), kaikkien hakijoiden ollessa pelastuslaitoksen kouluttamia ja/tai perehdyttämiä henkilöitä, jotka ovat jo virkasuhteessa pelastuslaitokseen. Hakijoita oli yhteensä 26, jotka kaikki täyttivät viran kelpoisuusehdot. Pelastusjohtaja on käyttänyt ylipalomiesten virkavalinnoissa laajaa harkintavaltaa, joissa valintaperusteina olivat työkokemus, työssä osoitettu osaaminen sekä sopivuus ylipalomiehen tehtävään. Ottaen huomioon viranhaltijapäätöksen tekijän pitkä ja laaja kokemus pelastustoimen eri operatiivisista tehtävistä, ei pelastusjohtaja katsonut hakijoiden haastatteluiden tuovan lisäarvoa valinnoille, josta syystä haastatteluja ei pidetty. Kokonaisharkinnan perusteella hakijoiden joukosta valittiin ansioituneimmat henkilöt.

Virkaan valituilla henkilöillä on kaikilla työkemusta yli 15 vuotta ja he ovat osoittaneet työssä osaamista toimimalla laajasti pelastustoimen eri tehtävissä sekä kouluttautumalla oma-aloitteisesti eri erityisosaamisalueille. Henkilöt ovat osoittaneet ammattitaitonsa ja osaamisensa työtehtävissään sekä arvonsa työyhteisöissä. Valitut henkilöt ovat hoitaneet menestyksekkäästi ylipalomiehen tehtäviä vuoden 2017 alusta. Kokonaisuutena arvioiden valitut henkilöt ovat ansioituneimpia ja soveliaimpia ylipalomiehen virkoihin.

Lisätiedot

Jani Pitkänen, pelastusjohtaja, puhelin: 31030100

jani.pitkanen@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 07.03.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

pelastuskomentaja
Simo Wecksten

Mer information fås av

Henri Nordenswan, hallintopäällikkö, puhelin: 09 310 30010

henri.nordenswan@hel.fi

Bilagor

1. Oikaisuvaatimus 10.1.2019
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.