Aamukouluasia: Päivitetty katsaus suuriin väylähankkeisiin 7.3.2019
Aamukouluasia: Päivitetty katsaus suuriin raidehankkeisiin
Päätös
Kaupunginhallitus päätti merkitä saadun selvityksen tiedoksi.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström, yksikön päällikkö Ulla Tapaninen ja yhteysjohtaja Inga Nyholm. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Valtakunnallisia liikenneinfrahankkeita koskevia selvityksiä ja muuta valmistelua on ollut käynnissä liittyen Tunnin junaan ja Suomi-rataan sekä viimeisimpänä myös Itäradan osalta.
Liikenne- ja viestintäministeriö tulee perustamaan uuden valtion kokonaan omistaman osakeyhtiön rautatietoimialalle. Valtioneuvosto oikeutti liikenne- ja viestintäministeriön allekirjoittamaan yhtiön perustamissopimuksen ja muut perustamiseen liittyvät asiakirjat 14.2.2019. Perustettava osakeyhtiö tulee muodostamaan konsernin perustamalla viisi tytäryhtiötä: Hankeyhtiö Suomi-rata, Hankeyhtiö Turun tunnin juna, Kalustoyhtiö, Kiinteistöyhtiö ja Rail Baltica -yhtiö.
Pormestari alustaa aiheesta kokouksessa.
Detta beslut publicerades 22.03.2019
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Inga Nyholm, yhteysjohtaja, puhelin: 09 310 23337
Victor Andersson, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027