Puistosuunnitelma, Johanneksenpuisto, Punavuori, nro VIO 5985/1

HEL 2019-002392
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 4. / 547 §

Johanneksenpuisto, puistosuunnitelman hyväksyminen, nro VIO 5985/1, Punavuori

Stadsmiljönämnden

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Johanneksenpuiston puistosuunnitelman nro VIO 5985/1.

Lautakunta hyväksyy puistosuunnitelman siten, että suunnitelmaan lisätään tekojääradan rakentaminen, kentän suunnittelutyö käynnistetään heti ja varsinaiset rakennustyöt aloitetaan vuonna 2021.

Käsittely

Vastaehdotus:
Atte Kaleva: Lautakunta hyväksyy puistosuunnitelman siten, että suunnitelmaan lisätään tekojääradan rakentaminen, kentän suunnittelutyö käynnistetään heti ja varsinaiset rakennustyöt aloitetaan vuonna 2021.

Kannattaja: Anni Sinnemäki

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Atte Kalevan vastaehdotuksen.

Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä Johanneksenpuiston puistosuunnitelman nro VIO 5985/1.

Stäng

Lähtökohdat ja tavoitteet

Suunnittelualueena on Ullanlinnan (7.) kaupunginosassa sijaitseva peruskorjattava Johanneksenpuisto (suunnitelmapiirustus nro VIO 5985/1, liite 2). Lisäksi suunnittelualueeseen kuuluu Laivurinrinteen varrella sijaitseva nimeämätön kolmion muotoisen puistikko. Johanneksenpuisto rajautuu pohjoisessa Merimiehenkatuun, idässä Yrjönkatuun, etelässä Johanneksen kirkon tonttiin ja Johanneksentiehen ja lännessä Laivurinrinteeseen.

Johanneksenpuisto ja Laivurinrinteen puistokolmio ovat voimassa olevissa asemakaavoissa puistoaluetta (VP ja P). Johanneksenpuisto on osa Johanneksen kirkon valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 2009).

Peruskorjauksen tavoitteena on kaupunkikuvallisesti laadukas, toimiva ja viihtyisä kaupunkipuisto. Puiston historiallisia arvoja kunnioitetaan ja kerroksellisia elementtejä säilytetään. Puiston yleisilme on nykyisin kulunut ja toiminnalliset osa-alueet kaipaavat päivitystä.

Johanneksenpuiston peruskorjaus tukee kaupunkistrategian tavoitetta keskustan vetovoimaisuuden ja viihtyisyyden lisäämisestä.

Suunnitelman sisältö

Johanneksenpuiston läntisen osan, niin sanotun mäkipuiston, oleskelu- ja leikkipaikkoja uudistetaan ja Johanneksen kentän toiminnallisuutta kehitetään. Johanneksen kenttä säilytetään kaikille avoimena puistokenttänä. Kentän pintamateriaaliksi on suunniteltu harmaa hiekkatekonurmi, joka mahdollistaa monipuolisesti erilaisen pelailun, koululiikunnan, tapahtumien järjestämisen ja kentän jäädyttämisen talven luistelukautta varten.

Kentän reunaan sijoitetaan kuntoiluvälineitä. Kentän alkuperäinen kaarevapäinen muoto palautetaan ja ympäröivät aidat uusitaan.

Puiston leikkipaikkoja järjestellään uudelleen suurelle käyttäjämäärälle paremmin soveltuviksi. Mäkipuistossa sijaitsevan alemman oleskelualueen pintamateriaaliksi vaihdetaan kiveys, joka mahdollistaa enemmän toimintoja ja kuvioillaan innostaa myös peleihin ja leikkeihin. Puiston alkuperäiset muurit korjataan perusteellisesti ja uudemmat paasikivimuurit saumataan. Lippakioskin ympäristön ilmettä kohennetaan pensasistutuksin ja kioskin ympäristö kivetään aukioksi.

Puiston istutuksia uusitaan alkuperäisen puiston hengessä. Kenttää rajaava vanha lehmusrivi säilytetään. Annankadun jatkeena olevan puistokäytävän linjaus muutetaan Merimiehenkadun suojatien kohdalle ja sen reunoille tehdään näyttävät perennaistutukset. Puiston kalusteet uusitaan ja penkkejä lisätään.

Kaikille puistokäytäville ja portaille on suunniteltu käytävävalaistus. Myös leikkipaikat valaistaan. Kentän valaistus on uusittu 2018 ja se säilytetään nykyisellään.

Johanneksenpuiston alemmat puistokäytävät ovat esteettömyyden perustasoa. Kentälle on esteetön pääsy.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta (liite 1).

Puisto sopeutuu alueella voimassa olevien asemakaavojen mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Johanneksenpuiston puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta. Puiston peruskorjaustarve on esitetty Eteläisten kaupunginosien aluesuunnitelmassa (2009).

Puistosuunnitelmaluonnos on ollut esillä 6.2.−20.2.2019 välisen ajan Kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, osoitteessa Sörnäistenkatu 1 sekä verkkosivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat (kohdassa Katu- ja puistosuunnitelmat). Suunnitelmaehdotuksen nähtävillä olosta ilmoitettiin kirjeitse suunnittelualueeseen rajautuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä alueen kouluille, päiväkodeille ja kaupunginosayhdistyksille.

Luonnoksesta saatiin 11 mielipidettä.

Saadut asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 3.

Kustannukset ja aikataulu

Puistojen kokonaispinta-ala on 1,54 ha.

Puistojen rakentamisen kustannukset ovat noin 1 600 000 euroa eli noin 100 euroa/m² (alv 0 %).

Johanneksenpuisto kuuluu nykyisin pääosin hoitoluokkaan A2, osin A3. Koko puisto nostetaan hoitoluokkaan A2

Puistoalueen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 28 000 euroa eli 1,8 euroa/m² (alv 0 %). Ylläpitokustannukset eivät muutu merkittävästi nykyisestä.

Puiston rakentamiseen on varauduttu taloussuunnitelmassa. Tämän hetken tiedon mukaan puiston rakentaminen voisi alkaa 2024. Puiston kentästä osa on vuokrattu työmaa- ja parakkialueeksi. Tämä vuokraus päättyy vuonna 2020.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01, puistorakentaminen.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 § 1-3 momentti.

Kuntalaki 29 §

Hallintosääntö 16 luku 1 § 2 mom. kohta 11.

Stäng

Kaupunkiympäristölautakunta 29.10.2019 § 534

27.08.2019 Pöydälle

20.08.2019 Pöydälle

Stäng

Detta beslut publicerades 14.11.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Mer information fås av

Jere Saarikko, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39857

jere.saarikko@hel.fi