Puistosuunnitelma, Oulunkylä, Oulunkylän siirtolapuutarha, nro VIO 6001/1

HEL 2019-003408
Ärendet har nyare handläggningar
§ 72

Oulunkylän siirtolapuutarhan leikkipaikka, puistosuunnitelman hyväksyminen, nro VIO 6001/1, Oulunkylä

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Oulunkylän siirtolapuutarhan leikkipaikan puistosuunnitelman nro VIO 6001/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Oulunkylän siirtolapuutarha (suunnitelmapiirustus nro VIO 6001/1, liite 2) sijaitsee Veräjälaaksossa, pääradan ja Vantaanjoen kulmauksessa. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on määritelty ryhmäpuutarha ja palstaviljelyalueeksi (rp) sekä puistoalueeksi (VP).

Suunnittelualue on pinnanmuodoiltaan tasaista aluetta. Maaston korkeusasemat vaihtelevat 7,9 ja 9,0 välillä. Siirtolapuutarha-alueen kuivatuksessa on ollut ongelmia, jonka johdosta osa mökkipalstoista
jää vuosittain veden alle. Kuivatusta on yritetty parantaa pienillä kunnostustoimilla, mutta ne eivät ole auttaneet.

Tavoitteena on parantaa kuivatusta siten, että vedet eivät jää seisomaan palstoille tai toiminta-alueille ja viljely on mahdollista kaikilla mökkipalstoilla.

Kerhokentän yhteydessä on pieni leikkikenttä kivituhkakentän vieressä. Leikkipaikan välineet ja niiden turva-alueet ovat huonokuntoisia. Siirtolapuutarhan kerhorakennuksen edustalla ja leikkipaikalla
on kuivatusongelmia, jonka johdosta leikkipaikan käyttö on rajoittunutta ja alueen puusto huonokuntoista.

Tavoitteena on tehdä leikkipaikasta turvallinen ja viihtyisä.

Suunnitelma

Alueen kuivatusta parannetaan korjaamalla ojien rumpujen viettoja laskemaan tulvapenkereen purkupisteeseen, josta se tulvapenkereen hälytyskorkeudessa pumpataan Vantaanjokeen. Alueen tasaisuudesta johtuen, suunnitelmissa ei päästä suositeltuihin viettokaltevuuksiin. Ojavedet pyritään laskemaan kuitenkin oikeaan suuntaan siten, etteivät vedet seiso alueella. Veden virtauksen varmistamiseksi alueelle lisätään muutamia uusia ojia. Kuivatuksen yleissuunnitelmapiirustus on liitteenä 3.

Siirtolapuutarhapalstojen salaojaverkosto on alkuperäinen, eikä sitä ole uusittu koko aikana. Vuokrasopimuksen mukaisesti Siirtolapuutarhayhdistyksen tehtäväksi jää uusia salaojalinjat niiltä osin, missä se on selkeästi toimimaton.

Leikkipaikka uusitaan. Leikkivälineet, pinnoitteet, turva-alueet sekä kalusteet ja varusteet uusitaan. Leikkipaikan pintaa nostetaan niin, että hulevedet ohjautuvat alueen reunoilla oleviin avo-ojiin. Huonokuntoinen puusto korvataan uusilla taimilla.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä 1 olevasta suunnitelmaselostuksesta nro VIO 6001/1.

Siirtolapuutarha-alue ja leikkipaikka sopeutuvat asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Oulunkylän siirtolapuutarhan kuivatuksen yleissuunnitelma ja leikkipaikan puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta.

Puistosuunnitelman laadinnan aikana suunnittelukokouksiin osallistui siirtolapuutarhan edustajia ja luonnokset esiteltiin yhdistyksen vuosikokouksessa 31.3.2019.

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin asiakaspalvelussa (Sörnäistenkatu 1) ja Helsingin kaupungin internetsivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat 22.5.−5.6.2019 välisenä aikana.

Suunnitelman esillä olosta ilmoitettiin kirjallisesti suunnittelualueeseen rajautuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä Oulunkylän siirtolapuutarhan edustajalle ja palstaviljelyalueen vuokrasopimuksen laatijalle.

Saatu asukaspalaute on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 3.

Kustannukset ja aikataulu

Rakentamisenkustannukset ovat yhteensä noin 117 600 euroa, josta leikkipaikan osuus on noin 102 400 euroa, noin 55 euroa/m² ja kuivatuksen noin 15 200 euroa, 2,0 euroa/m² (alv. 0 %).

Oulunkylän siirtolapuutarhan kuuluu hoitoluokkaan A3 (käyttö- ja suojaviheralue) ja leikkipaikka hoitoluokkaan A2 (käyttöviheralue).

Leikkipaikan vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 3 700 euroa eli 2,0 euroa/m² (alv. 0 %).

Kuivatuksen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 2 000 euroa. Arvio perustuu ensisijaisesti ojan perkaus- ja kunnostustarpeeseen. Ylläpitokustannukset sisältyvät ko. alueen kustannuksiin neliötä kohden eli A3 osalta 0,50 euroa/m².

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2019 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01 Uudet puistot ja puistojen peruskorjaus.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 §.

Hallintosääntö 16 luku 5 § 1 mom. kohta 1.

Detta beslut publicerades 26.06.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Mer information fås av

Camilla Lindroth-Vanhala, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 22084

camilla.lindroth-vanhala@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Haapanen
vs. maankäyttöjohtaja