Liikenteenohjaussuunnitelma, Sompasaari, Sörnäinen
Sompasaaren liikenteen ohjaussuunnitelma
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Sompasaaressa piirustuksen 6907 mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Liikenteen ohjaussuunnitelma vastaa nykyisiä, pääosin toteutettuja katujärjestelyjä. Loviseholmin puistoa ympäröivillä, asemakaavan mukaisilla pp/h-reiteillä (jalankulun ja pyöräilyn yhteys, jolla huoltoliikenne sallittu) eli Fortunanpolulla, Loviseholminpolulla ja Johannanpolulla kielletään moottoriajoneuvoliikenne. Näin rauhoitetaan yksiselitteisesti koko puistoalue moottoriajoneuvoliikenteeltä. Rakennusten huoltoliikenne hoidetaan pihakaduilta, joiden päässä on kääntöpaikka. Etäisyys pihakaduilta rakennusten sisäänkäynneille on enintään noin 40 m. Raitit toimivat edelleen pelastusteinä. Kuormauspaikoilla edesautetaan rakennusten ja laivatonttien sujuvaa huoltoliikennettä. Aallonhalkojan kuormauspaikkojen määrä ja sijainti tarkentuvat laivatonttitoimijoiden saapuessa alueelle. Junonkadun sillalle on osoitettu moottoriajoneuvojen ajokielto katusuunnitelman 31517-1 päätöksen mukaisesti.
Kaupunginhallitus päätti huhtikuussa 2016, että maksullisen pysäköinnin alueella Helsingin kantakaupungissa, eli pysäköinnin vyöhykkeillä 1 ja 2, luovutaan maksuttomista, mutta aikarajatuista pysäköintipaikoista. Sompasaari kuuluu pysäköinnin maksuvyöhykkeeseen 2, mutta nykyisin kadunvarsipysäköinti on maksutonta ja se on aikarajoitettu arkisin 8-20. Pysäköinti tullaan muuttamaan Kalasataman alueella keskitetysti maksulliseksi Kalasataman raitiotien ja alueen muiden kadunrakennustöiden valmistuttua arviolta syksyllä 2024.
Kustannusennuste
Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 10 000 euroa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.
Detta beslut publicerades 20.02.2023
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Riikka Österlund, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37312